tiistai 17. heinäkuuta 2012

Herman Koch: Illallinen

Herman Koch: Illallinen
Kustantaja: Siltala, 2012
Alkuteos: Het diner, 2009
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Sivuja: 339

”Minua ei huvittanut mennä ravintolaan. Minua ei huvita koskaan. Sovittu meno lähitulevaisuudessa on helvetin esikartano, ja kyseinen ilta on helvetti itse.”

Illallinen on nimensä mukaisesti kertomus eräästä illallisesta. Kirja on jaoteltu illallisten eri osiin: aperitiivi, alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka, digestiivi ja juomaraha. Ja vaikka ajallisesti kirja käsittääkin vain yhden illallisen mittaisen ajanjakson, tapahtumat rönsyilevät eri suuntiin. Lisäksi pinnan alla tapahtuu, ja paljon.

Päähenkilö on Paul Lohman, keski-ikäinen mies, jolla on vaimo ja yksi poika. Paul lähtee vaimonsa Clairen kanssa illallistamaan kera veljensä Sergen. Serge Lohman ei ole mikään tavallinen tallaaja, vaan mahdollisesti tuleva Hollanin pääministeri! Sergen vaimo Babette kuuluu myös illallisseurueeseen. Miten kaikki olisikaan mennyt, ellei Paul olisi vain hetkeä ennen illallista sattunut vilkaisemaan poikansa kännykkää?

Tarinalla on ilmiömäinen kyky riuhtaista lukija mukaansa jo heti ensisivuilta lähtien. Tunnelma on jo heti alusta tiiviin odottava ja jännittynyt. Itseasiassa en usko, että kukaan, joka tätä kirjaa alkaa lukea, tulee jättämään tätä kesken. En vaan kertakaikkiaan voi uskoa niin tapahtuvan! Tarina punoutuu pikkuhiljaa ja raottaa itsestään pilkahduksia juuri sopivalla, hieman hyytävällä, otteella ja tahdilla. Kaikkea ei ryöpsäytetä heti esille, eikä piinaa myöskään pitkitetä turhaan. Ja mitä kaikkea tämä tarina pitääkään sisällä! Huumoria, epäilyksiä, jännitystä, uhrauksia, valheita, vahvoja tunteita ja niin edelleen. En usko, että löydän edes sopivia sanoja kuvaamaan tätä, mutta lukiessa välillä hekotin ääneen, välillä taas jännitin ja pohdin mistä tässä kaikessa on kyse. Kaikenkaikkiaan siis hyvin taitavasti kirjoitettu kirja, hienoa käännöstä unohtamatta.

Herman Koch on onnistunut taitavan tarinan lisäksi luomaan erinomaisia henkilöhahmoja. Päähenkilön ajatukset ja mielen syöveret ovat kiehtovia ja uskottavia, ja henkilö itse toisaalta niin tavallinen ja toisaalta taas niin erikoinen. Paulin veli Serge on kaikessa ärsyttävyydessään huvittava, eivätkä miesten vaimotkaan jää tylsiksi tai etäisiksi.

Kirja on siis aivan erinomainen! Kirjailijan tyylissä on jotain, joka viehättää minua valtavasti. Illallinen on monisyinen tragedia, trilleri ja mustalla sekä ronskillakin huumorilla höystetty upea teos, joka jätti ainakin minulle myös kysymyksiä (yksi melko pieni asia jäi suorastaan kaihertamaan mieltäni). Juuri nyt kirjan luettuani palaisin halusta päästä keskustelemaan jonkun kanssa tästä!

★★★★★


Illallinen on luettu ainakin seuraavissa blogeissa:


Osallistun tällä sekä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen (tämä lienee ensimmäinen koskaan lukemani hollantilaisen kirjoittama kirja) sekä Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen kohtaan Äitejä ja poikia, koska mielestäni tässä vahvana teemana on äidin ja pojan välinen suhde.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Victoria Hislop: Saari

Victoria Hislop: Saari
Kustantaja: Bazar, 2012
Alkuteos: The Island, 2005
Suomentanut: Laura ja Olga Jänisniemi
Sivuja: 474

Minua kiinnosti kovasti tämä kirja jo mielenkiintoisen aiheen perusteella, koska kaikki Kreikkaan liittyvä on lähellä sydäntäni. Lisäksi kirjan kansi on aivan ihana! Hieman minua epäilytti, kun kirjan takakansitekstissä Saarta kuvattiin viipyileväksi. En ole ihan varma, olenko kovin viipyilevien kirjojen ystävä. No, mielestäni Saari on ennemminkin perusteellinen kuin viipyilevä, kirjassa kuvataan erään kreikkalaisen suvun vaiheita hyvin pitkältä aikaväliltä.

Saari alkaa siitä, kun nuori englantilainen nainen, Alexis, on matkalla poikaystävänsä kanssa Kreetalla, minne hänen sukujuurensakin yltävät. Alexis on päättänyt ratkoa reissulla äitinsä Sofian vaiettua menneisyyttä. Hän hakeutuu äitinsä vanhan ystävän luokse. Fotini alkaa seikkaperäisesti kertoa hänelle Alexiksen suvun tarinaa alkaen Alexiksen isoisoäidin, Elenin, joutumisesta leprasiirtolaan Spinalongan saarelle.

Spinalonga on Kreetan lähellä oleva saari, vain pieni vesialue erottaa saaren mantereesta. Saarelle on eristetty kaikki Kreetan leprasairaat, se tunnettiinkin nimellä ”Elävien kuolleiden valtakunta”. Saari on kuin pieni demokraattinen yhteiskunta, siellä järjestetään vaalit, joidenka perusteella saarelle valitaan johtaja. Saarelta löytyy myös apteekki, leipomo, kauppoja, kirkko, koulu ja terveysasema. Saaren asukkaat kehittävät ja rakentavat asuinaluettaan jatkuvasti. Vedenpuute on kuitenkin harmillinen ongelma, lisäksi sähkön jakelu ei toimi. Viranomaiset eivät ole järin kiinnostuneita kuolemaantuomituista saaren asukkaista, mikä ajaakin asukkaat ajoittain lavottomuuksiin ja kapinoihin sekä syvään katkeruuteen. Saaren asukkaista suurin osa näyttää päällisin puolin terveeltä, osalla alkaa näkyä jo lepran aiheuttamia vaivoja ja epämuodostumia.

Kirjan toinen osa kertoo siitä, kuin Fotini kertoo Alexikselle Elenin joutumisesta Spinalongalle. Elenin perheessä oli kaikki hyvin ja onnellisesti, kunnes eräänä päivänä opettajana toimiva Eleni sai kuulla saaneensa lepratartunnan. Hänet siirrettiin nopealla aikataululla eroon perheestään. Tyttäret Anna ja Maria jäivät ilman äitiä. Eleni näki miestään säännöllisesti vaikka asuikin saarella, sillä mies Giorgis toimi tavarankuljettajana Spinalongalle. Samaan aikaan Kreetaa koettelee toinen maailmansota.

Tarina on jaettu yhteensä neljään osaan. Kolmannessa osassa Fotini jatkaa tarinaansa ja kuvaa Elenin tyttärien Marian ja Annan kasvamista ja tapahtumarikkaita elämänvaiheita aina heidän kuolemaansa saakka. Viimeisessä osassa palataan takaisin nykyhetkeen.

Saari herätti minussa suuren mielenkiinnon Spinalongaa ja leprasiirtoloita kohtaan. Kirjassa eniten viehättikin juuri saaren ja sen tapahtumien kuvaus. Kiehtovaa, kuinka sama eristyssiirtola oli toisille kuin helvetti ja toisille taas kuin paratiisi. Eristäytyneet ja hyljeksityt ihmiset saivat vihdoinkin tukiverkon, hyväksyntää ja suunnan elämälleen, vaikka sama kurja kohtalo kaikilla olikin edessä. Toistaiseksi lepraan ei oltu keksitty vielä parantavaa lääkehoitoa, vaikka sitä kovasti yritettiinkin. Lisäksi saarten asukkaat joutuivat jatkuvasti taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta. Ulkopuolisten ennakkoluulot lepraa kohtaan olivat valtavia.

Morren tavoin minua häiritsi kirjassa jatkuvasti vaihtuva näkökulma (eri kappaleissa seurataan tapahtumia aina eri ihmisen näkökulmasta) sekä se, että suurin osa kirjasta on kertomista toiselle, eikä tämä ratkaisu ollut kovinkaan onnistunut. Fotini kertoi Alexiselle tarinaa Elenin ja hänen lasten ja lastenlasten elämästä. Tarina sisälsi yksityiskohtaisesti ihmisten ajatuksia, tekemisiä ja sanomisia. Miten näitä voi muka joku näin tarkasti tietää? Kirja oli lisäksi melko pitkä, ja tapahtumat etenivät hieman epätasaisesti. Aluksi tapahtumia seurataan hyvin yksityiskohtaisesti ja lopussa vauhti kiihtyy roimasti.

Vaikka kirjassa olikin epäkohtia, pidin siitä silti ja suosittelen sitä muillekin. Tarina on puoleensavetävä, koskettava, viihdyttävä ja kiinnostava. Kieli on helppolukuista ja sivut kääntyilivät nopeaan tahtiin. Kreikkalaisuuden ja kreikkalaisen kulttuurin ja tapojen kuvaus on viehättävää ja mielenkiintoista. Saari herätti minussa kiivaan halun tietää, kuinka paljon kirjasta on totta ja kuinka paljon keksittyä. Pikaisella nettisurffailulla löysin sen verran, että Spinalongaa on käytetty leprasiirtolana juuri kirjassa mainittuna aikana. Ehdottomasti täytyy ottaa aiheesta selvää lisää ja olisi aivan mahtavaa päästä joskus käymään Spinalongalla! 

★★★★ -

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Susa, Mari A ja Rachelle.



Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen kohtaan Kreikka, vaikka kirjailija englantilainen onkin.  Saari kuitenkin on niin vahvasti kreikkalainen kirja, että olisi jotenkin outoa liittää se Englantiin.