Kustantaja: WSOY, 2012
Sivuja: 375
Elif Shafakin Kirotussa Istanbulissa kuvattiin niin viehättävällä tavalla Istanbulia, että olin aivan myyty kun sain Punaisen paaston käsiini. Takakansiteksti lupaili hyvää ja kirjan kansikin oli houkuttelevan kaunis.
Kirjassa sykähdyttävintä olikin juuri miljöö, mystinen Istanbul, jossa yöllä loistaa suurkaupungin valomeri ja päivällä kapeilla kaduilla tungeksivat eloisat katukaupustelijat hedelmä- ja tavarakojuineen. Vanhat miehet istuvat kadulla pelailemassa backgammonia ja naapurit jutustelevat ikkunoista toisilleen. Ilmassa leijailevat mausteiden tuoksut ja kaikuvat heleät rukouskutsut, upeat moskeijat kutsuvat väkeä luokseen.
Istanbulilla on myös varjopuolensa. On katupölyä ja saasteita. On paljon köyhyyttä ja kurjuutta. Ihmiskohtalot voivat olla karmaisevia. Poliisit käyttävät tavallisiin kansalaisiin usein mielivaltaisia keinoja. Rajuissa mielenosoituksissa teilataan kansan yritys saada ääntään kuuluviin väkivaltaisin kahakoin.
Kirjan päähenkilö on nuori nainen, Satu, joka on kotoisin Pohjois-Karjalasta ja asunut aiemmin Tukholmassa. Satu on päätynyt Istanbuliin opiskelemaan valokuvausta. Hän elää piinaavaa kaksoiselämää: kotona Tukholmassa odottaa työpaikan lisäksi tuttu ja turvallinen poikaystävä, Peter. Istanbulissa Satu on tutustunut ja menettänyt sydämensä tummalle ja tuliselle Umutille, jonka suku ei hyväksy Satua. Elämä on jatkuvassa ristipaineessa elämistä: kuunnellako järjen ääntä ja palata Ruotsiin vai sydämen ääntä ja jäädä Istanbuliin. Umutin hankala perhe ja islaminuskon rajoitukset ja ehdot tekevät elämästä mutkikasta. Istanbulissa Satu on melkoisen yksin, ystävinä hänellä on lähinnä opiskelutoverit sekä suomalainen Virpi, joka on lähtenyt Turkkiin avioeron jälkitunnelmissa. Toisaalta kaupunki vetää Satua puoleensa magneetin lailla, ja lähteminen sieltä on riipaiseva ajatus.
Sadun kehitystä on kiinnostavaa seurata. Alkuun epävarmasta nuoresta neidosta kasvaa vahva ja puoliaan pitävä nainen, joka oppii vähitellen, mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Sekä Kirotussa Istanbulissa että Punaisessa paastossa pidin siitä, että mielestäni turkkilaisten kuvaus oli onnistunutta, se ei ollut liian ihannoivaa eikä toisaalta myöskään tuomitsevaa.
Punaisessa paastossa oli minun makuuni vähän liikaa romantiikka ja ihmissuhteiden vatvomista. Kahden miehen välillä edestakaisin soutaminen ja huopaaminen alkoi hieman väsyttää. Mielestäni toisen miehen jättäminen tapahtui lopulta yllättävän ja hieman epäuskottavankin helposti, eikä päähenkilöllä tuntunut sen jälkeen enää olevan pienintäkään murhetta asian suhteen. Paikoittain Satu ärsytti naivilla käytöksellään, mikä tietysti on hyvinkin voinut olla tarkoituskin.
Vaikka minä sainkin lievän romantiikkaähkyn lukiessa, vaikuttava miljöön ja turkkilaisen kulttuurin kuvaus jätti kirjasta kuitenkin positiivisen lukukokemuksen. Ja vaikka minä sen lievän ähkyn sainkin, kaikki muut tuskin saavat. Uskon, että moneen lukijaan Punainen paasto tulee tekemään vaikutuksen. Tämä on varmasti loistava kirja lukea kesällä uimarannalla aurinkotuolissa tai mökillä riippukeinussa.
★★★
★★★