torstai 4. maaliskuuta 2021

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi
Kustantaja: Like, 2021
Alkuteos: Oktoberbarn, 2019
Suomentanut: Petri Stenman
Sivuja: 190


Bongasin Lokakuun lapsen kevään uutuuskatalogeista. Mielenkiintoista, joku kirjoittaa kokemuksiaan sähköhoidosta ja mielisairaalasta! Mainittakoon heti kirjan alkuun, että kansi ei mielestäni ole mitenkään erityisen houkutteleva. Henkilönä Linda Boström Knausgård on minulle täysin vieras. En ole lukenut mitään häneltä aiemmin, enkä myöskään hänen entiselta puolisoltaan Karl Ove Knausgårdilta, joka niin ikään on kirjoittanut elämästään omaelämänkerrallisen kirjasarjan.

En ole ihan varma, mitä ajattelen siitä, että puolisot vuoroin kirjoittavat avioliitostaan yksityiskohtaisesti ja vielä huomioiden se, että toinen osapuoli on julkisuuden henkilö. Eihän siinä suoranaisesti mitään pahaa ole, mutta huomaan että minulle tulee lievä syyllisyyden tai vastaavan tunne lukiessani, olen kuin tirkistelijä. Linda tosin kuvaa teoksessaan avioliittoa ja entistä miestään hyvinkin ymmärtäväisellä otteella, vaikka ei ollutkaan se osapuoli, joka suhteen halusi päättää.

Avioliiton lisäksi kirjailija kuvaa mielisairaalassa vietettyä ajanjaksoaan hyvin väkevällä tavalla. Sävyssä yhdistyy jonkinlainen lievä pettymys psykiatrista hoitoa kohtaan (ja mikäli se kuvatun kaltaista on ollutkin, eihän sitä voi ihmetellä) ja toisaalta ymmärrys myös omasta epätasapainostaan. Hoitajat näyttäytyvät mielenkiintoisina ja keskenään hyvinkin erilaisina persoonina, niin kuin tosielämänkin hoitajat. Kuvaus sähköhoidosta on melko karua, kirjailija itse ei liene saaneen hoidosta mitään muuta seurausta kuin muistinmenetykset, vaikka hänelle kovasti koitettiin vakuuttaa, että se on vähän kuin käynnistäisi tietokoneen uudelleen. Erityisesti pidin kirjan kauniista kielestä ja kirjailijan upeasta taidosta pukea tunteita ja kokemuksia sanoiksi.


★★★ ½
 

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Timo Parvela: Ella ja kaverit etäkoulussa

 

Timo Parvela: Ella ja kaverit etäkoulussa
Kustantaja: Tammi, 2021
Kuvittanut: Anni Nykänen
Sivuja: 82

Nyt kun kymmenen vuotta on blogiuraa takana, teen pienen uuden aluevaltauksen eli lastenkirjat, joskin niistä kirjoittelen varmasti aika harvakseltaan. Vähän nyt jo kauhistuttaa, että osaanko kirjoitta niistä mitään, mutta katsotaan kuinka käy.

Ella ja kaverit etäkoulussa kiinnostutti minua ajankohtaisuudellaan. Myös koululainen oli innoissan: onhan hänellä jo omakohtaista kokemusta etäkoulusta ja yhden kirjan olemme aiemminkin lukeneet kyseistä sarjaa. Edellisen osa, jonka luimme, oli mielestäni ihan hyvä - ei huippu muttei huonokaan.

Ella ja kaverit, eli siis hänen koulukaverinsa, alkavat tämän uuden osan alussa puuhata osallistumista Talitintti -kykykilpailuun. Oppilaat itse asiassa ovat varsin myötätuntoisia ja empaattisia lapsia: he hakeutuvat kilpailuun, jotta voisivat hävitä opettajallensa, joka myös osallistuu. Vaan miten käy?

Nyt joudun häpeäkseni tunnustamaan, että juonikuvio meni minulta vähän ohi - tai en täysin ymmärtänyt sitä. Yhtäkkiä kykykilpailusta oltiinkin jo Teams -kokouksessa! Myönnän, että myös loppuosassa oli tapahtumaketjuja, joiden tarkempi kulku jäi minulle vähän epäselväksi, mutta tokkopa sillä tälläisessä lastenkirjassa suurta väliä on.

Kirja oli hauska, joskin ihan pienille lapsille huumori ei ehkä vielä aukene. Ekaluokkalaisellekin piti vielä vähän tarkentaa, mihin milläkin mahdollisesti viitataan. Lapsi kuitenkin tykkäsi kirjasta ja lasten ja opettajan sekoilut tuntuivat viihdyttävän! Päiväkoti-ikäinen lapsi ei jaksanut kovin hyvin keskittyä, mutta hauska kuvitus pelasti.

 



maanantai 1. maaliskuuta 2021

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

 

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo
Kustantaja: Tammi, 2021
Alkuteos: Jag for ner till bror, 2018
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 294


Tämä kirja päätyi lukupinooni sellaisen puolihuolimattoman kirjastovarauksen vuoksi. En osannut odottaa kirjaa erityisemmin, takakannessa ja katalogissa kirjaa taidettiin luonnehtia hauskaksi - kirjaksi, jonka parissa lukija sekä itkee että nauraa. En yleisesti taida olla mikään huumorikirjojen ystävä. Mutta! Voisinpa jopa vannoa, että nyt eivät takakannet tai katalogiesittelyt olleet ihan kirjan arvoisia. Lähdin veljen luo oli aivan mieletön lukukokemus! Sen parissa en juurikaan nauranut, mutta se herätti hyvin voimakkaita tunteita. Se todella kosketti, kauhistutti ja jätti jäljen. Voisinpa jopa arvailla, että kirja tulee jäämään tämän vuoden yhdeksi parhaimmista lukukokemuksista.

Aloitellesani kirjaa olin vähän hämmentynyt. Kirjailija on päättänyt olla käyttämättä niin pilkkuja kuin isoja alkukirjaimiakin. Puheenvuorot eivät erotu tekstistä vaan ovat siellä samassa missä nämä pilkuttomat ja kysymysmerkittömät virkkeetkin. Mietin välillä, että kuka nyt puhuu vai puhuuko edes? Jotain outoja sanojakin oli - en esimerkiksi tiedä mitä diptyykki tarkoittaa. Mutta eipä tämä kauaa haitannut, ei tarvinnut montaakaan sivua kääntää niin kirja oli vienyt minut täysin mukaansa eikä myöhemmin nämä asiat vaivanneet ollenkaan vaan pikemminkin tukivat tarinaa.

Päähenkilö on hieman alle nelikymppinen Jana - tai no jana oikeastaan. Hän kirjan nimen mukaisesti menee veljensä luo. On pääsiäinen. Kaksosveli Bror asuu heidän lapsuudenkodissaan. Hänellä ei totistesti mene kovin hääppöisesti. Mutta ei Jana palaa ainoastaan lapsuudenkotiinsa - hän palaa myös lapsuutensa, taattoon ja äitimuoriin, jotka asuvat hänessä ja veljessä ikuisesti.  Jana päättää jäädä ainakin toviksi veljensä luo. Hän saa puolivahingossa töitäkin ja vähitellen alkaa raskas ja pitkä matka kohti vanhoja muistoja ja salaisuuksia.

Kuten jo mainitsin, kirjaa en luonnehtisi todellakaan hauskaksi, vaikka siinä kieltämättä (mustaa) huumoria onkin, juuri sopivasti. Sekä henkilöt että koko kylä ovat jotenkin totaalisen inhimillisiä: he ovat epäonnistuneita, vääränlaisia, pilalla. Mutta kuitenkin uskottavia ja osa ainakin niin kovin ymmärrettäviäkin. Rankat lapsuudenkokemukset tulevat verisesti myös lukijan ihon alle, herättävät lukijassakin pelkoa ja kauhua, mutta kirja ei kuitenkaan mässäile väkivallalla tai julmuuksilla. 

Voin hyvin lämpimästä suositella kirjaa - minuun se teki erittäin suuren vaikutuksen. Kirja aloittanee trilogian ja jään kyllä malttamattomana odottamaan jatkoa!


★★★★

maanantai 22. helmikuuta 2021

Colson Whitehead: Nickelin pojat

 

Colson Whitehead: Nickelin pojat
Kustantaja: Otava, 2020
Alkuteos: The Nickel Boys, 2019
Suomentanut: Markku Päkkilä
Sivuja: 222


Nickelin pojat päätyi lukulistalleni, koska kiinnostuin siitä sen tullessa toiseksi Blogistanian globalia -äänestyksessä aiemmin tässä kuussa. Uutuuskatalogista olin sen skipannut, mutta kirjabloggaajien lukuarvioihin luotan kyllä kovasti!

Ja olihan kirja vaikuttava ja koskettava. Se kertoo kuvitteellisesta Nickelin laitoksesta tai pikemminkin poikakoulusta, jonne alaikäisiä poikia lähetettiin milloin mistäkin, usein melko vähäpätöisistäkin, syistä. Inspiraation kirjailija kertoo saaneensa Floridassa toimineesta Dozierin poikakoulusta.

Kirjan alku erityisesti on vaikuttava ja kiinnostuksen herättävä. Siinä ollaan jo paljon myöhemmässä ajassa, jossa arkeologian opiskelijat löytävät maasta ruhjottujen ihmisparkojen luita. Sitten siirrytäänkin kirjan päähenkilöön, Elwoodiin, joka elää isoäitinsä kanssa ja joutuu väärinkäsityksen seurauksena tuonne karmivaan kidutuslaitokseen. Laitokseen, josta ei ole montaa tapaa päästä pois. Välillä sieltä ilmoitetaan jonkun pojan esimerkiksi "vain karanneen", vaikka todellisuus on aivan muuta. Elwood tutustuu laitoksessa Turneriin, jonka kanssa he lopulta päätyvät ratkaisuun, joka muuttaa heidän molempien elämänkohtaloidensa suunnan.

Pidin kirjasta. Se oli jollain tavalla jämpti, siinä tapahtumat etenivät suhteellisen nopeasti ja sivumäärältään pienehköön kirjaan on saatu upotettua iso tarina. Kirja on tärkeä puheenvuoro ajankohtaisen aiheen, eli rasismin ja syrjinnän puolesta. Se piirtää hienon ihmiskuvan, johon lukija varmasti kiintyy. Se on raju, karmiva ja jännittäväkin. Silti joltain pieniltä osin en saanut siitä otetta - en oikeastaan osaa sanoa, missä omalla kohdallani meni vikaan, tai no miksi kokemus ei kuitenkaan ollut mikään erityisen kummoinen, vaikka kirjasta sinänsä pidin ja sen ansiot tunnistin. Ehkä nyt oli vaan väärä hetki.


★★★ +