tiistai 6. huhtikuuta 2021

Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme

 

Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme
Kustantaja: Aula @ co, 2021
Alkuteos: Lessico famigliare, 1963
Suomentanut: Elina Melander
Sivuja: 254


Tämä kauniskantinen kirja (manittakoon, että kirja on ihastuttava ja kansi ihastuttava, mutta kannen tunnelma on varsin erilainen kuin kirjan) päätyi käsiini puolihuolimattoman kirjastovarauksen seurauksena. Kotona vielä pyörittelin kirjaa käsissäni ja mietin että pitäisikö tämä nyt lukea vaiko eikö. No kylläpä olisin jäänyt paljosta paitsi, jos tämän olisin missannut! Aula @ co osaa kustantajana yllättää välillä täydellisillä helmillä, esim rakastamani Pihka on myös saman kustantamon tuotantoa. 

Kieli jota puhuimme on todellinen kirjahelmi! Heti alkajaisiksi täytynee todeta, että aivan maallikkokin näkee, että kääntäjä on tehnyt huikeaa työtä: kirjassa sanavalinnat, tavat sanoa ja kielen voima on suuressa roolissa, ja kaikki oli niin oivaltavaa ja luontevaa. Ja toki täytyy kustantaajakin kiitellä, onpa hienoa että tämä lähes kuusikymmentä vuotta vanha kirja suomennettiin!

Kirjan päähenkilö, minäkertoja, Natalia Ginzburg kertoo perheensä tarinan. Esittelystä päätellen kirja perustuu hyvinkin vankasti tositapahtumiin, mikä luo mielenkiintoisen sävyn kirjalle. Uppouduin tähän kyllä niin ikihyviksi toisaalta, että en olisi piitannut vaikka tämä ei olisikaan perustunut mihinkään. 

Tarina sijoittuu raskaisiin sotien vuosiin sekä niiden ympärille. Vaikka ajat olivat raskaita, niin kirja on kaikkea muuta kuin raskas! Voi miten tykästyin kirjan henkilöihin, erityisesti perheen isä ja äiti olivat kaikessa negatiivisuudessaan aivan valloittavia - ja niin todentuntuisia! Isä, jota äiti kutsui Beppinoksi, ei pidä juuri kenestäkään tai mistäkään. Hän arvostelee kovin sanankääntein ihmisten toimintaa (käyttäen esim huvittavaa termiä murjastelu), syyllistää muita esimerkiksi suvaitsemattomiksi vaikka itsekään ei suvaitse juuri ketään. Kunniansa saavat kuulla niin puoliso, kodinhoitajat kuin lapsetkin. Milloin kukakin on aasi, milloin mikäkin toiminta hölynpölyä. Kyllä äiti onneksi hänelle vastaa aika kipakastikin välillä. Äitikin oli kaikessa tylsistymisessään niin läikähtelevä: milloin hän tuhlasi rahansa turhuuksiin, milloin alkoi toivoa itselleen tylsistymistä rikkomaan edes jotain kivaa tautia

Kieli jota puhuimme ei kerro sen kummemasta, kuin Natalian perheestä ja heidän elämästään. Se on jonkinlainen ajatusten juoksu ja tajunnan virta vailla lukuja - teksi on yhteen pötköön kirjoitettua. Henkilöt ja tunnelma tulivat kuitenkin aivan poikkeuksellisella tavalla lähelle, aivan kuin itsekin tuntisi nämä ihmiset. En kyllä muista myöskään, koska olisin nauranut kirjaa lukiessani, mutta tätä lukiessa naurahtelin useammankin kerran lukiessani pahantuulisen ja niin ristiriitaisen isän jupinoita milloin mistäkin epäkohdista. Kirja ei kuitenkaan ole mikään pelkkä huumorikirja, vaan kirja, joka tavoitti minut hyvinkin monella eri tunnetasolla.


★★★★

2 kommenttia:

  1. Vau, tämä meneekin sitten lukulistalle!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta. Ainoa mikä tökkii, niin on tuo yhteen pötköön kirjoitettu tarina. En tykkää semmoisesta tavasta, koska lukutaukoa on hankala pitää.

    VastaaPoista