Kustantaja: s & S, 2021
Alkuteos: Barndom, 1967
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 142
Tove Ditlevsenin kirjoittaman trilogian avausosa, Lapsuus, päätyi minulle suosituksen kautta. Ja kiitollinen olenkin tästä suosituksesta; sain sen ansiosta kokea hienon ja mieleenpainuvan lukuelämyksen!
Kirja on takakannen perusteella autofiktiivinen. Se kuvaa nimensämukaisesti lapsuutta, pienen tytön elämää Tanskassa ennen nuoruutta. Jo tämä termi lapsuus käsitellään kirjassa mielenkiintoisesta näkökulmasta, vähän niinkuin se olisi jokin tarkkarajainen yksikkö: "lapsuus on pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse pois omin avuin", "aikuisten lapsuus roikkuu repaleisena ja puhkottuna heidän sisimmässään kuin käytetty ja koinsyömä matto jota kukaan ei ajattele eikä tarvitse", "kun jututan toista tyttöä, jonka lapsuus haisee tuhkalta ja hiileltä, hän ottaa yhtäkkiä askeleen taaksepäin, sillä on haistanut minun lapsuuteni hirveän löyhkän". Sanomattakin on selvää, että kirjassa lapsuus on melko koruton.
Lapsuus kuvaa varsin uskottavasti pienen, herkän ja älykkään tytön mielenliikkeitä. Sitä, kuinka hän kuulostelee äitiään tuntosarvet jatkuvasti pystyssä, kuinka hän haluaa olla mieliksi ja hyvä, kuinka kovasti veljen pilkka sattuu. Tyttö on varsin taitava kirjoittamaan, hänessä kytee niin paljon kaikkea, jolla ei ole tilaa leimahtaa ulos kaikessa siinä ahtaudessa ja ymmärtämättömyydessä. Ditlevsenillä on ollut upea taito kirjoittaa kaunistelematonta tekstiä ja kieli on aivan omanlaistaan. Oikeastaan koko kirja on täynnä niin upeita lauseita, että tekisi mieli siteerata niitä jokaista. Ja sanomattakin selvää, että suomentaja Katriina Huttunen on tehnyt myös aivan erinomaista työtä! Toivottavasti saan pian lukuun sarjan seuraavan osa, nuoruuden.
★★★★ ½
