Ane Riel: Tiima

 

Ane Riel: Tiima
Kustantaja: Aula @ Co, 2022
Alkuteos: Urværk, 2021
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 214

Ane Rielin aiempi Pihka oli niin hyvä kirja, että se lienee minulle yksi kaikkien aikojen parhaimmista. Lukukokemus oli varsin mieleenpainuva ja tunnelma poikkeuksellinen, erikoisen hyytävä. Siispä tämä uusin Tiima oli ehdottomasti yksi syksyn odotetuimmista kirjoista.

Eikä Ane Riel petä nytkään. Jo kirjan alkupuoli nappaa lukijan mukaansa tiiviisti. Esitellään mies, joka on asuntoesittelyssä katsomassa erästä taloa, joka on muuten ihan kiva, mutta sisustus on pahasti aikansa elänyttä. Ja sitten esitellään Alma. Vanha nainen, joka elää yksin, jonka muisti alkaa pätkiä. Ja hän ei pelkästään asu yksin, hän myös oikeasti elää yksin. Ketään ei ole, puolisosta on aika jättänyt ja niin on rakkaasta tyttärestäkin. Tytärtään Alma kaipaa kipeästi ja kyllä puolisoaankin, vaikka Otto ei täydellinen aviomies ollutkaan. Avioliitossa oli käänteensä. Tämä pariskunta eli hyvin erakkomaista elämää eikä siitä tiennyt mitään oikeastaan kukaan ja kun ainoa, joka enää heistä on elossa, alkaa unohtaa, on kaiken vääjämätön loppu häämöttämässä. Alman päivät ovat niin samanlaisia, niin samanlaisia että sydäntä kouraisee. Vaan ilonpilkahduksen hänen elämäänsä tuo pieni poika, jonka hän näkee ikkunasta joka päivä.  Alma haluaisi kovasti tutustua poikaan, joskin sen lisäksi että hän ei muista, hän ei myöskään kuule.

Erityisen koskettavaa Tiimassa on kuvaus muistin haurastumisesta ja katoamisesta - tämä on kuvattu niin uskottavasti ja kouriintuntuvasti juuri siltä kannalta, että miltä se ihmisestä itsestään voi tuntua. Kirja on myös uskomaton avioliittokuvaus: se on rehellinen ja kaunistelematon, se näyttää ihmisten monet puolet karuudesta kauneuteen. Kirja on toki myös hieno kuvaus ystävyydestä ja siitä, kuinka arvokasta pienikin hetki toisen kanssa voi olla. Myös Tiimassa tunnelma on aivan erityislaatuinen, minä ainakin lukiessani koin ison tunneskaalan aina jännityksestä myötätuntoon saakka. Tarinan loppu on erikoinen ja herättää paljon kysymyksiä. Tiiman oheen voisi hyvin liittää tämän klassisen "jos luet vuodessa yhden kirjan, lue tämä". 

★★★★★ -

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu

 

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu
Kustantaja: Otava, 2022
Alkuteos: Ett gott nytt år, 2021
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 409

Tällä hetkellä jännityskirjojen osalta luen mieluiten ehkäpä tälläisiä ei-poliisivetoisia. Niinpä Kun vuosi vaihtuu olikin minulle varsin mieluisa jo asetelmaltaan. Yleensäkin kiinnostun, kun aletaan viritellä perheen, lähipiirin tai muun vastaavan sisäisiä jännitteitä. Jännitys on sellaista tietyllä tavalla tosielämän jännitystä, periaatteessa sellaista mitä voisi tapahtua ihan oikeastikin.

Kirja alkaa uudenvuodenvietosta, tai pikemminkin kahdesta sellaisesta. Aikuisten juhlissa tuttavaperheen keski-ikäiset pariskunnat kokoontuvat istumaan iltaa, kun taas nuoret ovat päähenkilöpariskunnan, Ninan ja Fredrikin kotona kotibileissä. Ilta sujuu ihan leppoisasti, mitä nyt nuorten puolella tilanne on vähän riistäytymässä käsistä. Vasta seuraavana päivänä kuitenkin valkenee, että yksi henkilö on yön aikana hävinnyt. Alkaa kiivas ajojahti, katse kääntyy vuoroin jokaiseen. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Ihan hetken alussa ehdin jo tuskailla, että onko tämä nyt ihan viihteellistä ja tylsän pintaliitoelämän kuvausta, mutta ei mennyt kovin kauaa, kun olin jo aivan kirjan koukussa. Henkilöistä moni on jossain määrin ärsyttävä, heille tekisi mieli huutaa että älä nyt noin toimi! Aika klassiseen tyyliin tapahtumia seurataan eri henkilöiden näkövinkkelistä ja välillä hypätään eri aikatasoissa, mutta kyllä tämä kerrontaratkaisu tämäntyyliseen tarinaan istuu varsin oivasti. Kirjan tempo on erityisen sujuva, uusia paljastuksia ja käänteitä tiputellaan tasaiseen tahtiin aina viimeisille sivuille saakka. Loppuratkaisu on yllättävä, kirjailija saa onnistuneesti lukijan epäilemään milloin ketäkin. Olipas mukavaa lukea pitkästä aikaa näin koukuttava ja taidokkaasti kirjoitettu jännityskirja! Tämä ehdottomasti sopii myös sellaisille, jotka vähemän lukevat dekkareita.

★★★★ +

Anna Englund: Lautapalttoo

 

Anna Englund: Lautapalttoo
Kustantaja: Siltala, 2022
Sivuja: 227

Anna Englundin esikoiskirja Lautapalttoo herätti minun mielenkiintoni ja katalogissa. Kirjan nimi on mielenjäävä, kansi kaunis (kannen ulkoasu: Elina Warsta) ja aihepiirikin varsin omalaatuinen. Kirja sijoittuu 1930 -luvulle ja minähän en koskaan väsy lukemaan entisaikojen elämästä!

Nuori rouva Elena työskentelee puolisonsa Ilmarin perheen arkkuverstaalla. Kuolema on vahvasti läsnä: kun joku kylästä kuolee, tulee töitä. Oma taitonsa itse arkun valmistelun lisäksi on kuolleen omaisten kohtaaminen. Kuolema on läsnä myös anopissa Mantassa, joka ei unohda muistuttaa alvariinsa hänen lähestyvästä kuolemastaan. Tältä erikoislaatuiselta anopilta Elenakin on saanut oppinsa ja onkin varsin taitava ompelija. Yhtenä päivänä asiakkaaksi saapuu Lydia, joka on ihmeellinen nainen, etenkin ottaen huomioon, minkälaisessa yhteiskunnassa tuolloin elettiin. Naisten asema on ollut erilainen, mutta Lydia on päättäväinen, itsenäinen, omatahtoinen. Eikä hän Elenan mielestä unohdukaan. Kohtaaminen muuttaa lopullisesti kaiken.

Lautapalttoo on kyllä parasta, mitä olen hetkeen lukenut! Ja vielä esikoiskirja! Pidin kovasti ihan siitä perusarjen kuvailusta, kuoleman ympärillä pyörivästä elämästä. Kieli on hiottua, henkilöissä särmää. Manta tottakai on minun suosikkini, kukapa ei ihastuisi tuollaiseen juroon iäkkäseen naiseen, jonka ulkokuoren alta löytyy kaikkea yllättävää. Kirja on kuvaus rohkeudesta, heittäytymisestä, uskaltamisesta. Se on tottakai tarina myös rakastumisesta, mutta lähestymistavassa oli jotain sopivan erilaista. Vaikka kirja sijoittuukin liki sadan vuoden taakse, on se edelleen ajankohtainen. Vielä tänäkään päivänä kaikilla ei ole mahdollisuutta olla sellaisia kuin ovat. Painan takuulla Anna Englundin nimen mieleeni ja sopii vain toivoa että häneltä saamme lukea lisää, esikoiskirja lupaa paljon!

★★★★★ -