Kustantaja: Tammi, 2012
Alkuteos: Seglats i september, 2012
Suomentanut käsikirjoituksesta: Marja Kyrö
Sivuja: 119
Olof sekä syöpäsairas Harald päätyvät hieman oudoissa olosuhteissa purjehtimaan eräänä syyspäivänä, vaikkakaan he eivät ole lähes kahteenkymmeneen vuoteen tavanneet kuin pariin otteeseen vilaukselta. Miehiä yhdistää nainen nimeltä Elin. Alunperin Elin oli Haraldin kanssa, myöhemmin Olof rakastui naiseen ja he päätyivät yhteen. Miesten välejä hiertää myös menneisyydessä tapahtuneet liikeasiat.
Harald ja Olof purjehtivat Olofin purjeveneellä kohti Kajholmenia. Aamulla, kun Olof herää, Harald on kadonnut. Mitä Haraldille on tapahtunut? Kumpi miehistä reissulle ylipäätänsä halusi lähteä ja miksi? Miten tapaukseen liittyy veneestä löytynyt ase tai jo pari vuotta sitten auto-onnettomuudessa kuollut Elin?
Tarinaa raotetaan molempien miesten näkökulmasta, mutta lukija jää ilman lopullisia vastauksia. Kirjan loputtua minuun iski heti ajatus, että tämän haluan lukea uudelleen vielä, ehkä piankin. Saisiko toisella lukukerralla enemmän vastauksia kysymyksiin? Niin ikään kirja sai minut kaipaamaan purjehtimista, josta kovasti nautin. Tai nautin purjeveneen kyydissä olemisesta, niinkään itse veneen kanssa touhuamisen salat eivät ole vielä minulle auenneet kunnolla. Kirja vilisi paljon purjehdutermejä, joista varmaankaan en olisi tiennyt ensimmäistäkään ennen viime kesää.
Kirjan kieli on nautinnollista. Se on kaunista ja samalla huumorin värittämää. Se on oivaltavaa ja viipyilevää. Tekstiä lukee nopeasti, mutta välillä on pysähdyttävä johonkin kohtaan ja luettava se uudelleen. Syyspurjehduksen suomentaja on tehnyt loistavaa työtä! Ajasssa liikutaan jouhevasti menneen ja nykyisen välillä. Minä en ole aikoihin, jos koskaan, lukenut näin hyvää pienoisromaania.
Kirjassa on pari pientä ihastuttavaa yksityiskohtaa. Lukujen numeroiden tilalla on pienet suloiset ankkurinkuvat. Sympaattisin ja viehättävin hahmo kirjassa on ehdottomasti terrieri, Rufus, joka valloitti omintakeisella käytöksellään täysin sydämeni.
Tämän kirjan myötä minut valtasi ehdoton kiinnostus lukea lisää Bargumin kirjoja. Syyspurjehdusta on valtavasti kehuttu useissa kirjablogeissa, ja ilman tätä minulta olisi voinut mennä koko Bargum aivan ohi. Onneksi näin käynyt.
★★★★ ½