Kustantaja: WSOY, 2013
Alkuteos: De stiefmoeder, 2011
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 205
Claire on nelikymppinen naimisissa
oleva nainen. Hän on yhden murrosikäisen tytön äitipuoli ja
tilkkutaiteilija. Kyllä, hän tekee taidetta tilkkutöistä! Hän on
isokokoinen nainen ja herättää muissa pelonsekaista kunnioitusta
määrätietoisuudellaan ja itsevarmuudellaan. Nyt hän on lähtenyt pienelle reissulle näyttelynsä avajaisiin, mutta ikävä kyllä perheriidan
siivittämänä. Hänen miehensä Axel on nimittäin juuri vahingossa
löytänyt erään lappusen, josta hän järkyttyy ikihyviksi ja
suutuspäissään laukoo anteeksiantamattoman sutkautuksen
vaimolleen. Mistä tässä lappusessa oikeastaan on kyse? Lappusesta,
joka loppujen lopuksi oikoo perheen sisäiset jännitteet uomiinsa.
Kirjan takakannessa on paljastettu
juonesta hämmentävän paljon. Tämä "asia" selviää kirjassa vasta noin
puolenvälin tuntumassa, mikä saa aikaan sen, että alkupuoli menee
ikäänkuin hieman odotellessa. Ja itse asiassa takakansi saa myös
lukijan arvaamaan, mistä oikeastaan on kyse. Harmi, uskon ainakin,
että ilman sitä kirjassa olisi ollut enemmän jännitettä ja
kiinnostavuutta. Valitettavasti kirjan loppukin oli mitä
ennalta-arvattavin.
Hyvä äitipuoli käsittelee
kiinnostavia teemoja parisuhteesta vanhemmuteen ja
puolivanhemmuuteen. Pidin myös ratkaisusta, että kirja oli jaettu
osiin ja kukin päähenkilöistä pääsi vuorollaan ääneen. Hieman
yllätyin, että kirja on niinkin kepeä. Tyyli, jossa henkilö ikään
kuin puhuttelee itse itseään (”Ylös siitä, Claire”,
”Ajattele hyviä puolia, Claire”) sekä siellä täällä
vilahtelevat englanninkieliset lausahdukset tuovat mieleeni itse
asiassa hyvinkin viihteellisen romaanin. Uskon, että Dorresteinin
tyyli ja erityisesti sen huumori jakavat lukijoita kahteen leiriin.
Olen varma, että monia se huvittaa ja viihdyttää, vaikka itse
koinkin sen hieman naiivina ja paikoittain jopa ärsyttävänä.
Clairessa henkilönä oli minusta
potentiaalia, mutta hieman se sortui kuitenkin liiallisuuteen ja
ylilyöntiin. Mukavaa, että päähenkilönä on tälläinen ns.
epätäydellinen ihminen, mutta se oli sitä mielestäni hieman liian
alleviivaavasti. Axel ja hänen tyttärensä Josefien jäivät
värittömämmiksi.
Kirja ei missään nimessä ollut vain
negatiivinen kokemus. Se oli nopea- ja helppolukuinen ja paikoittain
viihdyinkin sen parissa. Olen varma, että moni muu nauttii
tämän tyyppisestä kepeästä ja humoristisesta, mutta kuitenkin
pohdiskelevasta kirjasta enemmän, joten suosittelen kuitenkin
ennakkoluulottomasti tarttumaan tähän!
★★ +