maanantai 26. joulukuuta 2016

Herman Koch: Naapuri

Herman Koch: Naapuri
Kustantaja: Siltala, 2015
Alkuteos: Geachte Heer M., 2014
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Sivuja:515

Olen lukenut Kochilta kaksi kirjaa ja voin julistaa hänet ehdottomasti yhdeksi suosikkikirjailijakseni! Illallinen oli jotain mieletöntä, yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Naapuri  ei ollut ihan niin mieletön, mutta erinomainen kuitenkin.

Naapurissa eletään kahdessa eri todellisuudessa. On kirjailija, M (sanottakoon että ärsyynnyn lievästi, jos kirjan henkilöiden niminä on vain yksi kirjain) ja on hänen läpimurtokirjansa. Toisaalla seurataan tätä nykyhetkeä, toisaalla taas tätä tositapahtumiin perustuvan kirjan kuvaamaa aikaa. Siinä tarinassa keskiössä on nuori teinityttö Laura. Lukijalle valotetaan hänen elämäänsä ja ystävyyssuhteitaansa sekä romanssia koulun erään opettajan kanssa. Tämän Laura kuitenkin kylmän viileästi hylkää ja vieläpä siirtyy seuraavaan suhteeseen kuin lennosta, tällä kertaa oman ikäisen pojan kanssa. Tästä M. sitten kirjoittaa kirjan. Ja kuluu aikaa, mutta eräs naapurissa asuva mies on pitkänkin ajan jälkeen hyvin hyvin kiinnostunut M.:stä ja hänen tekemisistään...

Kerronta on tiivistä ja tapahtumat kietovat lukijan mukaan jo alusta alkaen. Lauran ja hänen ystäväporukkansa kuvailu oli kiinnostavaa erityisesti siksi, että siihen Koch oli saanut luotua useamman erittäin mielenkiintoisen henkilön. Nykyajassa elävä kirjailija, sekä häntä kyttäävä naapuri ovat hekin varsin ovelia ja onnistuneita. Kochilla on kyllä hämmentävä taito saada kirjoihin mukaan niin todentuntuisia, karheita ja mielenkiintoisia hahmoja!

Naapuri on aika pitkä kirja. Se on ehkä ainoa pieni miinus. Sekin vain minun omista lähtökohdistani tullut miinus; olen vähän huono kovin pitkien kirjojen kanssa, ellei niissä sitten ole jotain oikein erikoista ja poikkeavaa. Naapurissa kyllä melkein oli, ehkä ihan aavistuksen olisi voinut lyhentää. En oikein osaa sanoa, olisiko mitään voinut jättää pois ilman että kokonaisuus kärsii, vaikka noin äkkiseltään ajattelisin että kirjassa on kuvailtu aika paljoan kaikkea, millä ei sen ydinjuonen kanssa ole välttämättä kauheasti tekemistä.

Mutta summa summarum. Koch on upea kirjailija! Suomentaja on myös upea, kun hän on saanut tunnelman välitettyä niin täydellisenä. Koch on tarkka, verbaalisesti ylivoimainen, taitava juonenpunoja ja henkilöiden kuvaaja. Hän on hauska, nokkela ja fiksu! Onneksi minulla on kirjailijalta vielä ainakin Lääkäri lukematta!

★★★★ ½


Muita Naapurin tarinaan uppoutuneita: Rakkaudesta kirjoihin, Mari A:n kirjablogi

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Helena Sinervo: Armonranta

Helena Sinervo: Armonranta
Kustantaja: WSOY, 2016
Sivuja:403

Kirjan päähenkilö, minäkertoja, on Helena -niminen nainen, joka elää parisuhteessa toisen naisen, Hetan, kanssa. Kirjan tarina sijoittuu parin päivän ajalle, kun Helena ja Heta matkustavat Helenan kuolemaa tekevän isän luokse. Matkalla he kuuntelevat Helenan isän nauhoittamia päiväkirjamaisia kasetteja ja puivat Helenan suvun monisyistä historiaa.

C-kasettien ja vanhojen päiväkirjamerkintöjen vuoksi tarinaa seurataan eri näkökulmista. Välillä kertojaäänenä on Helena, välillä Heta. Välillä ollaan Helenan tulevaisuudessa. Sanottakoon tähän väliin, että tämän tulevaisuuden koin vähän irrallisena ja ehkä ylimääräisenäkin, vaikka toisaalta minusta olikin kiinnostava tietää, mihin tapahtumat johtavat.

Sotien ajan historia on kirjan tärkeä teema. Kiinnostavaa ja julmaa. Kirjailija on saanut tehdä rutkasti taustatyötäkin tätä varten, oletan. Luin kirjaa jotenkin hämmentävän löyhällä mielellä, ja eniten sain irti naisten välisestä suhteesta, lapsenkaipuusta ja kaikesta niihin liittyvästä. Kliseistä tai ei, mutta nyt tämä kirja taisi osua minulle väärään mielentilaan. Yleensä sotakuvaukset vievät minut kyllä mukanaan, mutta nyt jäin vähän väsähtäneisiin fiiliksiin.

Huono kirja ei todellakaan ole! Päinvastoin! Tunnistan kirjan ansiot. Oma huono hetkenihän ei ole kirjan vika. Helenan isä oli minusta mielenkiintoinen persoona ja minusta oli hauska lukea Rauman murretta, jolla hänen osuutensa oltiin kirjoitettu. Onpa muuten hassua, kuinka paljon hitaampaa on lukea murretekstiä kuin yleiskieltä!

Kirja on monisyinen ja monitahoinen. Joitakin asioita toistettiin mielestäni vähän turhan monta kertaa, ja ehkä koko settiä olisi muutenkin voinut paikoin tiivistää. Kovasti jäin pohtimaan, kuinka vähän tai paljon tämä kertoo kirjailijasta itsestään? Pitäisi ottaa kirjailijasta selvää. Aiemmin olen lukenut häneltä Tykistönkadun päiväperhon (ennen blogiaikaa) ja muistan sen olleen itselleni erinomainen lukukokemus.

Ai niin! Kirjan nimi, Armonranta, on hieno.


★★★ ½


Muita arvioita ei paljoa löytynyt! Tässä pari:  Annelin kirjoissa, Kirjavinkit

perjantai 11. marraskuuta 2016

J.M. Coetzee: Michael K:n elämä

J.M. Coetzee: Michael K:n elämä
Kustantaja: Otava, 2003. Ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1984.
Alkuteos: Life & Times of Michael K, 1983
Suomentanut: Seppo Loponen
Sivuja: 188

Coetzee on minulle ollut aikalailla vieras kirjailija. Olen lukenut häneltä aiemmin ainostaan hänen Paul Austerin kirjeenvaihtoon perustuvan Tässä ja nyt -kirjan. Mikään mitätön kirjailija ei suinkaan ole kyseessä: Coetzee on voittanut niin kirjallisuuden Nobelin kuin pariin otteeseen Booker -palkinnonkin.

Tämä Michael K:n elämä on toinen näistä Coetzeen Booker -palkituista kirjoista. Nolottaa hieman myöntää, mutta en ehkä ymmärtänyt täysin tämän hienoutta ja jäin vähän puolipöllämystyneenä miettimään niitä syitä, että tämä on voittanut tuon erittäin arvostetun kirjapalkinnon.

Kirjan nimi ei kaunistele niin alkuperäiskielellä kuin suomeksikaan. Kirja tottavie kertoo kyseisen herran elämän alkaen hänen syntymästään karuksi huulihalkioiseksi pikkupojaksi. Alku oli surullinen ja meni itsellä niin sanotusti tunteisiin. Äidin vastenmielisyyteen omaa vauvaansa kohtaan oli vaikea millään lailla samastua.

Michael K syntyi karuihin oloihin Etelä-Afrikkaan. Hän eli elämänsä varsin karuissa oloissa. Pakeneminen ja piileskely varjostivat isoa osaa hänen vuosistaan keskellä sotaa. Michael selviää yhdestä jos toisestakin kinkkisestä tilanteesta uskomattoman sinnikkyytensä voimin. Varsin erikoinen henkilö mies muuten onkin: hänestä ei oikein ota selvää, mikä hän on. Onko hän yksinkertainen vai poikkeuksellisen fiksu?

Kirja toimi itselleni jotakuinkin hyvänä seikkailutarinana. Kieli oli varsin helppolukuista, mikä oli jonkinlainen yllätyskin ehkä (olen ilmeisesti olettanut että kaikki maailmanlaajuinen arvostettu kirjallisuus on vähintäänkin erittäin vaikealukuista). Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista keskimmäinen katsellaan ulkopuolisen vinkkelistä. Toimiva ratkaisu minusta! Takakannen suljettua minut valtasi ehkä vähän nolostunut olo, luulen että tästä olisi pitänyt löytää jotain syvällisiä vertauskuvallisia asioita, mutta myönnettäköön että en löytänyt. Tai ymmärtänyt.

Michael K:n elämä on ohut kirja, joten sinänsä sitä voi kyllä suositella. Koska se on lisäksi helppolukuista, ei lukemiseen vierähdä kovinkaan paljoa aikaa. Ja ei kirja huono ollut, paikoin jopa jännittäväkin! Ja ajatuksia herättävä sekä silmiäavaava! Ehkä taas hetken osaa olla kiitollisempi. Paikoin kirja oli jotenkin epämukava lukea kuitenkin. Ehkä se oli päähenkilö joka aiheutti minussa vähän ahdistavia fiiliksiä. Onnistunut henkilö kyllä, joskaan ei niin helposti rakastettava.

No, tulipahan luettua.

★★ ½

Muualla: Kirjapolkuni, Eniten minua kiinnostaa tie

tiistai 18. lokakuuta 2016

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Gillian Flynn: Kiltti tyttö
Kustantaja: Wsoy, 2013
Alkuteos: Gone girl, 2012
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Sivuja: 447

Jopa oli aikakin päästä taas kirjojen pariin. En olisi kyllä paluutani voinut paremmin tehdä: Kiltti tyttö oli mitä parhainta lukujumin murtajaa, rakkaan harrastuksen uudelleen eloon herättäjää. Kaiken hektisen keskellä löysin aikaa tämän lukemiselle! Jo se kertonee sen, että kirja on poikkeuksellisen mukaansatempaava.

Kirjassa on keskiössä avioliitto. Nick ja Amy. On arkisia rahahuolia, tylsyyttä, uskottomuutta. Vaan kaikki päättyy ja aivan uusi luku alkaa kun Nick aivan yllättäen kotiin saapuessaan huomaa, että Amy on kadonnut. Merkit viittaavat siihen, että hänet on väkivaltaisesti kaapattu.

Ei aikaakaan, kun epäilykset alkavat kohdistua Nickiin itseensä. No kehen muuhunkaan? Kaikki näyttäisi sopivan siihen, että Nick tappoi vaimonsa. Kaikki johtolangat viittavat Nickin syyllisyyteen. Vaan kuinka asian laita oikeasti on? Mitä tapahtui ihanalle, täydelliselle, kaikkien ihailemalle Amylle?

Kerrassaan toimiva ratkaisu kirjailijalta näyttää tarinaa vuorotellen Nickin ja Amyn näkökulmasta. Tutkinta etenee, mutta poliisit ovat vain sivuhenkilöitä. Lukija saa olla poliiseja edellä. Kirja paljastaa ihmisyyden kaiket puolet kaihtamatta niitä vastenmielisimpiä: epävarmuus, itserakkaus, pelko, julmuus. Terveidenkin kasvojen alla voi piillä sairas mieli. Mikään ei onneksi ole mustavalkoista: ei ole puhtaasti hyvää ja puhtaasti pahaa. Lukijalle näytetään kyllä, että pahallakin on kääntöpuolensa, pahallakin voi olla syynsä pahuuteen.

Kiltti tyttö on ehdottomasti keskivertoa parempi dekkari! Flynnin käyttämä kieli on monitahoista, juoni ja tapahtumat yllättäviä, pieniä kiinnostavia yksityiskohtia. Henkilöt ovat monisyisiä, erikoisia persoonia. Lukija pääsee sivu sivulta syvemmälle päähenkilöiden mieleen. Mutta eivät sivuhenkilötkään harmaksi jää! En oikeastaan keksi kirjasta muuta moitittavaa, kuin että loppuratkaisuun minä olin aivan hitusen pettynyt. Mutta vain hitusen. Suosittelen lämmöllä!

★★★★★ -

Muualla: Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki