perjantai 19. lokakuuta 2018

Domenico Starnone: Solmut

Domenico Starnone: Solmut
Kustantaja: Wsoy, 2018
Alkuteos: Lacci, 2014
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
Sivuja: 191

Huomaan saavani lukuvinkkejä yhä enemmän Hesarista, koska myös Solmuista kiinnostuin Hesarin arvion perusteella. Muutenkin kivaa vaihtelua lukea italialaista kirjallisuutta ja avioliittoromaanit ovat aina mieleeni.

Solmut on pieni suuri kirja käsittäen hurjan pitkän ajanjakson - oikeastaan kokonaisen elinikäisen avioliiton. Asetelma alkaa kun Vandan ja Aldon, iäkkään pariskunnan, koti joutuu ryöstön kohteeksi. Paikat ovat mullin mallin, mutta äkkiseltään vaikuttaa, että ainoa, mitä on kadonnut, on kissa. 

Setviessään sekamelskaa, palaa Aldo mielessään kauas avioliiton alkuaikoihin ja vähitellen lukijalle selviää koko avioliiton elinkaari niin suurine alamäkineenkin kun tasaisine aikoineenkin. Tietyt asiat vuosikymmenienkin takaa elävät edelleen muistojen syövereissä ja vaikuttavat vielä tähänkin päivään.

Aldo on kaikessa keskinkertaisuudessaan mielenkiintoinen mies. Niin inhimillinen, niin ymmärrettävä. Niinkuin vaimokin. Molemmilla on yhteisenkin elämän sisällä ollut vahvasti oma tie kuljettavana. Tästä kirjasta on vaikea juuri enempää sanoa spoilaamatta, mutta minä rakastin tätä! Eri aikajaksoilla liikkuminen oli hieno ja onnistunut ratkaisu, samoin kuin sekin että tapahtumia kerrottiin eri henkilöiden näkökulmista. Henkilökuvaus on kirjassa mielestäni poikkeuksellisen onnistunutta, jopa ehkä vähän paulaustermaista. Kirja herätti tunteita, ajatuksia ja oli kokonaisuudessaan erittäin vaikuttava. Suosittelen!



★★★★★ -


Muiden arvioita: Nannan kirjakimara, Kirja vieköön!

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Leïla Slimani: Kehtolaulu
Kustantaja: Wsoy, 2018
Alkuteos: Chanson douce, 2016
Suomentanut: Lotta Toivanen
Sivuja:237

Kiinnostuin Kehtolaululusta muistaakseni Hesarin arvion perusteella. Luenhan toki dekkareita muutenkin mielelläni ja tässä aihe vaikutti kiinnostavalta.

Kirja kertoo Myriamista ja Paulista, ranskalaisesta keskiluokkaisesta pariskunnasta, jolla on kaksi lasta. Myriam on lasten kanssa kotona, mutta alkaa kaivata työtään asianajajana. Niinpä he alkavat etsiä itselleen lastenhoitajaa.

Lastenhoitaja löytyy. Lähes itse täydellisyydeltä vaikuttava Louise tulee heidän elämäänsä hengähdyttävän sujuvasti, hän saa lapset ihastumaan itseensä ja heidän vanhempansa myös. Vähitellen kuitenkin Luisen hämmentävä täydellisyys alkaa murtua...

Kehtolaulussa liikutaan eri aikatasoilla ja loppuratkaisu paljastetaan jo heti alussa. Sinänsä aikatasoilla hyppiminen on kiinnostavaa, mutta minulla on vähän kaksijakoinen ajatus tästä lopun paljastamisesta. Toisaalta tämä on kiintoisa tehokeino, mutta toisaalta virittää lukijan koko ajan odottamaan vain sitä yhtä asiaa. 

Kokonaisuutena kirja oli mielestäni oikein mukaansatempaava ja luin sen harvinaisen nopeasti. Jotain yllätystä olisin ehkä kirjaan kaivannut. Henkilöhahmot olivat kuitenkin onnistuneita, etenkin lastenhoitaja Loiuse. Erityisen hyvin kirjailija kuvasi etenkin kirjan alkuosassa vanhemmuuden herättämiä ristiriitaisia  tunteita. Suosittelen kirjaa dekkarien ystäville, vaikka ehkä jotain pikkusilausta jäinkin kaipaamaan.


★★★★ -

Muualla: Kulttuuri kukoistaa, Kirjasähkökäyrä