tiistai 17. toukokuuta 2022

Ragnar Jónasson: Sumu

Ragnar Jónasson: Sumu
Kustantaja: Tammi, 2022
Alkuteos: Mistur, 2017
Englanninnoksesta suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 262


Ragnar Jónassonin hieno dekkaritrilogia saa tämän myötä päätöksensä. Ja täytyy sanoa että tämä trilogia erottuu kyllä edukseen perusdekkarien joukosta monestakin syystä. Miljöönä Islanti on ihana ja niin erilainen kuin vaikkapa perinteisesti pohjoismaisissa dekkareissa tapatumapaikka yleensä. Päähenkilönä oleva Hulda -poliisi on myös aivan omanlaisensa: hänessä ei ole tyypillisiä kliseepiirteitä, vaan hän tuntuu henkilönä poikkeuksellisen samastuttavalta ja inhimilliseltä. Sarjan aikataso etenee persoonallisesti: sarjanhan aloitti ikääntyvänä poliisina toimiva Hulda ja myöhemmissä osissa mennään aina ajassa taaksepäin. 

Tässä kirjassa Hulda on teini-ikäisen Dimman äiti, puolisonsa Jónin kanssa he yrittävät selvitä vanhemmuuden haasteista. Samaan aikaan kaukana Islannin maaseudulla elää myös pariskunta: Erla ja Einar. Heidän elämänsä on varsin erikoista: he elävät totaalisessa eristyksessä kaukana muista ihmisistä, kaukana sivistyksestä. Aina ei ole sähköäkään, eikä esimerkiksi ruokakauppaan lähetä hetken mielijohteesta. Elämä on varsin karua, lunta sataa päivästä toiseen. Eräänä päivänä heidän oveensa koputetaan, mikä käynnistää erikoisen tapahtumien sarjan.

Hulda ei ole tässä kirjassa niin valokeilassa ehkä kuin aiemmissa osissa. Tässä seurataan varsin tiiviisti Erlan ja Einarin elämää ja minä seurasin sitä kyllä suurella mielenkiinnolla. Askeettisuus, karuus ja kylmyys tuntuivat suorastaan omissa luissani ja ytimissänikin. Kirjan tunnelma on poikkeusellisen pahaenteinen. Juonta kuljetetaan sopivan määrätietoisella mutta rauhallisella tempolla ja mielestäni kirja o oikeasti aika jännittävä. Pidin tästä paljon ja odotan kovasti kirjailijan syksyllä ilmestyvää Lumisokea -kirjaa, joka aloittaa uuden sarjan. Näiden kolmen kirjan perusteella Jónasson kohoaa kyllä ehdottomasti suosikkidekkaristieni joukkoon!


★★★ ½

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Niina Repo: Anteeksianto

 

Niina Repo: Anteeksianto
Kustantaja: Wsoy, 2022
Sivuja: 305


Niina Repo on minulle entuudestaan vieras kirjailija, vaikka Anteeksianto onkin jo hänen kahdeksas romaaninsa. Tämän innoittamana en pidä lainkaan mahdottomana, että tutustuisin myös hänen aiempiin kirjoihinsa. 

Kirja kertoo perheestä, johon kuuluu äiti ja isä, Ossi ja Verna sekä heidän kouluikäinen lapsensa Vanamo. He löytävät unelmiinsa vastaavan talon ja ostavat sen omakseen. Kaiken pitäisi olla hyvin, myyjät kertoivat heille että talo on rakennettu huolellisesti, mitään ongelmia ei ole. Yhden huoneen katossa näkyy jotain tahraa, mitälie likaa tullut. Perhe asettuu asumaan taloon, he rakastuvat taloon. Vaan niin alkaa vähitellen melko pitkällinen alamäki: talosta ja sen kunnosta alkaa paljastua vähitellen yhtä ja toista. Ongelmia ja mutkia toisensa perään. Pitäisi ottaa lisää velkaa, jotta selviäisi talon remontoinnista. Vähitellen alkaa olla selvää, että perheen varat eivät riitä talon kunnostamiseen, vaikka heidän vanhempansakin ovat olleet taloudellisena tukena. Pitää ostaa uusi asunto ja myydä tämä vanha. Talon myyneet ihmiset eivät katso olevansa korvausvelvollisia, lakimiehestäkään ei tunnu olevan apua. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja huipentuvat aivan trilleriähipoviin tunnelmiin.

Alkuosa kirjasta sai hieman huokailemaan. Miten perhe ja oikeastaan jokainen sen jäsen tuntuu olevan niin tavattoman sinisilmäisiä? Lukiessa jo tekee mieli torua heidän valintojaan ja tekemisiään. Jos jotain niin kirja ainakin opettaa, miten ei kannata toimia, jos on ostamsassa taloa. Kirjan kertojaäänet vaihtelevat Vernan ja Vanamon välillä, mikä tutui toisaalta toimivalta ratkaisulta, toisaalta taas lapsen osuuksiin en ehkä niin täysin osannut samastua ja upputua. Lukujen välissä on pätkiä eräästä podcastista ja välillä myös muuan ikävämpi kertojaääni pääsee esille. Tähän liittyen omaa lukukokemustani kyllä heikensi vähän kirjaan nostettu nuorten tyttöjen hyväksikäyttö -teema. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, mutta kuitenkin sellainen, mistä itse en ainakaan kovin yksityiskohtaisia kuvailuja välttämättä äitinä halua lukea. 

Kokonaisuutena kirja oli mielestäni hyvä. Se oli mukavan nopeatempoinen, mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Lopun jännitys kohotti kirjan ihan perinteisen ja tavallisen arkiproosan yläpuolelle, oli suorastaan jännittävää seurata mihin kaikki päättyy. Nuorten ihastusten ja kaverisuhteiden pohdintaa oli ehkä vähän liikaa, mutta toisaalta ylipäätään lapsikertojat eivät usein ole minun mieleeni. Kirjaa lukiessani ajattelin monta kertaa, että tämä tarina toimisi elokuvana aivan upeasti! 


★★★ -