maanantai 25. helmikuuta 2013

Maarit Verronen: Varjonainen

Maarit Verronen: Varjonainen
Kustantaja: Tammi, 2013
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 219

Nainen lähtee Tallinnasta laivalla ja piiloutuu matkalla olevaan kuorma-autoon ja pääsee näin salamatkustajaksi mukaan. Naisella ei ole passia eikä hän sellaista edes saisi historiansa vuoksi. Nyt hänellä on mukanaan vain repullinen välttämättömiä tavaroita, oikeastaan siinä on koko hänen omaisuutensa. Laivalla hän käyttäytyy kuin kuka tahansa matkustaja, illalla hän käy lepotuoliin nukkumaan kaikessa rauhassa. Ja sitten hän herää ääniin. Kaiuttimista kuuluu erikoisia henkilökunnan kuulutuksia. Hysteria alkaa vallata ihmisiä, jotka kiiruhtavat pelastusveneisiin. Laiva kääntyy kyljelleen, valot sammuvat. Mutta nainen onnistuu pelastautumaan! Ja pian hän on matkalla Suomeen, vailla nimeä, vailla henkilöllisyyttä. Suomessa hän aloittaa uuden elämän uuden identiteetin turvin, mikä vaatii kyllä pieniä ”järjestelyjä”, ja päähenkilö joutuukin turvautumaan melko järeisiin toimenpiteisiin selviytyäkseen.

Maarit Verronen on kirjailija, joka on tuottanut paljon, mutta joka on mediassa ollut esillä melko vähän. Minulle kirjailija on uusi tuttavuus, mikä toisaalta hämmästyttää, koska varsin kiinnostavan oloisia kirjoja häneltä on ilmestynyt. Varjonainen kiinnitti huomioni heti koukuttavalla takakansitekstillään, joka lupailee kylmäverisen selviytyjän ajatusmaailmaan sukeltamista. Tämä osuus jäi mielestäni kuitenkin jokseenkin taka-alalle, ja olisinkin ehkä kaivannut enemmän ja jotenkin syvällisemmin tuota mielen syövereiden kaivelua. Olin hieman yllättynyt siitä, kuinka dekkarimainen kirja loppujen lopuksi olikaan. Pääpaino on ehdottomasti toiminnalla ja tapahtumilla, ei niinkään pohdiskeluilla ja ja syvällisyyksillä.

Varsin oivaa viihdettä kirja on kuitenkin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ja lukijakin heittäytyy tahtomattaan jännittämään päähenkilön puolesta. Päähenkilöön (joka muuten toi etäisesti mieleeni Stieg Larssonin kirjoista tutun Lisbet Salanderin tai Leena Lehtolaisen Henkivartija -trilogian Hilja Ilveskeron) olisin ehkä kaivannut hieman lisää luonnetta ja särmää. Jännityskirjoille tyypilliseen tyyliin asiat sujuvat ja ratkeavat välillä vähän turhankin helposti.

Viihdyin kirjan parissa sen pienistä puutteistaan huolimatta mainiosti ja minulla heräsi suuri kiinnostus useita kirjallisuuspalkintojakin keränneeseen Verroseen. Pienen googlettelun tuloksena sain käsityksen, että Verrosen kirjoissa on usein maagista realismia tai fantasiaelementtejä. Lieneekö Varjonainen sitten hieman erilainen muuhun tuotantoon nähden? 


★★★ ½


tiistai 19. helmikuuta 2013

Herta Müller: Sydäneläin

Herta Müller: Sydäneläin
Kustantaja: Tammi, 2009, 2. painos
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1996
Alkuteos: Herztier, 1994
Suomentanut: Raija Jänicke
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 206

Jollen olisi juuri ennen tätä lukenut hieman raskasta ja työlästä kirjaa, olisin ehkä paremmin jaksanut keskittyä ja panostaa Sydäneläimeen. Nyt ei kertakaikkiaan ollut oiva hetki tälle ja myönnettäköön, että kiinnostavasta aiheestaan huolimatta olisin varmasti jättänyt kirjan kesken, ellei kyseessä olisi ollut lukupiirikirja.

Sydäneläimessä eletään diktatuurin aikaisessa Romaniassa. Maalta kaupunkiin opiskelemaan muuttanut Lola löytyy yllättäen hirttäytyneenä, tai hirtettynä. Lolan kanssa samassa pienessä opiskelijakopperossa asuu viisi muuta tyttöä, joista yhteen kirjan tarina keskittyy. Hän on tutustunut kolmeen opiskelijanuorukaiseen, ja pian heihin alkaakin kohdistua vallanpitäjien mielenkiinto ja epäilykset. Koulun päätyttyä kukin ajautuu omaan suuntaansa, mutta edelleen he pitävät yhteyttä toisiinsa kirjeitse käyttäen omintakeista koodikieltä. Jokainen heistä joutuu elämään jatkuvien kuulustelujen ja pelon vallassa. Eikä elämä valitettavasti kovin hellin käsin näitä nuoria tule kohtelemaan.

Kirjassa parasta oli mielestäni ajan ja sen aikaisten elinolojen kuvaus, kuinka ankeaa ja köyhää onkaan ollut. Mutta vaikka kirja onkin vain noin parinsadan sivun mittainen, tuntui kuin sivuja olisi ollut moninkertaisesti. Teksti tuntui sekä vaikea- että raskaslukuiselta, enkä päässyt tarinaan mukaan oikein missään vaiheessa. Henkilöt eivät olleet todentuntuisia, enkä päässyt heihin sisälle ja saanut muodostetuksi päähäni edes jonkinlaista kuvaa heistä. Tapahtumia oli hankala seurata, mikä osittain varmasti oli surkean keskittymiskyvyn vika. Tuntui, että unohdin jatkuvasti mitä olin juuri lukenut. Kirjan ankeus, karuus ja karskius yhdistettynä sen hankaluuteen aiheuttivat lähinnä kirjan loppumisen odottelun.

Korostan, että antamani tähdet ovat vain ja ainoastaan tähtiä lukukokemuksesta. Tunnistan kyllä tämän nobelistin kirjoittajantaidot ja ajoittain niistä nautinkin. Kokonaisuutena lukukokemus ei kuitenkaan korkealle yltänyt.



★★ +


Lue myös Leena Lumin arvio kirjasta.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Hannele Mikaela Taivassalo: Nälkä

Hannele Mikaela Taivassalo: Nälkä
Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms, 2013
Alkuteos: Svulten, 2013
Suomentanut: Raija Rintamäki
Kansi: Sanna Mander
Sivuja: 241

Nälkä kiinnitti huomioni kevään uutuuskatalogeissa. Erikoinen, persoonallinen, kutsuva kansi. Kiinnostava, minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, kiehtova aihe. Suhteeni vampyyrikirjallisuuteen on varautunut, mutta varovaisen kiinnostunut ja utelias.

Kirjan päähenkilö on nälkäinen vampyyri, Jorunn Omakosto. Hän palaa Helsinkiin, asettuu erääseen torniin asumaan. Piileskelee siellä päivät, odottelee auringonlaskua ja yötä saapuvaksi. Ja kun yö saapuu, hän vaeltelee pimeillä Helsingin kaduilla nälkäisenä, janoisena. Ja kostonhimoisena, valmiina ajojahtiin. Hän kertoo lukijalle, mistä on tullut ja miksi hänestä on tullut se, mikä hän on nyt. Hän paljastaa jotain viettämistään ajoista Tukholmassa, Pariisissa, Berliinissä, Kööpenhaminassa, Vilnassa, Lontoossa... Mutta keitä ovat von B:n suku, vapaaherra ja -herratar? Entä M niin kuin Muukalainen? Ja miksi kostonhimo?

Jorunn on kiinnostava henkilö. Pääosin tunteeton ja kylmä, mutta kuitenkin jotain hänessä on. Kirjan miljöönä Helsinki tuntuu kiehtovan tutulta, mutta esitettynä aivan uudessa valossa ja näyttäytyen nyt synkkänä, vaarallisena ja lohduttomana. Tunnelma on varsin dramaattinen, hieman ahdistava, välillä eroottinen, välillä karmiva.

Kieli on varsin runollista. Toisaalta kovin rujoa ja rumaa, toisaalta taas kovin kaunista ja taiteellistakin. Luvut ovat lyhyehköjä, osa luvuista on pelkkiä pieniä runoja tai lausahduksia. Näkökulma ailahtelee välillä minäkertojasta hän -kertojaan, välillä taas lukijaa puhuttelevaan ääneen

Minulle Nälkä oli kaikesta hienoudestaan ja persoonallisuudestaan huolimatta melko raskasta, jopa työlästä luettavaa. Tähän pätee jo melko kliseinen lause: kirja ei ollut huono, mutta hetki oli. Minulla oli paikoittain runsaasti vaikeuksia pysyä kärryllä tapahtumissa ja henkilöissä, luin ilmeisesti liian väsyneenä ja keskittymiskyvyttömänä. Siellä täällä oli hyvinkin kiinnostavia ja kauniita lauseita, mutta koin silti runollisuuden hieman raskassoutuisuutena ja minun oli vaikea pitää otetta tarinaan, ja oikeastaan edes saada sitä. Jossain määrin kirjailija on mielestäni myös sortunut liikaan toistoon. Uskon kyllä, että vaikka kirja ei minua täysin vakuuttanutkaan, löytää erikoinen ja mieleenpainuva Nälkä vielä paljon ihastuneita lukijoita.


★★ ½