perjantai 19. joulukuuta 2014

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
Kustantaja: Tammi, 2003
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 295

Juha Itkosen kirjat ovatkin olleet minulla pitkään lukulistalla, yhtään en  ole vielä hänen kirjojaan ennen lukenut. Tässä Myöhäisempien aikojen pyhiä -kirjassa (joka muuten on ollut Finlandia -ehdokas) aihe on kiinnostava ja minulle ainakin kirjan teemana uusi. En muista että olisin koskaan lukenut mormoneita käsittelevää kirjaa! Rehellisesti myönnettäköön, että tietämykseni mormoneista on myös ollut aika puutteellinen... He asuvat Utahissa ja käyttävät mustia pukuja kulkiessaan pysäyttämässä ihmisiä kadulla. Siinä siis suppea käsitykseni heistä.

No, Myöhempien aikojen pyhiä kyllä avasi minulle heidän maailmaansa. Oletan, että heidän ajatuksinaan esitetyt mietteet ja tavat olivatkin faktaa, ja Itkonen on varmasti tehnyt kosolti pohjatyötä tätä kirjaa varten. Tämä ehkä olikin kirjan kiinnostavinta antia: näiden kahden päähenkilön, nuorten mormonimiesten, jumalakäsitys, ajatukset elämästä ja kuolemasta sekä oikeasta ja väärästä. David ja Mark jäivät hieman etäisiksi ja pidättyviksi henkilöiksi, ja sellaisia he kai oikeasti olivatkin, ainakin ulkokuoriltaan, kun he tulevat Suomeen tekemään yllättävän vaikeaksi osoittautuvaa lähetystyötä. Suomalaiset kun ovat jurohkoa kansaa, jotka kavahtavat ovelta ovelle kiertäviä pukumiehiä.

Itkosen tyyli ainakin tässä kirjassa on aika melankolinen ja synkeä. Kirjan tunnelma oli paikka paikoin aika ahdistavakin. Todella taitavasti Itkonen kuitenkin osaa pureutua mielen syvyyksiin, kuvailla ajatuksia ja tunteita. Henkilöt tuntuivat jotenkin kaikki aika kavahduttavan ankeilta, sellaisilta karun realistisilta. Tapahtumat tai melko dramaattinen loppukäänne eivät nekään nostattaneet hymyä huulille. Ei siis mikään hyvän mielen kirja, mutta toisaalta toimii näin pimeän synkkänä vuodenaikana. Kuten takakannessakin mainittiin, kiinnostavaa oli myös suomalaisuuden ja meidän tapojemme tarkastelu ulkopuolisen näkökulmasta.

Jostain syystä kirja ei kuitenkaan oikein täysillä vetänyt puoleensa ja lukeminen olikin paikoin takkuilevaa. Ehkä johtui tuosta melankolisuudesta ja väärästä hetkestä itselle, tiedä sitten. Itkosen hieno ja osuva kirjoitustyyli sai minut kuitenkin varovaisen kiinnostuneeksi ja tulen kyllä varmasti hänen kirjoihinsa vielä palaamaan.


★★★ -


Muualla: Hemulin kirjahylly, Sallan lukupäiväkirja