maanantai 28. marraskuuta 2011

Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän

                                     
Kuva: Helsinki-kirjat
Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän
Kustantaja: Helsinki-kirjat, 2011
Sivuja: 221

Löysin Rautasydän -kirjan kirjaston dekkarihyllystä, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna on minusta hieman huijausta. Kirjassa kieltämättä on dekkarimaisia aineksia, mutta mielestäni kirja on kuitenkin enimmäkseen ns. hömppäkirja. Hömppäkirja, jossa on mukana myös jännitystä.

Kirjan päähenkilö on nelikymppinen leski, kahden lapsen äiti Sari. Sari asuu pienessä kylässä ja tapaa ihanan miehen. Kylässä tapahtuu sekä murha että rikosaalto ja päähenkilö joutuu hankaluuksiin. Alkaa vauhdikas seikkailu, myös rakkauselämässä.

Sekä dekkarina että chick lit -kirjana teos on mielestäni turhan kliseinen. On tapahtunut murha, ja epäiltyjä on vähän liiankin monta. Kirjassa on sekä hyviksiä että inhottavia pahiksia. Alkuasetelma on kuin liioitellun perusdekkarimainen. Myös rakkaushömppänä kirjaa ei voi luonnehtia kovinkaan omaleimaiseksi. On nainen ilman miestä, ja on komea hurmurirenttu, jota tämä nainen ei sitten millään voi vastustaa, ja joka tietysti tiukan paikan tullen pelastaa neidon hädästä. Päähenkilö Sari on vallan näppärä nainen, hoitaa yksin kahta lasta, koiraa, rautakauppaa ja on vielä kesämökkien talonmieskin. Sarin ystävä on vartijana työskentelevä komea lihaksikas (kuin Louvren jumalpatsas) Koikkis, joka on luotettava ja jolle Sari on kuin silmäterä. Kuvioissa häärii myös touhuava ja superaktiivinen (ex)anoppi.

Olisin kaivannut kirjaan lisää omaperäisyyttä ja persoonallisuutta. Kieli oli paikoittain häiritsevän kankeaa ja tapahtumat sekä tilanteet yllätyksettömiä. Henkilöt olivat lähes raivostuttavia kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ennalta-arvattavuudessaan.

Tässä esimerkkinä pieni teksinäyte kirjasta:

Pidä musta kiinni äläkä päästä”, nyyhkäisin. Kohotin kasvoni ja suutelin Jannea. Hän vastasi suudelmaan kiihkeästi, heti valmiina, ymmärsi ilman sanoja.

Plaah.

Kirjan parasta antia on mielestäni huumori, jolla tekstiä on höystetty. Vaikka juoni olikin jokseenkin yllätyksetön, oli se kuitenkin mukaansatempaava ja jännittäväkin. Kirjaa oli vaikea laskea käsistä; kirja on ehdottomasti sellainen yhdeltä istumalta luettava.

Aika ajoin on kyllä mukavaa ja rentouttavaa lukea kirjoja, joiden teksti soljuu silmien edessä helposti ja sivut kääntyvät kuin itsestään. Kirjassa pysyy helposti mukana, eikä syvempien merkitysten miettimiseen tarvitse kuluttaa energiaa. Kirja puhdasta viihdettä eikä viihteellisyys suinkaan aina mielestäni ole negatiivinen asia, onhan kirjojen yksi tarkoitus viihdyttää.

Suosittelen kirjaa kepeätä ajanvietettä kaipaaville.

★★ -

torstai 17. marraskuuta 2011

Chris Cleave: Little Been tarina

Kuva: Gummerus
Chris Cleave: Little Been tarina
Kustantaja: Gummerus, 2011
Alkuteos: The Other Hand, 2008
Suomentanut: Irmeli Ruuska
Sivuja: 374

Kirja alkaa hauskalla pohdinnalla: millaista olisi olla Britannian punta? Kaikki ilahtuvat nähdessään punnan kolikon, punta pystyy sujuvasti liikkumaan tarvittaessa paikasta toiseen, puntaa eivät esimerkiksi maiden rajat pidättele. Toista on olla nigerialainen teini-ikäinen tyttö, niinkuin Little Bee.

Little Bee on ollut jo kaksi vuotta pakolaisten säilöönottokeskuksessa, kun hän lopultakin pääsee sieltä pois. Little Bee lähtee samanaikaisesti kolmen muun tytön kanssa, täynnä toivoa tulevasta. Pian neljän tytön tiet kuitenkin erkanevat, ja Little Bee jatkaa kulkuaan yksin.

Little Been menneisyydessä kummittelee sattumanvarainen kohtaaminen Sarah ja Andrew Rourken kanssa. Tämä kohtaaminen muutti kaikkien osapuolten elämän suunnan totaalisesti ja sen jälkeen mikään ei ollut niin kuin ennen.

Pala palalta kirja tarjoaa vastauksia lukijalle nouseissiin kysymyksiin. Mitä tapahtui silloin, kun Little Bee kohtasi O'Rourken pariskunnan? Mitä tapahtui Andrew'lle? Miksi Sarahilta puuttuu yksi sormi?

Tarina on värisyttävä, karmiva ja koskettavakin. Kirjailijalla on koukuttava tyyli paljastaa juonesta lisää pikkuhiljaa sekä kirjoittaa sujuvaa ja nopealukuista tekstiä. Mielenkiinto säilyi intensiivisenä, kunnes noin kolmannes kirjasta oli lukematta. Mielestäni niillä paikkeilla tuli eräänlainen ”taantuma”, ja jännittävät tapahtumat vaihtuivat teennäisiin dialogeihin ja samojen asioiden jauhantaan. Oikein ärsyynnyin välillä päähenkilöihin ja heidän tapaansa puhua kuin b-luokan rakkauselokuvassa. Teinityttö latelemassa filosofisia elämänviisauksia ja terapeuttisia rakkausneuvoja häntä kaksi kertaa vanhemmalle naiselle ei oikein vakuuttanut minua. Loppuratkaisukin oli jotenkin pliisu ja odotettavissa oleva.

Lukiessa minua myös häiritsi ajoittainen uskottavuusongelma. Little Bee on kokenut elämässään ehkä pahimman luokan julmuuksia, ja on kaiken senkin jälkeen jotenkin hieman liian tyyni ja realisti. Toki kirjassa selitetään, että Bee ja hänen siskonsa Nkiruka eivät esimerkiksi pelänneet kuolemaa, koska se takasi pääsyn parempaan paikkaan. Silti kaiken sen väkivallan ja julmuuden jälkeen voisi olla todentuntuisempaa, mikäli Bee olisi edes vähän enemmän säröillä. Ikäisekseen Little Bee on mielestäni aavistuksen liiankin nokkela ja kypsä, ajatukset eivät oikein tunnu teinitytön ajatuksilta, senkään jälkeen mitä hän on kokenut ja kuinka tapahtumat ovat häntä kasvattaneet. Myöskin kirjassa olevia juonenkäänteitäkin varjosti se, että ne olivat lievästi epäuskottavia. Ihmettelin esimerkiksi, kuinka Sarah kiintyi ja rakastui Little Beehen, ja oli valmis riskeeraamaan kaiken hänen vuokseen, jopa oman poikansa turvallisuuden. Melkein inhimillisempää olisi mielestäni ollut Sarahin vihantunteet Little Beetä kohtaan.

Jälkeenpäin kummastelin hieman kirjan kansilievettä, jossa korostetaan ettei kirjaa vielä lukemattomalle ihmiselle saa kertoa kirjan juonta, ettei lukunautinto pilaannu. Ehdottomasti hyvä, ettei juonta liikaa paljasteta esimerkiksi takakannessa, mutta silti hieman liioiteltua, ei se juoni nyt ihan niin erikoinen ollut.

Viimeisen parin vuoden aikana on ilmestynyt melko paljon erilaisia selviytymistarinoita. Little Been tarina on mielestäni kuitenkin tarinansa ja omaperäisyytensä puolesta positiivisesti erottuva, eikä suinkaan mikään ”klassinen selviytymistarina”. Kirja oli myös mieleenpainuva kannanotto pakolaisongelmaan. Little Been tarina toimisi elokuvana varmasti hyvin. Sellainen ehkä jo onkin suunnitteilla, olen vaan melko huonosti perillä elokuvamaailman tapahtumista.

Lyhyesti, pidin kovasti kirjasta ja se oli mielestäni persoonallinen ja mieleenpainuva. Olisin rakastanut kirjaa, mikäli se olisi ollut vähän uskottavampi sekä henkilöhahmoineen että juonenkäänteineen. Ehdottomasti kiinnoistuin Chris Cleavesta ja varmasti luen hänen tulevat suomennetut teoksensa.

★★★★-

perjantai 11. marraskuuta 2011

Michael Cunningham: Illan tullen

Kuva: Gummerus
Michael Cunningham: Illan tullen
Kustantaja: Gummerus, 2011
Alkuteos: By Nightfall, 2010
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivuja: 301

Kirjan päähenkilö on Peter, nelikymppinen taidegalleristi, joka asuu New Yorkissa vaimonsa Rebecan kanssa. Heillä on myös tytär Bea, joka on jo muuttanut pois kotoa. Rebecan pikkuveli ”Mizzy” on tulossa asumaan Peterin ja Rebecan luokse väliaikaisesti. Tämä tulee muuttamaan Peterin elämän täysin. Pintapuolisesti kirjassa on niukasti tapahtumia ja juonenkäänteitä, pinnan alla kuhisee sitäkin enemmän.

Ensimmäiset muutama kymmenen sivua menevivät ihastuneen hujauksessa, jonka jälkeen minut valtasi pieni odottelun tunne. Joko kohta tapahtuu jotain? Huomasin jo haukottelevani, kun Peter kertoi yksityiskohtaisesti työpäivästään, ja minulla menivät taiteilijoiden ja kollegoiden nimet sekaisin. Mielenkiinto heräsi uudestaan, kun taideaiheista siirryttiin takaisin Peteriin yksityiselämään. Myöhemminkin luvut, joissa käsiteltiin taidetta ja Peterin työtä, tuntuivat jotenkin välivaiheilta, ja vähän odottelulta.

Henkilöhahmot ovat kirjassa mielestäni uskottavia ja moniulotteisia. Erityisesti päähenkilö Peter on oikein kiintoisa hahmo ajatuksineen ja tunteineen. Pienenä yksityiskohtana, Peterin isää kuvataan kirjassa komeaksi mutta vähän värittömäksi, keskeneräisen näköiseksi, epämääräisen suomalaiseksi mieheksi. Epämääräisen suomalainen? Myöskin ihana New York pääsee kirjassa oikeuksiinsa.

Kirja sisältää tarkkanäköisiä, huumorilla höystettyjä huomioita parisuhteesta, seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista. Ja paljon muustakin. Mielestäni Cunningham kuvaa hienosti ihmisten välisiä suhteita. Peterillä on mielenkiintoinen suhde tyttäreensä, vaikkakin välillä tunsin melkein kihiseväni harmista, kun tytär Bea tuntui välillä niin naiivilta ja itsekkäältä. Ja erittäin pitkävihaiselta. Toisaalta asian voisi nähdä myös niin, että Peter on itse aiheuttanut Bean käytöksen. Kuitenkin jostain syystä uskon, että jos onkin, niin tahattomasti. Mielestäni Peteristä kuitenkin huokui tahto pyrkiä olemaan hyvä isä tyttärelleen. Ja vaikka pyrkimyksemme olisivatkin hyviä, aina ei voi välttyä inhimillisiltä kömmähdyksiltä.

Kirja on selvästi jakanut mielipiteitä. Uskonkin, että mikäli kirjan lukaisee vähän pikaisesti ja hätäisesti läpi, ei varmasti saa irti sitä, mitä saa jos hieman malttaa pysähtyä ja keskittyä. Minä pidin kirjasta paljon, vaikkakin aika ajoin tosiaan intoni tekstiä kohtaan hieman laantui ja inan verran jopa välillä pitkästyinkin. Pääosin en voinut kuin ihalla Cunninghamin tapaa kirjoittaa. Sääli, etten ole vielä lukenut häneltä mitään muuta. Varmasti asiaan tulee muutos, suunnittelin seuraavaksi lukevani Cunninghamilta Tunnit -kirjan.

Ainoaksi tekstinäytteeksi tähän loppuun nostan vielä kirjan alkuosassa jostain syystä (varmasti omilla kokemuksilla osuutta asiaan) minua suuresti ilahduttaneen lauseen:

Unettomat tietävät paremmin kuin kukaan muu, millaista olisi kummitella jossain talossa”

p.s. Rakastan kirjan kansikuvaa!  
                            
★★★★

Alku

Olen ”pienten” rohkaisujen jälkeen nyt aloittamassa kirjablogia. En ole koskaan blogannut, joten tämä on vielä vierasta minulle. Mutta yritetään ainakin siitäkin huolimatta, että itsekriittinen minäni pohtii, osaanko ollenkaan pukea ajatuksiani sanoiksi. Olen kyllä innokas kirjablogien lukija, joten hyviä esikuvia minulla ainakin on!
Jo pienestä lapsesta asti kirjat ovat olleet minulle tärkeä osa elämää. Käytän lukemiseen suuren osan vapaa-ajastani, ja luen kirjoja melko laidasta laitaan. Scifi-, fantasia- ja sarjakuvakirjat jäävät kyllä vähemmälle. Myös runoja ja novelleja luen harmillisen vähän.
Suosikkikirjailijoiden nimeäminen on vaikeaa, mutta tällä hetkellä voisin suosikeikseni mainita mm. Ian McEwanin ja Paul Austerin. Luen myös paljon kotimaista kirjallisuutta ja dekkareita.
Pian lisään ihka ensimmäisen kirja-arvioni!