tiistai 19. joulukuuta 2017

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: In a Dark, Dark Wood, 2015
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 363

Synkän metsän siimeksessä -kirjaa noin lyhykäisesti luonnehtisin klassiseksi dekkariksi. Rakenne on aika perinteinen: pohjustus, murha, epäilyjen välillä leikkiminen, loppuhuipennos ja ratkaisu. Henkilöhahmotkaan eivät sinänsä yllätä, vaan ovat melko kliseisiä jokaikinen.

Tarinan päähenkilö, Nora, saa yllättäen kutsun teiniaikojensa parhaan ystävänsä, Claren, polttareihin. Kutsu hämmentää, koska ystävykset eivät ole olleet vuosiin tekemisissä. Nora päättää kuitenkin lähteä. Polttarit pidetään erikoisessa talossa, nimensä mukaisesti synkän metsän siimeksessä. Mutta kuten arvata saattaa, päättyvät nämä polttarit jonkun kuolemaan ja lopulta useampikin saa kamppailla henkensä edestä...

Pidin kirjasta, luin sen mielelläni. Vähän minua ehkä ärsytti että Noran ihastus ja rakkaus hänen ollessaan 16(!) -vuotias on niin merkityksellinen, että hän edelleenkin tuskastelee asian kanssa. Suhdekin oli kestänyt vain puoli vuotta. Päähenkilöt olivat nyt reilu parikymppisiä. Ehkä välillä olikin sellainen olo, että olen lukemassa nuortenkirjaa - olisin ehkä vakuuttunut enemmän jos henkilöt olisivat olleet vaikkapa kymmenen vuotta vanhempia. No, pikkuseikka sinänsä, mutta kuitenkin.

Synkän metsän siimeksessä on kuitenkin varsin mukaansatempaava, ainoastaan alkupuoliskolla muutaman kerran huomasin ajattelevani, että tapahtuis nyt jo jotain. Kokonaisuus pysyi kuitenkin kasassa ja kuten yllä jo mainitsinkin, kirjan kokonaisuus oli varsin klassinen. Ehkä olisin toivonut, että loppuratkaisu olisi viritelty vähän yllättävämmäksi. Innolla luin kuitenkin kirjan, sitä oli vaikea laskea käsistään. Todella viihdyttävää joulun ajan lukemista! Ja pistinpä tämän luettuani Ruth Waren ensi vuonna ilmestyvän dekkarin varaukseen.


★★★ ½


Muualla: Amman lukuhetki, Rakkaudesta kirjoihin

torstai 7. joulukuuta 2017

Herman Koch: Pormestari

Herman Koch: Pormestari
Kustantaja: Siltala, 2017
Alkuteos: De Greppel, 2016
Suomentanut: Mari Janatuinen
Sivuja: 383

Koch on yksi lempikirjailijoistani, ehdottomasti! Top vitosessa todennäköisesti. Tokihan minun piti myös uusi Pormestari saada pian luettua!  

En tiedä onko se ongelma vai ei, mutta Kochin ensimmäinen suomennettu kirja, Illallinen, oli t ä y d e l l i n e n ! Tietenkään täydellinen kirja itsessään ei ole ongelma, vaan päinvastoin. Se jää mieleen, muuttaa ehkä lukijassaan jotain - ehkä hyvin pienesti, mutta jotain kuitenkin. Herättää tunteita, yllättää, koskettaa, vaikuttaa. Mutta se siinä on, että sellaisen jälkeen on vaikea yltää samaan. Ehkä kärsin pienestä Illallinen syndroomasta, koska sen jälkeen nämä loput Kochit ovat olleet ... no eivät niin täydellisiä. Ilman Illallista ne ehkä olisivat parempia!

Pormestari kuljettaa mukanaan useampia eri ketjuja. Päähenkilö on luonnollisesti itse Pormestari. Mielenkiintoinen, uskottava, inhimillinen, itserakas keski-ikäinen mieshenkilö. Vaimo (jonka kansalaisuutta hän visusti suojelee), aikuinen tytär ja idylli. Sataa ikävuotta hipovat vanhemmat ovat päätyneet päättämään päivänsä - vaan kuinka lopulta käykään? Vaimo (jonka myös nimi on muutettu varmuuden vuoksi) käyttäytyy vähän oudosti erään päähenkilön kollegan läsnäollessa ja kun palasia aletaan kokoamaan kasaan, niin mahdolliselle uskottomuudelle löytyy yhä uusia ja uusia merkkejä. Ja sitten vielä eräs toimittaja löytää, tai ainakin uskoo löytäneensä aikamoisen luurangon pormestarin kaapista...

Ketjuja on siis monta, ehkä jopa liiankin monta. Viimeisen mainitsemani olisi ehkä voinut jättää poiskin. Se oli mielestäni vähän ylimääräinen. Iäkkään pariskunnan kaavailema yhteisitsemurha oli hämmentävää ja kiehtovaa luettavaa, kun taas vaimon mahdollista uskottomuutta vatuloitiin ehkä vähän liikaakin. Niin, ehkä se vatulointi oli pieni särö, joka vähän laski sitä täydellisen lukukokemuksen fiilistä. Ja vähän myös loppuosa, joka jätti liikaakin aukkoja ja tilaa lukijan pohdinnalle. Onhan aukoille paikkansa, mutta minä ainakin olisin niin kovasti halunnut saada vähän vastauksia! 

Mutta siitä huolimatta, Pormestari on kuitenkin loistava kirja! Kochin kieli ja huumori vaan ovat vertaansa vailla ja hän on kertakaikkisen kekseliäs tarinankertoja! Vasta nyt tätä kirjoittaessani pistin merkille, että jostain syystä Kochin suomentaja on vaihtunut edellisistä, joskaan tätä ei mitenkään lukiessa huomannut.



★★★★ ½


Muualla: Leena Lumi, Kirjasähkökäyrä

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

J P Delaney: Edellinen asukas

J P Delaney: Edellinen asukas
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: The Girl Before, 2017
Suomentanut: Satu Leveelahti
Sivuja: 410

Edellinen asukas oli minulle yksi tämän vuoden odotetuimmista dekkareista. Kannen ja kansiliepeenkin tekstit ovat niin houkuttelevat! Minä nyt muutenkin olen heikkona psykologisiin trillereihin... Eikä nytkään tarvinnut pettyä. Kirja oli mainio ja kohonnee varmasti vuoden jännäreiden toplistassa korkealle.

Asetelma on aika eriskummallinen. Kirjassa seurataan talon tapahtumia kahdessa eri aikatasossa: ennen ja nyt. Talo ei ole mikä tahansa talo, vaan erikoisen ja pedantin arkkitehdin suunnittelema kokonaisuus. Hillitty, pois kaikki ylimääräinen. Tekniikka niin huipussaan että se osaa asukkaan mukaan säätää valot ja veden lämpötilan sopivalle. Vuokralaisen säännöt ovat hämmästyttävän jyrkät (mm. mitään ei saa jättää lattialle). Nykyhetkessä taloon muuttava Jane on aluksi haltioissaan. Talo on kertakaikkisen mieletön. Vähä vähältä hänet kuitenkin alkaa vangita talon historia. Ja historiahan toistaa itseään?

Noin kolme neljäsosaa kirjasta ajattelin, että Edellinen asukas on aivan huippu - jopa täydellisyyttä hipova. Mitenkään päin se ei ole kovin uskottava, mutta se ei vaivaa ollenkaan. Talo vangitsi ainakin minutkin saloihinsa aivan täysin. Päähenkilöt ovat mielenkiintoisia, sopivasti särmäisiä. Tunnelma on jännittynyt ja kohoaa kohoamistaan. Loppuun en ollut aivan tyytyväinen kuitenkaan. En tiedä, mikä olisi ollut parempi ratkaisu hoitaa lopetus, mutta oma lukukokemukseni kuitenkin jonkin verran lässähti ja tarina olisi kyllä pystynyt parempaankin. Siitä huolimatta, Edellinen asukas on loistava kirja, jota voi aivan ehdoitta suositella oikeastaan kenelle vaan!



★★★★ +


Muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Kirja vieköön!

 

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko

Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko
Kustantaja: Tammi 2015, Bon -pokkarit (ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 1999)
Alkuteos: Det grovmaskiga nätet, 1993
Suomentanut: Saara Villa
Sivuja: 272

Håkan Nesser on minulle niitä dekkaristeja, joita olen halunnut pitkään lukea. Moni on minulle niitä kehunut ja vihdoin sain aikaiseksi tutustua miehen tuotantoon. Päätin aloittaa ihan alusta ja lukea Van Veeteren -sarjan ensimmäisen osan Toden ja ilveen verkko

Kirja sijoittuu kuviteltuun paikkaan, Maardamiin. Komisario Van Veeteren saa varsin kinkkisen murhan selvitettäväkseen. Nuori opettajanainen on murhattu kodissaan raa'asti, paikalla on ollut hänen tuore aviomiehensä ja kollegansa, joka ei muista illan tapahtumista juuri mitään. Onko hän murhannut vaimonsa vai ei? Kuten arvata saattaa, ruumiit eivät jää tähän...

Van Veeteren on onnistunut, joskin aika klassinen, dekkarihenkilö. Hän on juro, mutta jämpti. Ei niin kovin sosiaalinen ja melko viiltäväsanainen. Hiillostaa kuitenkin epäiltyjä taitavasti. Muut poliisit jäivät tässä ensimmäisessä osassa melko taustalle. Alku tempaisi minut vauhdilla mukaan, joskin pieni ennalta-arvattavuuden tuulahdus häilyi jo tässä vaiheessa. Tarina kantoi kiinnostavana melkein loppuun asti, mutta jostain syystä loppuvaiheilla se koki vähän hiipumista. En oikein osaa eritellä, mistä pieni alamäki johtui... Ärsyynnyin lukiessani hieman siihen, että johtopäätöksiä tehtiin vähän liiankin mutun perusteella ja vailla suurempaa logiikkaa. Pakko mainita, että tehokeinona käytetty kolmen pisteen käyttö meni tässä kirjassa todella yli. Huvikseni laskin, että yhdellä sivulla oli esimerkiksi 15 kertaa kolme pistettä. Melko raivostuttavaa.

Kokonaisuutena sanoisin, että Toden ja ilveen verkko on aika mukiinmenevä dekkari. Se ei suinkaan ollut huono, mutta koska luen aika paljon dekkareita, on vaatimustaso dekkareihin kai aika korkea. Pakko muuten mainita, että kirjan nimi ei jostain syystä ole mielestäni erityisen houkutteleva eikä kansikaan minua vedä puoleensa. Nesserin suhteen en ole kuitenkaan luovuttamassa. Luulen että seuraavaksi käyn Barbarotti -sarjan kimppun tai luen kirjailijan näiden sarjojen ulkopuolisia teoksia. 


★★★ -


Muualla:  Kuutar lukee, Kuristava kirsikka

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Paula Hawkins: Nainen junassa

Paula Hawkins: Nainen junassa
Kustantaja: Otava, 2016 (ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 2015)
Alkuteos: The Girl on the Train, 2015
Suomentanut: Oona Timonen
Sivuja: 382

Sain inspiraation lukea tämän paljon kehutun Nainen junassa -dekkarin nyt, kun kirjailijalta on hiljattain ilmestynyt jo seuraavakin kirja. Luen aina jos mahdollista kirjat kronologisessa järjestyksessä. 

Kirjan päähenkilö, Rachel, ei ole mikään varsinainen menestyjätyyppi. Hänet on jätetty toisen naisen takia, ja tämä toinen nainen muutti vieläpä hänen entiseen kotiinsa ja sai lapsenkin Rachelin exän kanssa. Rachelilla on alkoholiongelma ja rahahuolia, hän sai potkut työpaikaltaan.

Työmatkan hän kulki aina samoilla junavuoroilla. Junan reitti kulki hänen vanhan talonsa ohitse ja Rachel olikin ottanut tavakseen joka matkalla katsella erään entisen naapuripariskuntansa ikkunoista sisään ja tarkkailla heidän elämäänsä. Potkujen jälkeenkin Rachel jatkaa junamatkusteluaan. Hän on niin uppoutunut tämän parin elämään, että on keksinyt heille tekaistut nimetkin - pari vaikuttaa hänen silmissään unelmaparilta. Eräänä päivänä Rachel näkee kuitenkin jotain täysin odottamatonta, eikä aikaakaan kun asiat mutkistuvat entisestään ja pian Rachel on osa kimuranttia murhatutkintaa...

Nainen junassa on varsin mukaansatempaava, eikä sen lukemista jätä mielellään kesken. Lyhyet luvut, kertojaäänen vaihtelu ja melko rivakat tapahtumat pitävät otteessaan viimeisille sivuille asti. Päähenkilö Rachel on mielestäni erityisen onnistunut - hän kun ei ole ollenkaan tyypillinen dekkarin päähenkilö! Hänen mokailunsa ja törttöilynsä ärsyttävät ja häntä tekisi mieli ravistella hartioista... Herättää siis tunteita, mikä tarkoittaa ehdottomasti onnistumista henkilökuvauksessa. Muut kirjan henkilöt ovat ehkä hitusen samaa massaa keskenään: kaikki melko inhottavia ja itsekkäitä. Juoni on kohtalaisen yllätyksellinen, vaikka toki jo alkumetreillä lukija aavistaa että jollakulla päähenkilöistä on pakko olla lusikka sopassa...

Kaikenkaikkiaan, Nainen junassa on hyvä dekkari. Ei mikään tajunnanräjäyttävä, mutta niin hyvä että Paula Hawkinsin seuraava kirja on jo varauksessa kirjastosta. Kijasta tehty elokuva kiinnostaisi myös!


★★★★


Muita arvioita:  Kirjakaapin kummitus, Kirjanurkkaus

tiistai 12. syyskuuta 2017

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Kustantaja: Atena, 2017
Sivuja: 284

Varasin kirjan kirjastosta mielenkiintoisen aiheensa vuoksi. Uskonnollisista yhteisöistä kertovat kirjat ovat usein kiinnostavia, enkä muista aikoihin, jos koskaan, lukeneeni Jehovan todistajista kertovaa kirjaa. 

Kirjassa liikutaan sulavasti eri aikatasoissa päähenkilönään Markus. Ollaan lapsuudessa, kun Markus sisaruksineen elää tiukkojen säädösten ja yhteisönormien alla. Välillä seurataan Markuksen elämää hänen tiiviinä työelämävuosinaan Yhdysvalloissa. Lapsuudesta tarina jatkaa kulkuaan nuoruusvuosiin, rakkauksiin, avioliittoon. Lopulta nykyhetkeen sukeltaa tuulahdus vuosien ja vuosien takaa ja Markuksen elämä saa aivan uuden suunnan.

Lukija vietellään mukaan ensimetreiltä. Alun traaginen kohtaus on hurja ja mieleenpainuva, joskaan ei kokonaisuuden kannalta erityisen olennainen. Alun dramaattisuuden jälkeen pieneksi hetkeksi vajosin johonkin puolittaiseen pitkästymiseen, mutta onneksi en antanut periksi. Hetken taantuminen oli todellakin vain hetkellinen (itse asiassa taantuminen oli todennäköisesti lähtöisin vain omasta väsymyksestäni), koska hyvin pian uppouduin aivan täysin kirjaan ja koko loppukirjan luinkin niin tiiviisti kuin vain pystyin.

Aikatasoissa hyppiminen oli mielestäni oivallinen ratkaisu, eikä onneksi ollenkaan sekava. Ymmärtääkseni kuvaus Jehovan todistajien uskonnollisista opeista ja arjen normeista oli varsin paikkaansapitävää, kertojalla lienee omakohtaista kokemusta sekä tehtyä taustatyötä. Mielettömintä kirjassa on tunnelma: se on paikoittain tyyni, välillä taas dramaattinen ja välillä jotain jota en osaa sanoin kuvailla. Markus henkilönä on erikoinen. Erityisesti hänen näennäinen niukkatunteisuus saa ajattelemaan. Häntä ei tunnu hätkäyttävän oikein mikään, mutta mikä lopulta on totta ja mikä ei? 

Loppukaneettina: pidin, pidin ja pidin! Jäin vielä hyväksi toviksi kirjan suljettuani miettimään päähenkilöä, hänen elämän valintojaan ja millaiseksi ne hänen elämänsä värittivät. Kirjan tunnelma on jotenkin niin uskomaton, että se on koettava itse!


★★★★ ½


Muualla: Leena Lumi, Kirsin kirjanurkka, Lukujonossa 

maanantai 28. elokuuta 2017

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa
Kustantaja: Siltala, 2016
Sivuja:403

Sain suosituksen tähän Pirkko Saision uudehkoon kirjaan Mies, ja hänen asiansa. Ja hyvä että sainkin, muutoin olisi ollut iso riski että kirja olisi mennyt minulta ihan ohi. Itse asiassa juuri nyt en keksi yhtäkään hyvää syytä, miksi en ole Saision kirjoja ennen lukenut. Ja hänelläkään ei ole edes mikään pieni tuotanto! No, tästä lähti minun tutustumiseni Saisioon.

Mies, ja hänen asiansa -kirjan pääosassa on asianajaja, mies. Arvostettu, oman arvonsa tunteva. Nuori vaimo, hyvä työ. Vaan yhtenä päivänä hän näkee lehdessä kuolinilmoituksen, joka suistaa kaiken tasapainon altaan. Täysin odottamatta ja ennalta-arvaamatta hän saa lehdestä lukea että muuan hänen elämässään suuressa roolissa ollut ystävä on kuollut. Muistosäe herättää kysymyksiä, koko juttu herättää kysymyksiä. Menneisyyden verkot alkavat punoutua nykyisyyden varjoksi.

Oi, olipa tämä hieno kirja! Hienoa, että tämä ei mennyt minulta ohi vaan sain lukea tämän. Saision kieli on kertakaikkisen taitavaa, oivaltavaa ja humoristisen tarkkanäköistä. Tyylissä on ripaus runollisuutta, se on syvällinen ja ymmärtävä. Ja eläytyminen siirtyy lukijaan sulavasti kuin hento tuulenvire. Ainakin kuin varkain minä aloin tuntea päähenkilön mukana! 

Mies, ja hänen asiansa on yllätyksellinen ja arvaamaton. En oikein osaa sanoa siitä edes enempää. Lukekaa itse!



★★★★ ½


Muita arvioita: P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena

perjantai 11. elokuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Kustantaja: S&S, 2017
Alkuteos: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv, 2015
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 325

Joka hetki olemme yhä elossa oli minulle yksi tämän vuoden odotetuimmista uutuuksista. Aihe on varsin koskettava ja perustuu vieläpä tositapahtumiin. En ole pitkään aikaan innostunut kylläkään sen kummemmin minkäänlaisista traagisista mässäilysurkutteluista, mutta ei tämä sellainen ollutkaan. Ehkä pienten lasten vanhempana tarina tuntui poikkeavan paljon tulevan lähelle.

Kirja alkaa suoraan siitä hetkestä, kun Tom ja hänen raskaana oleva vaimonsa Karin ovat tulleet sairaalaan Karinin epäselvän heikon voinnin vuoksi. Mitään taustapohjustuksia ei tässä vaiheessa anneta ja mielestäni olikin mielenkiintoinen ratkaisu siirtyä suoraan "asiaan". Käy ilmi, että Karinin tilanne on varsin vakava ja vauva on leikattava ulos siitä huolimatta ettei raskaus ole vielä edes edennyt viimeisille viikoille. Sen kummemmin en halua tietenkään spoilata, mutta jo takakannessa sekä kirjan esittelyissa käykin jo ilmi, että Karin menehtyy ja heidän pieni tyttärensä jää henkiin.

Alkuosa, joka sijoittuu sairaalaan, on hirveän kiinnostava! Sairaalaelämän kuvaus on aina kiinnostavaa! Sivuhuomautuksena sanottakoon, että suhteellisen totuudenmukaisesti asiat olivat kirjassa, vain pari pienen pientä asiavirhettä bongasin (esimerkiksi sen, että sairaala-apulaiset eivät ruoki tai vaihda keskosvauvojen vaippoja vastasyntyneiden teho-osastolla - tosin tämä pieni moka saattoi olla suomennoksenkin). Minä ainakin tempauduin täysillä mukaan Karinin kriittisen tilanteen ja toisaalta myös Tomin vaikeuksien seuraamiseen. Tunnelma oli varsin uskottava ja kirjailija sai aivan hämmästyttävästi lähes kuin siirrettyä kirjan minäkertojan tunteen lukijalle. Esimerkiksi kun Tom pöpperöissä tullaan herättämään keskellä yötä hänen jo otettuaan sairaalasta annettu unilääke, on tilanne kuvattu hyvin todentuntuisesti niin että minulla oli itsellänikin sekava tunne ja aivan kuin olisin ollut tilanteessa läsnä. Toisaalta kirjaa leimaa kokonaisuudessaan tietynlainen vähäeleisyys ja vähätunteisuus. Kirja ei siis lainkaan ole kuvausta Suuresta Surusta ja Järjettömästä Tuskasta.

Tom Malmquist on runoilija ja se kyllä jossain määrin näkyy. Teksti on paikoittain tajunnanvirtamaista, puheenvuorot on ujutettu tekstiin sisään ilman sen kummempia välimerkkejä jne. Tarina on koskettava, uskottava, inhimillinen. Ja aivan hirveän surullinen, mutta onneksi myös toiveikaskin. Karinin kuoleman jälkeen ja Tomin kotiuduttua pienen Livia -tytön kanssa, kirja mielestäni aivan hienoisesti tylsistyi, mutta toki se on päivänselvääkin. Tomin elämä muuttui hektisestä sairaalaelämästä kotona selviytymiseen pienen vauvan kanssa. Uskottavuus säilyi loppuun asti hyvin, vaikka välillä mietin että kylläpä Livia on kerrassaan rauhallinen ja hyvin nukkuva vauva!

Kirja avartaa myös siinä, millaiseen byrokratian sotkuun ihminen voikin joutua keskellä järkyttävää tragediaa. Lapsen äiti menehtyy, mutta koska he eivät olleet isän kanssa avioliitossa niin isä ei automaattisesti ole isä. Ja kaikki perintöasiatkin vielä! Huh, tuntuipa kohtuuttomalta. Ja kirja kuvasi hienosti myös surun ylettymistä muuhun perheeseen ja sitä, kuinka yksin ihminen toisaalta on - ja sitten taas toisaalta sitä, kuinka vaikeimpina murheen aikoina läheisten tuki on hengenpelastavan tärkeää. 

Hieno, hieno kirja! Vaikka tosiaan loppua kohden se suurin hohto vaihtui jopa ajoittain siihen, että luin vähän hajamielisenä sivuja toisensa perään, suosittelen kovasti tätä koskettavaa kirjaa! 


★★★★


Muita arvioita: Järjellä ja tunteella, Kirjakaapin kummitus 

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta 
Kustantaja: Gummerus, 2017
Alkuteos: Älskaren från huvudkontoret, 2015
Suomentanut: Sari Kumpulainen
Sivuja: 507

Sain luettavakseni ennakkokappaleen tästä juuri nyt ilmestyneestä ruotsalaisen Camilla Greben kirjoittamasta dekkarista Kun jää pettää alta. Tartuin siihen ilomielin, kaipasinkin edellisen melko raskaan kirjan jälkeen jotain nopealukuista. Takakansikin lupaili hyvää; kieputtava psykologinen trilleri - mikäs sen parempaa!

Kirjan pääosissa on Emma, nuori vaatekaupassa työskentelevä nainen, joka rakastuu firman toimitusjohtajaan. Emmalla on rikkinäinen säröllä oleva sisus, hän on joutunut vanhempiensa kaltoinkohdeltavaksi ja myös onneton rakkaus on häntä runnonut. Jesper, tämä toimitusjohtaja, onkin kaikkea mistä naiset haaveilevat: rikas, komea, valtaapitävä. Ja sitten hän häviää kuin tuhka tuuleen.

Tapaus saa varsin oudon käänteen, kun Jesperin kotoa löytyy raa'asti murhattu nainen eikä Jesperiä edelleenkään löydetä. Tapausta alkaa tutkia rikospoliisi Peter joukkoineen. Mitä on oikein tapahtunut? Kuka tämä murhattu nainen on? Tutkintaan avuksi pyydetään myös käyttäytymistieteilijä ja profiloija Hanne, jolla on Peterin kanssa yhteistä menneisyyttä. Myös heidän vanhat muistonsa syttyvät eloon tapauksen tutkimisen lomassa.

Kirja vaikutti pitkään aika ns. perusdekkarilta, jota kyllä luin hyvinkin suurella mielenkiinnolla. Aluksi minulla ei ainakaan ollut yhtään epäiltyä, enkä kyllä oikeastikaan osannut arvailla mitä on tapahtunut - ja loppuratkaisu olikin mielestäni erittäin toimiva ja yllätyksellinen! Juoni kantoi mielestäni hienosti kaiken viisisataa sivua ja päähenkilöiden elämäntarinoihin ainakin minulla säilyi erinomaisesti mielenkiinto.

Hienoisia epäuskottavuuksia kirjasta saattoi löytyä, mutta ei kovinkaan häiritsevästi. Mietin esimerkiksi, että onko kovinkin tyypillistä että murhatutkintaan otetaan mukaan tälläinen käyttäytymistieteilijä, joka pääsee rikospaikkojakin koluamaan. Ja hänen kommenttinsa profilointiin liittyen olivatkin aika latteita, vaikka lopulta hänellä tarinan ratkomisen kannalta onkin suuri rooli.

Voin aivan ehdoitta suositella tätä kaikille dekkarien ystäville ja tarinan mukaansatempaavuuden takia myös sellaisillekin, jotka vähemmän kirjoja lukevat. Minä tulen varmasti lukemaan Camilla Grebeä lisääkin, jos häneltä lisää suomennoksia ilmestyy.




★★★★ ½




Muualla: Leena Lumi, Kirsin kirjanurkka


lauantai 17. kesäkuuta 2017

Jeffrey Eugenides: Middlesex

Jeffrey Eugenides: Middlesex
Kustantaja: Otava, 2003
Alkuteos: Middlesex, 2002
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 777

 Blogihiljaisuuten on syynä Jeffrey Eugenidesin Middlesex. Ei sillä, että en olisi lukenut, vaan sillä että olen lukenut lähes 800 sivuista tiiliskivimäistä romaania, joka kietoi minut kyllä täysin pauloihinsa. 
 Middlesex on varsinainen kronikka käsittäen pitkän aikajakson. Tarinan päähenkilö, Cal, toimii alusta alkaen mielenkiintoisena kaikkitietävänä kertojaäänenä, vaikkakin tarina alkaa jo aikoja ennen kuin hänestä oli tietoakaan aina Kreikkasta Smyrnan saarelta. Siellä eleli muuan kreikkalainen perhe, jossa elämäntie ajoi sisarukset yhteen. Oliko se ratkaiseva tekijä siinä, että harvinainen geenimutaatio syntyi? Nämä sisarukset, tai siis aviopari joutuivat levottomuuksien takia lähtemään saarelta. He päätyivät Amerikkaan, perustivat elämän, saivat lapsia. Tämä kertoja, Cal, on vasta heidän lapsenlapsensa. En ole uhrannut ajatustakaan sille dilemmalle, miten Cal niin hyvin tiesi pieniä ympäristön detaljeita tai ihmisten ajatuksia jo kymmeniä kymmeniä vuosia ennen hänen syntymäänsä.
 Cal on erikoinen persoona, hän on erikoislaatuinen ihminen. Hän on sekä mies että nainen, ja toisaalta taas ei kumpikaan. Hämmentävä, erikoinen, ajankohtainen aihe. Mediassa enenevässä määrin on onneksi lisätty ihmisten tietoutta sukupuolisuuden moninaisuudesta ja ihmisiä on onnistuttu onneksi vähän ravistelemaan irti perinteisistä rooleista.
 Middlesex on kerrassaan hämmästyttävä kirja. Se, että lukijalle valotetaan tämä mieletön sukupolvien yli yltävä tarina, on upeaa. Kirjan kieli (ja suomennos!) on taiturimaista, kerrassaan hienoa. Henkilöt kiinnostavia, uskottavia, moniulotteisia. Ja onneksi - onneksi tässä ei lähdetty ollenkaan mässäilylinjalle, ei kurjuudella retostelevaan misery lit - kieriskelyyn, vaan lähestymistapa on luonnollinen ja leuto. Välillä haukottelin kirjan parissa, olihan siinä siis heikkoutensa. Välillä, mutta vain välillä, kirja oli vähän tylsä. Mutta en sitä oikeastaan enää edes muista, sen verran olen ihastunut että olen valmis nämä joutavat pikkuseikat unohtamaan alta aikayksikön. Niin ja Eugenides on tehnyt oletettavasti valtaisaa taustatyötä, sekä historian että lääketieteen parissa, kirjaa varten. Hatunnosto! Jäin pohtimaan miltä osin tapahtumat ja juuri nämä edellä mainitsemani historialliset ja lääketieteelliset seikat ovat fiktiota ja faktaa. Kirjailija itse on kansiliepeen mukaan syntynyt Amerikassa ja omaa kreikkalaiset sukujuuret. Onko tässä osin omaelämänkertaa? Oli tai ei, toivon hartaasti että tämä humoristinen, moniulotteinen ja tarkkanäköinen kirja tulisi mahdollisimman paljon luetuksi!


★★★★★ -
 

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Erik Axl Sund: Varistyttö

Erik Axl Sund: Varistyttö
Kustantaja: Otava, 2014
Alkuteos: Kråkflickan, 2014
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 415

Varistyttö on ollut lukulistallani jo tovin. Kirjaa, tai pikemminkin trilogiaa, on mainostettu ja siitä on puhuttu paljon. Nyt viimein sain aikaiseksi!

Takakansi lupaa paljon: "Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla." No, ei nyt ihan sentään kuitenkaan. Mielestäni kyseessä on pikemminkin aika perusdekkari. Kerronta on aika tyypillistä: kieli ei kikkaile, henkilöitä on melko paljon ja näkökulma vaihtelee eri henkilöiden mukaan. Juonenkäänteet ovat dekkarimaiseen tyyliin melko epäuskottavia. Henkilötkään sinänsä eivät ole mitään erityisen erityisiä. Kirjassa vilahtelevat myös aika perinteisiä teemoja kuten uran ja perheen yhdistämiseen liittyvät ongelmat sekä sukupuolten välinen epätasa-arvo työelämässä.

Päähenkilö on Jeanette -niminen poliisi, joka saa tutkittavakseen kimurantin jutun, jossa nuori poika on löydetty murhattuna. Jeanetella on siviilielämässäkin jo tarpeeksi haasteita. Aviomies on aikamoinen vätys ja lapselle ei riitä läheskään niin paljoa aikaa mitä voisi toivoa. Ja ruumiithan eivät jää tähän... Toisaalla psykoterapeutti Sofia tutkii rikkoontuneita ihmismieliä ja Sofiaa pyydetään myös tähänkin tutkintaan avuksi.

Varistyttö (sekä sen kansi!) on aika epämiellyttävä kirja. Varmaankin juuri nyt omien lasten myötä tuntuu erityisen vastenmieliseltä lukea pedofiliasta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja kidutuksesta. Tarina etenee kuitenkin mukavalla temmolla ja lyhyiden lukujen ansiosta kirja on nopealukuinen. Ja onhan tämä tietysti jännittävä ja koukuttava sekä yllätyksellinen. Loppu jää kutkuttavan avoimeksi, mikä takaa sen, että onhan se seuraava osakin luettava!


★★★ ½


Muualla: Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi


torstai 20. huhtikuuta 2017

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Ian McEwan: Pähkinänkuori
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: Nutshell, 2016
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 206

Sanomattakin selvää, että pyrin lukemaan mahdollisimman pian aina uusimman McEwanin, kuuluuhan hän yksiin kirjailijasuosikeistani (mikä onni että minulla on hänen vanhemmasta tuotannostaan vielä lukematta osa kirjoista!). McEwan ei ole ikinä pettänyt - olen pitänyt järjestäen hänen jokaisesta kirjastaan!

Näin kävi myös Pähkinänkuoren kanssa. Pidin siis siitä kovasti. Oikein kovasti! Mielestäni se poikkeaa jonkin verran (ei siis mitenkään merkittävästi) miehen aikaisemmista kirjoista tyyliltään. Kieli tuntui jotenkin aavistuksen aiempiin nähden runollisemmalta ja dramaattisemmalta (jos olisin opiskellut kirjallisuutta, osaisin varmasti luonnehtia asiaa analyyttisemmin ja paremmilla termeillä...). Tai sitten vain kuvittelin tämän erikoisen sisällön lumoissa...

Ratkaisu asettaa kertojaääneksi vatsassa oleva sikiö on vähintäänkin erikoinen. Jopa niin erikoinen, että se häilyi jopa liian erikoisen rajamailla. Se on todettava, että uniikki se ainakin on, tai ainakaan minun luku-uralleni ei ole moista ennen osunut. Sikiö siis seuraa vierestä (tai no pikemminkin sisältä) äitinsä ja isänsä epäonnistunutta avioliittoa, äidin uskottomuutta isän veljen kanssa ja sitä, mihin nämä kaksi epätoivoista lopulta elämänsä ajavat. Sikiö on varsin perillä maailman menosta, sillä hän tietysti kuulee kaiken minkä äitinsäkin. Hänelle on kehittynyt myös mielipiteitä, tunteita, toiveita ja pelkoja. Hän tekee myös kaikkensa vaikuttaakseen tapahtumien kulkuun...

Äiti Trudy on nuori, aviomieheensä tyytymätön. Vastuuntunnoton (tunsin kukkahatun kasvavan päähäni kerran jos toisenkin kun hän siemaili huolettomasti viiniä...) ja naiivi eikä liiemmin uhraa ajatuksiaan vatsassaan kasvavalle lapselleen. Tämä rakkauden hedelmä on sekä emotionaalisesti että rationaalisestikin huomattavasti äitiään kypsempi ja fiksumpi. Kolmiodraamasta saadaan lukijalle rakennettua aikamoinen jännitysnäytelmä, joten paljon tällä kirjalla on annettavaa myös tämän eriskummallisen tyylinsä lisäksi.

Kirja on sen verran outo, että se saa minut lähes hämmennyksiin enkä oikein tiedä mitä ajatella. Se sanottakoon, että sikiönäkökulma jää kyllä mieleen ja vaikken itse edes erityisen häveliääksi itseäni edes luokittele, oli se paikoin jopa vähän too much (esimerkiksi seksikohtauksissa ja muissa hyvin yksityiskohtaisissa kuvailuissa... Ja voitteko kuvitella - sikiö yritti jopa itsemurhaa!). Suosittelen kirjaa tietysti McEwan -faneille mutta jännittävän juonensa lisäksi myös varauksetta muillekin lukijoille. Vaikka paikka paikoin mennään jopa lähes tajunnanvirtamaiselle tasolle on kokonaisuus kuitenkin varsin koukuttava ja mukaansatempaava. Ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta tämä nousee varmasti kyllä minulla yhdeksi kirjavuoden suosikiksi!


★★★★★ -


Muita lukeneita: Leena Lumi, Nannan kirjakimara

torstai 13. huhtikuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Shari Lapena: Hyvä naapuri
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: The Couple Next Door, 2016
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 316

Hyvä naapuri päätyi luettavakseni oikeastaan aika sattumalta. Varasin sen kirjastosta, kun se herätti kiinnostukseni uutuuskirjakatalogissa. Ja voi onni, että olikin hyvä sattuma! Olin juuri tälläisen kirjan tarpeessa! Kirjan, jonka pariin melkein ryntäsin aina kun oli pienikin hetki aikaa...

Hyvän naapurin lähtöasetelma on hyytävä. Pariskunta on viettämässä iltaa naapureillansa. He ovat miehen ehdotuksesta päättäneet jättää puolivuotiaan vauvansa kotiin nukkumaan, onhan heillä itkuhälytin ja käyväthän he säännöllisin väliajoin vielä tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Ilta lähtee sujumaan jotakuinkin mallikkaasti, molemmat vanhemmista käyvät säännöllisesti katsomassa vauvaa. Mutta sitten kaikkien järkytykseksi äiti kohtaa viimeisellä reissullaan tyhjän pinnasängyn! Vauva on kadonnut kesken illanistujaisten! Paikalle hälytetään poliisit ja tapaus saa suurta mediahuomiota. Mitä on voinut tapahtua?

Shari Lapena on selvästi aivan mestarillinen juonenpunoja ja tarinankertoja. Jo parin sivun jälkeen olin koukussa. Vaikka Hyvä naapuri ei olekaan mikään kielellinen riemuvoitto, verbaalista ilottelua tai syväluotaavaa henkilökuvausta, on se aivan hiton mukaansatempaava! Tätä on mielestäni viihdekirjallisuus parhaimmillaan! Hieman tarinaa toki väritti jonkinasteinen epäuskottavuus, mutta en kyllä vaivaantunut asiasta alkuunkaan, vaan kääntelin sivuja minkä ehdin. Enpä ole aikoihin lukenut dekkaria, jossa on näin ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä ja viimeiselle sivulle jatkuvaa, ajoittain jopa piinaavaa, jännitystä. Loppu on yllätyksellinen, teatraalisuudessaan jopa vähän falski. Mutta mieleenpainuva.

Täysin mitättömänä asiana: olen pohtinut aiemminkin joissakin kirjoissa olevaa häiritsevää asiaa, mikä tässäkin pisti vähän silmään. Näkökulma tässä siis vaihteli henkilöstä toiseen. Ja kun tarkastellaan jonkin henkilön muistoja vaikkapa kaukaisesta lapsuudestakin ja höystetään se muisto pitkähköllä yksityiskohtaisella dialogilla, herää kysymys että miten tämä ihminen voisi ylipäätään mitään kohtauksia elämästään muistaa niin tarkasti? Saati jokaisen paikallaolijan puheenvuorot?

No, oli niin tai näin, uskallan kyllä suositella Hyvää naapuria ainakin jokaiselle dekkarien ystäville!


★★★★ ½  (korostan, tähdet ovat täysin "fiilistähtiä" ja suhteessa muihin saman genren kirjoihin...)


Hyvä naapuri toisaalla: Sinisen linnan kirjasto, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Carol Shields: Larryn juhlat

Carol Shields: Larryn juhlat
Kustantaja: Otava, 1997
Alkuteos: Larry´s Party, 1997
Suomentanut: Hanna Tarkka
Sivuja: 455

Aiemmin lukemani Shieldsit ovat osoittaneet, että hän on ehdottomasti yksi minun suosikkikirjailijoitani! Hänen kirjoitustyylissään, lämpimässä huumorissaan ja tarkkanäköisessä kuvauksessaan on jotain, mikä vetoaa minuun suuresti. Olen onnekas, että minulla on vielä lukematta useampi kirjailijan kirja. Shieldshän on kuollut jo vuonna 2003, joten harmillisen rajalliseksi hänen tuotantonsa on jäänyt (suomennettuja kirjoja hänellä ei liene paljoa kymmentä enempää). No, Larryn juhlat oli yksi näistä aarteista.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti Larrysta ja hänen elämästään. Kyseessä on eräänlainen kronikka tahi elämänkerta alkaen Larryn lapsuudesta ja päättyen keski-ikään. Kirja on jaoteltu lukuihin, jotka ovat ikään kuin osa-alueita Harryn elämästä (Larryn työ, Larryn ystävät, Larryn poika jne), mutta kokonaisuus etenee kuitenkin kronologisesti. Todella onnistunut ja erilaisuudessaan virkeä tämä ei-niin-perinteinen -jaottelu! Loppuun olin asettanut ehkä hitusen enemmän odotuksia, mutta jälkikäteen ajatellen olisiko se edes kirjan tyyliin sopinut että loppu olisi ollut jotenkin kovin raflaava. Tapahtumien kuvauksessa ja etenemisessä oli paikka paikoin aavistus liiallista verkkautta, mutta kokonaisuus toimi kuitenkin hyvin.

Päähenkilö Larry on erikoinen, mutta toisaalta taas niin tavallinen mies. Tämä varmaan onkin yksi Shieldsin valttikorteista: henkilöt ja tapahtumat ovat arkisia ja lukija löytää niihin helposti jonkinlaista samastumispintaa. Toisaalta mikään ei jää alkuunkaan heppoiseksi, vaan Shields on kyllä aivan mestarillinen henkilökuvaaja ja osaa välittää lukijalle niin tunnelmat, dialogit kuin miljöötkin kiinnostavasti ja tarkkanäköisesti. Ja humoristisesti! Huumori onkin yksi Shieldsin parhaita puolia! Hän ei mässäile, ei ammu yli, vaan on kaikessa hurmaavuudessaan niin hauska, lämmin ja erikoisella tavalla jotenkin myötätuntoisen lempeä omia henkilöitään kohtaan.

Larryn juhlat on erinomainen kirja, ei ehkä aivan niin täydellinen kuin esimerkiksi Rakkauden tasavalta tai Ruohonvihreää, mutta erittäin erittäin hyvä kuitenkin. Vaikka kirjassa ei kovin järisyttäviä tapahtumia olekaan, on sen lukeminen jotenkin lohdullista, leppoisaa ja lämpimän tunteen sydämeen jättävää.

★★★★ ½


Kovin montaa blogiarviota en tästä löytänyt. Tässä kuitenkin pari: Kujerruksia, Lukimo Lumo

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Caroline Eriksson: Kadonneet

Caroline Eriksson: Kadonneet
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: De försvunna, 2015
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom
Sivuja: 235

Asetelma on aika herkullinen. Nainen, mies ja lapsi saapuvat veneellä saareen. He ovat menossa retkelle. Mies ja lapsi lähtevät pois naisen näköpiiristä ja katoavat. Nainen joutuu ymmärrettävästi varsin hämilleen. Heistä ei näy jälkeäkään. Mitä heille on tapahtunut? Vai ovatko tapahtumat edes todellisia?

Alkupuolella aloin vähän hermostua päähenkilön, Gretan, sekoiluun. Teki mieli ravistella naista ja tivata miksei hän toimi niin tai näin, vaan tekee kaikkea ihan päätöntä. Ensimmäisiä ajatuksia onkin, onko nainen pahasti sekaisin, onko koko juttu painajaista vai onko hän kenties joidenkin aineiden vaikutuksen alaisena. Kirjan pituuteen nähden tämä "sekoilu" kestää aika kauan, jopa niin että aloin jo hieman turhautua. Loppupuolisko tarjoilee kuitenkin aikamoisia yllätyksiä, eikä mitenkään ennalta-arvattavia sellaisia!

Alun vähän ristiriitaisten tuntemusten jälkeen kirja oli kuitenkin kokonaisuutena aivan mainio. Ja jännittävä! Kaikkiin eriskummallisuuksiin löytyy kyllä vastaus ja asiat ratkeavat - eivät tosin niin kuin olisi uskonut! Aavistus loppuratkaisussa kaikkine jännittävine käänteineen on mukana myös epäuskottavuutta, mutta eipä se kovin suuri synti ole tämäntyyppisessä kirjassa.

Kadonneet on ehdottomasti nappivalinta tälläisinä ankeina päivinä, kun lunta tuiskuttaa eikä ulos tee mieli mennä. Sivut kääntyilevät vauhdilla ja juoni pitää otteessaan. Erityisesti kaikille dekkarien ja jännityksen ystäville tämä on suoranainen must have.


★★★★ -


Muualla: Hyllyn täydeltä, Kirjavinkit, Rakkaudesta kirjoihin, Ullan luetut kirjat

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Lääkäri
Kustantaja: Siltala, 2013
Alkuteos: Zomerhuis met zwembad, 2011
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Sivuja: 447

Jaahas, nyt on sitten kaikki tähänastiset Kochit luettu. Illallinen oli kyllä ehdoton suosikkini, se oli niin henkeäsalpaavan hyvä, oikeastaan ihan täydellinen! Naapurikin oli tosi hyvä ja samoin myös tämä, Lääkäri. Jos nyt oikein millintarkasti pohdin lukukokemustani, niin ehkä viihdyin Lääkärin parissa vielä jopa hienoisesti Naapuria paremmin.

Kirja kertoo nimensä mukaisesti lääkäristä, jonka nimi on Marc Schlosser. Keski-ikäinen mies, jolla on kaksi teini-ikäistä tytärtä ja kaunis vaimo. Tarina alkaa oikeastaan siitä, mihin kaikki on päättynyt: erään näyttelijän, Ralph Meierin kuolemasta ja hautajaisista. Ralph kuoli hoitovirheen seurauksena ja hoitovirhe on luonnollisesti päähenkilön aikaansaama. Mitä kaiken takana on? Ralphin hienoinen kiinnostus Marcin vaimoa kohtaanko? Tapahtumia kerrotaan aina siitä lähtien, kun Marcin perhe lähemmin tutustui Ralphin perheeseen ja erityisesti eräästä Ralphin huvilalla tapahtuvasta lomanvietosta...

Lääkärin kerrontatyyli on kiinnostava. Kirja on kirjoitettu minä -muodossa, mikä tuntui tähän oikein istuvalta ratkaisulta. Kertoja välillä ikään kuin erkanee katsomaan tarinaa ulkoapäin "tätä kohtaa vielä jälkeenpäin mietin hetki hetkeltä / seuraavat tapahtumat olivat loppuelämämme käännekohta" -tyyliin. Tämä toimi kiintoisana tunnelmaa lataavana tehokeinona. Ja Kochin kielestä ei varmasti tarvitse sen enempää edes sanoa, olen jo hehkuttanut sitä aiemmissa postauksissa varmasti tarpeeksi. No mutta onhan se nyt mieletöntä! Ja olenko muistanut aiemmin mainita, että Kochin kieltä kehuessa ei tietenkään voida unohtaa suomentajaa, hän on tehnyt myös upeaa työtä!

Kun suljin kirjan, aloin samantien kelata kirjaa mielessäni taaksepäin. Kirjassa on aika paljon tapahtumia, jotka noin äkkiseltään tuntuvat hieman irralliselta kokonaisuuden kannalta. Vai ovatko sittenkään? No, ehkä pienen pieni tiivistys olisi voinut toimia. Kirjassa on eräs mysteeri, jonka ratkaisu selviää vähitellen. Jostain syystä en kuitenkaan tempautunut tähän jännitysnäytelmään ihan sataprosenttisesti, mutta melkein kuitenkin. Ratkaisu on - no, kohtalaisen yllättävä. Kirjan loppu jää aavistuksen raolleen.

Silti, tämä on aivan taattua Kochia. Erittäin hyvä kirja, joka jää mieleen ja saa lukijan pohtimaan elämän suuria kysymyksiä oikeutuksista ja moraalisista kysymyksistä. Kirja on tarkkanäköinen, humoristinen ja persoonallinen. Nytpä vain sitten odottelemaan, että Koch kirjoittaa lisää kirjoja!


★★★★ ½


Lääkäristä muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi, Järjellä ja tunteella

perjantai 10. helmikuuta 2017

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: Det henger engel alene i skogen, 2013
Suomentanut: Päivi Kivelä
Sivuja: 428

Kaipasin luettavakseni jotain nopealukuista, mukaansatempaavaa ja jännittävää. Sain vinkin Samuel Bjørkin uutukaiseen Minä matkustan yksin -kirjaan, joka on dekkarisarjan aloitusosa. Onnekseni kirja vastasi hyvin kaikkia toiveitani ja oli kyllä varsin toimiva kokonaisuus!

Kirjan tarinaa katsotaan luku kerrallaan eri henkilöiden näkökulmasta. Tyyli oli jotenkin virkeä ja mielenkiinto säilyi hyvin. Pidin lyhkäisistä luvuista, kirjan lukeminen sujui varsin joutuisasti. Ihme kyllä minulla, jolla on yleensä taipumus sekoittaa kirjan henkilöt toisiinsa jos niitä on liikaa, oli nyt koko ajan tilanne hallussa. Sivujuonia oli aika monta, olisin ehkä saattanut jättää niistä kuitenkin jonkun pois. Kokonaisuus olisi pysynyt hyvin kasassa ilmankin.

Päähenkilöt ovat melko tyypillisiä dekkareiden päähenkilöitä. Eronnut, lempeä mutta hieman juromainen Holger Munch alaisineen saa tutkittavakseen sen verran kinkkisen tapauksen, että hän päättää lähteä etsimään avukseen Mia Krügerin, joka on ollut poliisityöstä taka-alalla tovin. Mia on vajoamassa syvään suohon piehtaroidessaan siskonsa kuoleman aiheuttaman surun kanssa, joten Munch saapuu kreivin aikaan paikalle ja saa Mian mukaansa. Tapaus on sen verran erikoinen, että vaikka Mia onkin päättänyt jättäytyä työstään kokonaan pois, niin tätä hän ei voi vastustaa... Puusta on löydetty murhattu lapsi ja teon yksityiskohdat viittaavat siihen, että tapaus ei jää ainoaksi. Vähitellen surmaan liittyvä valtava vyyhti aukenee ulottuen laajemmalle kuin kukaan osasi kuvitella...

Kuten jo mainitsin, henkilöt olivat aika tyypillisiä, jopa vähän liiankin. Mian kaltaisia naishenkilöitä dekkareissa on aika paljon mielestäni! Etäisiä, kylmiä, nokkelia, tummatukkaisia ja poikkeuksellisen kyvykkäitä. Ainakin Lisbeth Salander tulee heti mieleen. Asia ei kuitenkaan ole kovin paljoa vaivaava, koska kirjan tapahtumat ja juoni kietovat lukijan kyllä salaman vauhtia koukkuun! Minä matkustan yksin on aika perinteinen dekkari - ja hyvä niin. Sellaista juuri kaipasinkin! Loppuratkaisu on yllättävä ja kiinnostuin kirjasarjasta niin, että yritän kyllä ennemmin tai myöhemmin saada käsiini keväällä ilmestyvän seuraavan osan.

★★★★ +

Muita arvioita: Rakkaudesta kirjoihin, Kirsin kirjanurkka, Kirjavinkit

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: También esto pasará, 2015
Suomentanut: Tarja Härkönen
Sivuja: 196

Tämäkin menee ohi päätyi luettavakseni aivan sattumalta kirjaston uutuushyllystä. Otavan kirjasto -sarja on aika taattua laatua ja kansiliepeen esittely vaikutti kiinnostavalta. Eikä espanjalaista kirjallisuutta todella tule liiaksi luettua!

Kirjan päähenkilönä on nelikymppinen Blanca, jonka äiti on hiljattain kuollut. Blanca käy läpi tunteitaan ja ajatuksiaan äidistä ja samalla elää aika juovuttavaakin elämää niin ystäviensä kuin miesten kanssa. Hautajaisten jälkeen Blanca matkustaakin aika erikoisessa seurueessa kesähuvilalle Cadaquésiin. Blancalla on mukana myös kaksi lastaan, mikä minua ainakin vähän jäi hämmentämään, koska he jäivät erikoisiksi taustalla häilyjiksi ilman että lukijalle välittyi kovinkaan tarkkaa kuvaa siitä, että kuka esimerkiksi heistä huolehti kun Blanca oli tapaamassa Santia. Santi on varattu mies, johon Blancalla on sitkeä ja intohimoinen suhde.

Kirjan tunnelmia väritti muutenkin sellainen lievä häilyväisyys. Kirjassa vilahtaa henkilöitä, jotka tulevat ja sitten taas menevät ilman että heistä saa kovinkaan tarkkaa otetta tai käsitystä. Sama kaiku on ehkä joillakin tapahtumilla, ne vaan ovat ja soljuvat ja menevät ohi. Vaikea selittää. Voi olla että vika oli omassakin mielentilassa, joka pääosin oli lukiessa melko unelias... Päähenkilö Blanca se vasta häilyvä olikin! Koin jollain tasolla jopa pientä sääliä häntä kohtaan; hän kun ei tuntunut saavan elämäänsä otetta, vaan oli jotenkin irtonainen äitinsä vaikutuksen, miesten, ystäviensä ja lastensa välillä.

Tapahtumat ja ihmiset eivät lienekään kokonaisuuden kannalta niin merkityksellisiä, vaan pääpaino on kirjan kauniissa ja viehkeässä kielessä, paikoittain jopa mustassakin huumorissa, erikoisessa tunnelmassa. Blancan suhde äitiinsä on mielenkiintoinen ja hänen suruprosessin seuraaminen myös. Kirjan kieli on kaunista, kuvaavaa, tunnelma välittyy. Kertojana toimiva minä-ääni kirjoittaa äidillensä sinä -muodossa, mikä tuntui tähän oikein istuvalta ratkaisulta.

Tämäkin menee ohi on aika lyhyt kirja, joka on romanttinen ja vähän eroottinenkin. Ei kuitenkaan onneksi höttöinen, vaikka ei toisaalta raskaskaan. Kyllä se ehdottomasti lukea kannatti! Hieman nolona minun on myönnettävä, että kirjan loppu meni minulta vähän ohi. Täytyy ehkä lukea loppu uudestaan... Olinkohan itse liian hajamielinen? Vai oliko loppu tarkoituksellisen arvoituksellinen? Jokin pieni silaus tähän vielä, niin olisin ihastunut täysin.

★★★★ -

Muita arvioita ei kovinkaan sankoin määrin löytynyt. Tässä muutama: Oksan hyllyltä, Ullan luetut kirjat, Lukuneuvoja, Kirjapolkuni

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Colm Tóibín: Nora Webster

Colm Tóibín: Nora Webster
Kustantaja: Tammi, 2016
Alkuteos: Nora Webster, 2014
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Sivuja: 410

Olen lukenut Tóibínilta hänen aiempansa, Brooklynin, ennen blogiaikaa jo vuosia vuosia sitten. Harmillisesti kirjasta ei jäänyt juuri muuta mieleen, kuin että pidin siitä. En edes muista, mistä kirja kertoi, mutta Tóibínin tyyli kirjoittaa jäi mieleeni.

Sama tyyli on nähtävissä tässäkin. Kirjailijalla on erikoinen ja omalaatuinen kyky luoda mieleenpainuvia ihmisiä ja välittää lukijalle kirjan miljöö ja tunnelma poikkeuksellisen vahvasti.

Nora Webster kertoo samannimisestä naisesta, joka on jäänyt hiljattain leskeksi. Mauricen poismenon jälkeen Noralle jäi huollettavakseen neljä lasta, joista kaksi isointa ovat jo lähteneet maailmalle. Mutta Donal ja Conor ovat vielä äidistään riippuvaisia. Nora joutuu ottamaan elämästään vastuun, järjestelemään asioita pystyäkseen rahallisesti pärjäämään ja elättämään itsensä ja lapsensa. Lukuisa joukko tuttavia, naapureita, sukulaisia ja ystäviä pyörivät Noran kimpussa. Alkaa henkinen kasvu, prosessi, itsensä kokoaminen ja uuden elämän hiljainen kokoaminen.

Nora on mieletön hahmo. Oikukas, toisaalta nöyrtyvä, toisaalta viekas ja kiero. Suorasanainen, rohkea. Minä ainakin huomasin jopa ihailevani Noran suoraselkäistä toimintaa ja sitä kuinka hän ei suostu alistumaan mihin tahansa. Työpaikaltakin hän tyynen viileästi poistuu, kun tilanne ajautuu häntä kohtaan sietämättömäksi. Kirja on kasvutarina isolla koolla, joka päättyy siihen, että Nora on siirtynyt vaiheesta a vaiheeseen b. Mutta sille välille mahtuu aika pitkä matka.

Minun lukukokemustani varjosti jonkinlainen odotus. Huomasin jo alusta alkaen vähän odottavani käynnistymistä, myöhemmin odotin tapahtumien kulkuun ehkä jotain suurempaa huipppua. Sitä suurempaa huipppua ei varsinaisesti tullut, minkä toisaalta hyväksynkin ja pidänkin kirjan sielua enemmän jonakin muuna kuin juonivetoisena. Parasta antia oli hetkien ja henkilöiden kuvaus, osuva dialogi ja hieno ajankuvaus. Jotain jäin ehkä vielä kaipaamaan, vaikka joutunenkin vähän ontosti toteamaan, etten oikein itsekään tiedä, että mitä. Silti lukukokemus jäi aivan ehdottomasti positiiviseksi, onhan Tóibín aivan mestarillinen kirjailija!


★★★ ½

Ohhoh, tätäpä oltiin luettu blogeissa jo paljon ja huomasin monen ihastuneen kirjaan kovasti! Tässä muita arvioita: Leena Lumi, P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena, Kirjojen keskellä