tiistai 26. lokakuuta 2021

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä

 

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä
Kustantaja: Siltala, 2021
Sivuja: 211


Uusinta Helmi Kekkosen kirjaa on jo ehditty suitsuttaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, eikä suotta. Tämän naisen elämä on toistaiseksi ehdottomasti paras kirja, jonka olen Kekkoselta lukenut (aiemmat täällä ja täällä). Toki aikaa on ehtinyt kulua, edellisen olen näköjään lukenut seitsemän vuotta sitten. Tässä myös aihe oli itselleni erittäin puhutteleva.

Tämän naisen elämä kertoo kuten nimikin jo sanoo, yhden naisen, Helenan, elämästä. Kirja aloittaa siitä, kun Helena on pieni tyttö. Tyttö, joka on jo oppinut, että äidin täytyy levätä, levätä ja levätä. He eivät ole normaali perhe, sen jo pieni tyttökin ymmärtää. Äiti on niin rakas, mitään muuta hän ei halua kuin äidin, mutta äiti ei ole normaali, äiti ei ole kunnossa. Vähien sanojen taakse kätkeytyy kippurallaan oleva maailma, pienen tytön elämä, joka on niin vähäistä, koska kaikessa mennään aina äidin ehdoilla.

Tyttö kasvaa, äitiä ei enää ole. Äidin paino elää silti Helenan jokaisessa solussa, on hänen mukanaan silloin, kun pitäisi luoda uraa, muodostaa parisuhteita, selvitä elämän paineista ja koettelemuksista. Syyllisyys on kuin musta viitta, joka pitää niin monen onnen ja nautinnon kaukana. Tulee aika, kun täytyy kohdata oma suvun jatkaminen, tai jatkamattomuus. Parisuhteen kivikot ja karikot. "En kestä sitä miten onneton minä aina vain olen", Helena ajattelee.

Kirjan aihe on koskettava. Se herättää itsessä niin monenmoisia ajatuksia kietoutuneena omaan elämään lapsena, omaan elämään äitinä. Kirjan äidissä on jotain kouriintuntuvaa, ihon alle menevää. Hän on niin kovin ymmärrettävä. Kiittelin mielessäni, että hänestä oltiin luotu juuri sellainen kuin hän on, tälläisessä voisi niin helposti lipsua mässäilyn puolelle luomalla äidistä oikea paholainen, mutta ei. Äitiin oli helppo samastua, hänen hyvä tahtonsa oli kirkas, vaikka hänen synkkyytensä tulikin aivan lähelle. Kirjan aihe on myös hyvin tärkeä ja ajan hermossa mukana oleva: äitien uupumus ja väsyminen ei voi saada liikaa näkyvyyttä ja ymmärrystä. Kirja näyttää sen, miten läheisen mielenterveysongelmat voivat vaikuttaa rinnallaeläjään niin monin eri tavoin. Jotkin käänteet Helenan elämässä olivat aika ilmeisiä, välillä mietin lukiessani että millä kaikilla muilla tavoilla Helenan elämä olisi voinut kulkea ja minkälaisiin ratkaisuihin hän päätyä.

Tämän naisen elämä on ehdottomasti syksyn parasta kotimaisten kirjojen satoa. Kirjan kieli on kaunista, se koskettaa, se avartaa. Uskon, että täällä melko synkässä maapallon kolkassa, jossa esimerkiksi itsemurhatilastot puhuvat puolestaan, moni löytää tästä kirjasta niin samastumispintaa, kuin lohtua ja tukeakin.



★★★★ ½

lauantai 23. lokakuuta 2021

Lina Areklew: Juhannusruusut

 

Lina Areklew: Juhannusruusut
Kustantaja: Tammi, 2021
Alkuteos: Ur askan, 2020
Suomentanut: Laura Kulmala
Sivuja: 380


Uuden sarjan aloittava dekkari. Sehän sopii! Varmastikin puolet lukemistani kirjoista on dekkareita, joten niitä kyllä lukulistalleni mahtuu ja kyllähän ruotsalaiset tuppaavat vaan osaamaan tämän lajin.

Juhannusruusut koostuu aika perinteisisistä elementeistä. Etenkin kirjan toinen päähenkilö Fredrik Fröding on aika usein nähty dekkarihenkilö: elämässä mokannut, pohjamudissa rämpinyt, traumojen kanssa kamppaileva päihderiippuvainen. Silti pidin hänestä - tai no pidin hänen hahmo-olemuksestaan ja vaikka vastaavia on nähty, pääsi Fredrik kyllä minun sydämeeni. Kiehtovana ja toki kammottavana yksityiskohtana hänestä on tehty myös eräänlainen sankari: hän on selvinnyt autolautta Estonian uppoamisesta. Jokaista pohjoismaalaista koskettanut tapahtuma, jota harvoin on nostettu mukaan mihinkään kaunokirjallisuuteen. Fredrik olisi halunnut poliisiksi, mutta päätyi kuitenkin vain passivirkailijaksi. Veli kuoli Estonialla ja Fredrikillä kytee yhä pieni toivo, että veli olisikin selvitynyt onnettomuudesta ja olisi vielä elossa. Vai tekeekö hänen mureneva mielensä vain tepposiaan? Fredrikin kanssa uuden sarjan keskiöön asettuu Sofia Hjortén. Poliisi, jolla myös menneisyyden tapahtumat piinaavat ja ovatkin ajaneet naisen takaisin kotiseuduilleen. Sofiallakaan ei yksityiselämä varsinaisesti kukoista: hän on suhteessa mukana niin sanottuna toisena naisena.

Fredrikilla ja Sofialla on menneisyydessään pieni yhteinen linkki. Ja ei aikaakaan kun he kohtaavat Sofian kotiseuduilla. Fredrik on ajatunut sinne epätoivoisten tuskiensa perässä ja tottakai kun dekkarissa ollaan, niin pian löytyykin ruumis. Alkaa näyttää siltä, että Fredrikillä on asian kanssa jotain tekemistä ja Sofia alkaa taas tutkia tapausta. Heidän tiensä kohtaavat vuosien ja vuosien jälkeen varsin erikoisissa merkeissä. Tutkinta vie pitkälle kauas menneisyyteen pienen idyllisen paikkakunnan historiaan.

Kuten jo mainitsin, kirja on oikeastaan kaikessa suhteessa varsin perinteinen dekkari, mutta jostain syystä mikään perinteisyys ei vaivannut minua tässä ollenkaan. Esikoisdekkariksi oikein oiva onnistuminen! Henkilöt herättivät kiinnostuksen, tapahtumat eivät jääneet missään vaiheessa junnaamaan vaan kiinnostus säilyi ihan koko ajan. Kirja oli jännittävä, mukaansatempaava ja koukuttava. Suosittelen vahvasti muillekin dekkarien ystäville ja jään mielenkiinnolla odottamaan tämän parivaljakon tulevia käänteitä.


★★★★

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

 

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva
Kustantaja: Gummerus, 2021
Alkuteos: Alla ljuger, 2021
Suomentanut: Sari Kumpulainen
Sivuja: 415


Olen lukenut Greben kaikki hänen aiemmat dekkarinsa (paitsi niitä jotka hän on kirjoittanut toisen kirjailijan kanssa yhdessä) ja hän onkin noussut yhdeksi suosikkidekkaristikseni! Ja kyllä tämä uusin, Veteen piirretty viiva, on myös sitä hänen taattua laatuaan.

Kirjan kertojana aloittaa uusperhe-elämää viettävä Maria. He elelevät tavallista arkeaan oman lapsensa Vincentin sekä puolisonsa Samirin ja hänen tyttärensä Yasminin kanssa. Kunnes sitten eräänä päivänä Yasmin katoaa. Alkaa tukahduttava epävarmuuden aika. Mitä Yasminille, tuolle niskuroivalle teinitytölle, on tapahtunut? Merkit viittaisivat itsemurhaan, mutta mikä on totuus? Samirin elämä on pirstaleina, hän näyttää menettävänsä nyt jo toisen lapsensa. 

Ja kuten dekkareissa usein, tässäkin pääsee tarinan edetessä ääneen muutkin kertojat. Pian tapahtumia katsotaankin pikkuvelipuolen, Downin syndroomaa sairastavan Vincentin, näkökulmasta. Ja lopulta ääneen pääsevät myös poliisitkin, joista ainakin osa muistuu minulle sarjan edellisistä osista mieleen. Sinänsä sarja on hyvin itsenäinen osa, jonka voi vallan hyvin lukea vaikkei aikaisempia olisikaan lukenut. Tässä mielestäni toimi erityisen hyvin tämä näkökulmien vaihtelu ja se vasta sai lukijan enemmän epäilemään milloin ketäkin. 

Veteen piirretty viiva toimi aivan mahtavana dekkariviihteenä. Taas ollaan minulle mieleisten jännäreiden parissa: juuri tälläiset arkielämään sijoittuvat psykologiset jännityskirjat ovat niin paljon enemmän minun juttuni, kun toimintajännärit. Grebe onnistui rakentamaan juonen taitavasti ja koukuttavasti. Jännitys säilyi loppuun saakka ja loppuratkaisu oli onnistunut. Mukana oli sopivasti myös yhteiskunnallista näkökulmaa erityisesti rasismiin ja ennakkoluuloihin liittyen.


★★★★ ½

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Saara Turunen: Järjettömiä asioita

 

Saara Turunen: Järjettömiä asioita
Kustantaja: Tammi, 2021
Sivuja: 337


Järjettömiä asioita on yksi kuluvan vuoden hypetetyimmistä kotimaisista kirjoista. Sitä on kehuttu ja ylistetty paljon Facebook -ryhmiä ja lehtiarvosteluita myöden, joten melko suurin odotuksin lähdin kirjaa lukemaan. Saara Turusen kirjoja en ole ennen lukenut, mutta jatkossa tulen varmasti pitämään kirjailijan tuotantoa silmällä.

Kyseessä on pitkälti ihmissuhderomaani: aihe, johon en kirjallisuuden parissa ehkä ensisijaisesti tartu, ainakaan mikäli keskiössä on parisuhteen puiminen (tietysti on olemassa eräitä mestareita, joiden parisuhdepohdintojaan voisin lukea loputtomasti, kuten Domenico Starnone ja Paul Auster). Kirjassa on päähenkilönä alle nelikymppinen nainen, joka rakastuu espanjalaiseen mieheen. Nainen elää nousujohteista taiteilijauraansa ja -elämäänsä (miksi kotimaisissa kirjoissa henkilöt ovat niin usein taiteilijoita..?) omissa piireissään. Kotimaa on hänelle tärkeä, ja niin on Miehellekin (jonka nimeä kirjassa ei mainita). Hänen identiteettinsä on vahvasti Espanjan katalaani. Kumpikaan ei näe mahdollisena asua toisen maassa. Heidän on vaikeaa olla yhdessä, koska elämä on yhtä kompromissia muutenkin: nainen on keskiluokkainen ja sivistynyt, mies taas alempaa sosiaaliluokkaa. Hän ei osaa arvostaa esimerkiksi taidetta, joka taas naiselle on elämän ydin. Voiko eri lähtökohdista tulevien rakkaus toimia, voiko kaukorakkaus toimia? Näitä suuria kysymyksiä kirja käsittelee enemmän ja vähemmän koko ajan. Siinä on myös muita teemoja; se käsittelee kiinnostavalla tavalla ihmisen seksuaalisen minäkuvan muotoitumista lapsuuden kasvatuksen varjossa sekä muun muassa naiseuden odotuksia ja äitiyden sekä sen puutteen olemusta.

Pidin kovasti Turusen kirjoitustyylistä. Hänellä on selvästi erinomainen taito pukea sanoiksi rakkauden monia ulottuvuuksia, naiseuden eri puolia. Teksti on taitavasti kirjoitettua, mutta sopivan jouhevaa luettavaa, miksi uskonkin että tämä on ollut niin monen mieleen. Samastumiskohtia kirjasta löytää erityisesti varmasti kaukosuhteiden problemtiikan kanssa kamppaileva lukija ja toki myös kuka tahansa itsensä etsimisestä, naiseudesta ja ihmissuhteista kiinnostunut. Itse huomasin olevani päähenkilöstä aika etäällä, välillä huomasin jopa ärsyyntyväni hänen vatvomiseensa ja keskiluokkaisuuteensa, välillä taas tunsin ymmärtäväni häntä hyvin. Etääntyminen johtunee varmasti siitä, että vastaavanlainen kamppailu rakkaussuhteessa ei ole minulle ollut koskaan ajankohtaista, eikä taitelijaelämä myöskään. Espanja ympäristönä ja espanjalaisten elämänmenon kuvailu sen sijaan oli minulle todella arvokasta ja kiinnostavaa luettavaa, kun itsekin kyseisessä maassa useasti vieraillut. 


★★★★