Kustantaja: Tammi, 2023
Alkuteos: Lucy by the Sea, 2022
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 270
Elizabeth Stroutin mieletön kirjatuotanto sen kun vaan jatkuu. Viimeisimpänä sitä jatkoi ihastuttava tänä keväänä ilmestynyt Lucy meren rannalla. Kustantaja ei asiasta maininnut kirjan esittelyssä, mutta itse kyllä lokeroisin tämän ainakin löyhäksi ja itsenäiseksi jatko-osaksi edelliselle Voi, Williamille. Tämä jatkuu suurinpiirtein siitä mihin edellinen jäi ja esimerkiksi monia henkilöitä on mukana, joita ei uudestaan esitellä ollenkaan samaan tapaan kuin aiemmassa kirjassa. Täten siis Voi, Williamin lukeminen mielestäni kannattaa ennen tätä.
Suuntaus on varmastikin, että korona-aika alkaa näkyä yhä enemmän kirjallisuudessa. Tässäkin Lucy sekä hänen entinen miehensä William muuttavat, mielestään väliaikaisesti, koronaa pakoon syrjäseudulle. Kirjassa arkea on vielä maskit, eristysajat ynnä muut korona-aikaan vahvasti liittyvät asiat, jotka onneksi tässä meidän nykyajassa ovat jo lipuneet etäälle. Alkuun ajattelinkin, että jaksankohan nyt korona-ajasta lukeakaan, mutta tämä pohdinta unohtui pian. Korona jäi taka-alalle ja ensisijassa pääsimme seuraamaan Lucin ja Williamin yhteiseloa kera kaikkien tavallisten arkistenkin käänteiden. Tämä varmasti onkin se Stroutin vahvuus: kuvata arkea, kuvata tavallisia ihmisiä niin osuvasti että voi jo melkein ajatella tuntevansa heidät. Ihmiset ovat moniulotteisia, heissä on ärysttäviä piirteitä, mutta kuitenkin paljon kaikkea lämmintäkin. Strout kuvaa hienosti ihmissuhteita, vanhemmuutta, vanhenenimista, yksinäisyyttä, menneisyyden painolastia. Ja olipa varsin ihastuttavaa että Olive Kitteridgekin vilahti kirjassa!
Kylläpä Strout vain jaksaa ihastuttaa! Hänellä on aivan oma tyylinsä suhtautua kirjansa hahmoihin ja toki suomentajan roolikin on olennainen. Ihmettelin muuten kirjassa useasti esiintyvää sanaa "muuanne", mikä oli minulle ihan vieras. "Hän katsoi muuanne". Mutta joka tapauksessa jään toiveikkaana odottamaan että saamme vielä lukea Stroutilta kirjoja!
★★★★★ --