torstai 25. marraskuuta 2021

Ragnar Jónasson: Saari

Ragnar Jónasson: Saari
Kustantaja: Tammi, 2021
Alkuteos: Drungi, 2016
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 297


Tykästyin kovasti aiempaan Ragnar Jónassonin vasta viime keväänä ilmestyneeseen Pimeyteen. Jo tyystin omanlaisensa päähenkilö, jo ikääntyneempi Hulda, tuntui raikkalta ja erilaiselta perinteisiin poliisihahmoihin verrattuna. Jónasson on tehnyt varsin omaperäisen ratkaisun tämän kirjasarjan kanssa: kirja etenee kronologisesti väärinpäin.  Tässä kirjassa päästään siis ajassa taaksepäin, jolloin Hulda on vielä täydessä iskussa mukana työelämässä - joskin paljon menettäneenä. Sekä hänen lapsensa että puolisonsa on kuollut.

Kirja alkaa tapahtumasarjasta 1980 -luvun loppupuolelta, kun nuoripari suuntaa kohti tytön vanhempien loma-ajan asuntoa viettämään salaista kahden keskistä aikaa. Ja lopputuloksensa tästä kahden kuhertelijan reissusta on ruumis. Itse asiassa sama toistuu, kuin kirjailijan edellisessäkin dekkarissa: tapaus tutkitaan vähän hutiloiden ja viskaistaan hoidettujen kansioon. Kuluu aikaa. Sitten neljän hengen ystäväporukka lähtee viettämään aikaa yhdessä mökille. Ja tästäkin reissusta tuloksena on ruumis. Päällisin puolin näyttää siltä että kyseessä on ollut vain onnettomuus, mutta Hulda alkaa kaivella enemmän tapahtumia ja niiden taustoja ja sieltä alkaakin paljastua yhtä ja toista.

Vaikka Saari -osassa ei ollut samanlaista viehätystä päähenkilön ikääntymistä ja syrjäytymistä työelämästä kohtaan kuin edellisessä osassa, oli tämäkin oikein kelpo dekkari ja arvioisin tämänkin asteikolla keskitasoa paremmaksi. Islanti miljöönä, sen karuus ja toisaalta vastapainona henkeäsalpaava kauneus, on aivan ihastuttava ja erottuukin aivan selvästi muista pohjoismaisista dekkareista. Tavallisimmat dekkarikliseet on onnistuneesti vältetty ja juoni on punottu oivaltavasti. Ainakaan minä en arvannut loppuratkaisua ja tarina piti alusta loppuun hyvin otteessaan. Yllättävän monissa dekkareissa esiintyvää tyhjäkäyntiä ei ollut lainkaan. Ja kyllä Hulda edelleen herättää sympatiaa olemuksellaan. Jään suurella kiinnostuksella odottamaan sarjan seuraavaa osaa ja jännitänkin jo, minkä ikäisenä Hulda siinä osassa nähdään. Pääsemmekö kenties seuraamaan hänen perhe-elämäänsä?



★★★ +


maanantai 22. marraskuuta 2021

Marissa Mehr: Rusalka

 

Marissa Mehr: Rusalka - kuiskaajan muotokuva -
Kustantaja: Siltala, 2021
Sivuja: 317


Rusalka päätyi luettavakseni vähän kuin ohimennen. Ehkä minulla oli joku vaisto, millä aistin että tämä pitää lukea! Ja tosiaan, mikä onni että tämä päätyi minulle - tämä oli ensikosketukseni Marissa Mehrin kirjoihin ja tässä vaiheessa vuotta uskallan julistaa, että tämä kirja on kuluvan vuoden parhaiden kotimaisten kärkikahinoissa. Tässä kävi vähän samoin kuin Hanna Haurun kanssa keväällä: jo yhden kirjan perusteella kirjailija tuntuu aivan liikuttavan omalta jutulta ja jättää pysyvän muistijäljen. Takakansi kertoo: " Rusalka on tiivistunnelmainen romaani maantieteen määrittelemistä identiteeteistä, klassisen musiikin maailmasta sekä vedenneidoista". Edellä mainitut aiheet eivät sinänsä herätä minussa mitään - päinvastoin, ne eivät ole mitenkään erityisesti sydäntäni lähellä. Mutta tämä kirja oli! Sitähän se kirjallisuus parhaimmillaan kai on: se tuo lähellesi jotain aivan uutta, se opettaa, se on elämys.

Kirjaa seurataan kahden eri kertojaäänen vuoropuhelulla. Toisaalla arvostettu kapellimestarimies Gerard saa kertakaikkisen erikoisen kirjeen postissa: se on kutsu muuan Annan hautajaisiin. Tuo nainen on jättänyt aikoinaan lähtemättömän jäljen Gerardiin, eikä rakkaus tainnut koskaan kokonaan sammua, vaikka he eivät olekaan kymmeneen vuoteen nähneet ja molemmat ovat tahoillaan jatkaneet elämäänsä. Ja mikä erikoisinta: kutsun hautajaisiin on allekirjoittanut Anna itse. Onko hän siis jo kuollut? Gerard ei jää empimään, vaan lähtee taittamaan pitkää ja kivikkoista matkaa Annan luokse. Matkan sujumista koettelee Islannissa purkautunut tulivuori, jonka aiheuttamat tuhkapilvet sekoittavat Euroopan lentoliikenteen tyystin (kuten voimme muistaa, tämä tapahtui oikeastikin reilu kymmenen vuotta sitten). Gerard istuu epämukavissa junissa, kaupungit ja maisemat vaihtuvat. Konkreettisen matkateon lisäksi hän tekee myös toista matkaa ajatuksissaan kohti menneisyyttä ja sen nykyisyyteen heijastamia kaikuja.

Toisaalla tämä kyseinen nainen Anna on suurien elämänkysymysten äärellä kuoleman kolkuttaessa ovella. Hän on vakavasti sairas, toivo on heitetty. Anna odottaa päivästä toiseen kuolemaa ja tekee myös hänkin mielessään matkaa taaksepäin. Hän pohtii elettyä elämää, tehtyjä valintoja ja joutuu kasvokkain elämän suurien mysteerien kanssa.

Minä en ole ollenkaan ooppera -ihminen, mutta innostuin tästä kirjasta niin kovin että aloin luskella Rusalka -opperasta ja päädyin slaavilaisen mytologian saloihin. Hieman nolona myönnän, että ennen kirjaa en ollut koskaan kuullutkaan rusalkoista, mutta kyllähän niiden tarina aika kiehtova on. Ja toki yhteys kirjan Annaan on aivan ilmeinen ja kutkutteleva - vedenneito oli hänen toinen minänsä. Kirja tarjosi välillä mystisiäkin hetkiä, mutta vertauskuvallisuudessaan ne olivat aivan kuin Margaritan simpukkaosiot: jotain todella ihmeellistä ja koskettavaa. Realismin ystävää ei häirinnyt ollenkaan, vaan realismin ystävä ihastui!

Erityistä kiitosta täytyy antaa kekseliäästä, taitavasta ja moniulotteisesta henkilöluomisesta. Harvoin sitä kiintyy eläkeikää lähestyvään fiiniin mieshenkilöön yhtä paljon kuin nyt kiinnyin Gerardiin ja hänen moniulotteisen olemukseensa. Kirjailija on suonut hänelle niin monta puolta: ylevä, mutta toisaalta niin inhimillinen, hymyn huulille nostava. Ja aivan yhtä kiintymystä herättävä on myös Anna kaikkine tuskailuineen ja kärsimykseen. Miten hienosti kirjailija tavoittaa kuolevan ihmisen mietteitä! Onnistuneiden henkilöiden lisäksi täytyy mainita hienosta kielenkäytöstä ja taitavasta verbaliikasta, kyvystä nimetä ja tunnistaa ihmisten välillä piilossakin olevia tunteita, ymmärryksestä ihmismieltä kohtaan. Ja onhan Rusalka tarinana kiinnostava ja jopa jännittäväkin: miten käy Gerardin matkan ja mitä Annalle tapahtuu?


★★★★

torstai 4. marraskuuta 2021

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

 

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla
Kustantaja: Wsoy, 2021
Alkuteos: The Great Alone, 2018
Suomentanut: Marja Helanen
Sivuja: 552


Kristin Hannahin kirjoja en ole ennen lukenut, mutta tämä kiinnitti huomioni uutuuskatalogissa. Alaskaan sijoittuva kirja, mahtavaa! Alueena Alaska on kiehtova, enkä nyt juuri muista lukeneeni muita kyseiseen osavaltioon sijoittuvia kirjoja kuin David Vannin Kylmä saari (joka muuten sivumennen sanoen oli erinomainen kirja ja vielä lähes seitsemän vuoden jälkeen muistan yllättävän paljon kirjasta). 

Eikä miljöökuvaus tuottanut pettymystä, päinvastoin, se lienikin kirjan parasta antia. Näin suomalaisena kylmään ja karuun ympäristöön on helppo samastua, toki Alaskassa kaikki on vielä synkempää, kylmempää ja karumpaa. Elämä siellä on kirjan mukaan jonkinlaisessa jatkuvaa puutteessa elämistä, esimerkiksi ruokaa on viljeltävä ja kasvatettava itse jos jotain mielii syödä. Erinäköisillä vaihtokaupoilla voi hankkia itselleen ainakin jotain.  On pimeää, ollaan niin eristyksessä muusta maailmasta. Lisäksi Alaskassa on vaarallista. "Alaskassa voi kuolla niin monella tavalla", kuten kirjassakin sanotaan. Mutta, kaiken tämän vastapainona on jotain aivan erityistä: yhteisöllisyys, lähimmäisenrakkaus, yhteisen hyvän puolesta uhrautuminen (jopa siinä määrin, että mietin että mahtaako tälläistä tapahtua muualla kuin kirjoissa ja elokuvissa, että kyläläiset ryhtyvät täysin varauksettomasti ja pyyteettömästi auttamaan ventovieraita - eivätkä vaan auttamaan, vaan pikemminkin riskeeraamaan ja uhrautumaan heidän puolestaan).

Kirjan tapahtumia seurataan alussa pienen tytön, myöhemmin nuoren naisen, Lenin, näkökulmasta. Perheen isä on palannut Vietnamin sodasta - tai no itse asiassa sieltä palasi joku muu kuin isä: isä ei ole entisellään sotatraumoista kärsineenä. Äiti Cora yrittää kaikin keinoin pitää perhettä kasassa ja rauhaa yllä. Pienen sattumuksen seurauksena perhe saa mahdollisuuden muuttaa Alaskaan ja heille se näyttäytyy mahdollisuutena, tilaisuutena uuteen alkuun. Isä on arvaamaton, pelottava, mustasukkainen ja väkivaltanen. Ja valitettavasti alkaa näyttää siltä, että Alaska ei poista miehestä näitä piirteitä. Alkaa äidin ja tyttären pitkä ja vaiherikas seikkailu ja selviytymistaistelu. Välillä heillä on apunaan kyläläiset, välillä onnenkantamoinen. Ja välillä näyttää siltä, että mikään ei enää pelasta heitä.

En ole kirjallisuutta opiskellut enkä varmaksi tunne alan sanastoa, mutta jos minun johonkin pitäisi tämä luokitella, niin sanoisin että tämä on ennenkaikkea lukuromaani. Kirja sisältää sellaisia elementtejä, että uskallan povata tälle suosiota ja menestystä - ehkäpä tämä löytyy joulunakin monesta paketista. Kirja onkin oiva hyvin monenmoiselle lukijalle ja varmasti kultakimpale sellaisille, jotka lukevat vaikka vaan yhden tai kaksi kirjaa vuodessa. Kirja tarjoaa juuri sitä, mitä moni lukija kaipaa: se on riipaiseva, se on koskettava, se on jännittävä. Se on myös melko pitkä, mutta yllättävän hyvin tarinan monitapahtumainen kerronta pitää temmon yllä, eikä varsinaista tylsistymistä pääse tapahtumaan. Itse vaivaannuin hieman tietynlaisesta kliseisyydestä ja henkilöiden yksipuolisuudesta (henkilöt olivat vähän yksiulotteisia ja pitkälti joko pahoja tai hyviä). Kirjassa häiritsi jonkin verran myös epäuskottavuudet ja sellainen dramaattisuus niin juonessa kuin dialogissakin. Jossain blogissa mainittiin kirjan kohdalla sana "saippuaoopperamainen" ja myönnettäköön että sama kävi myös itselläkin mielessä. Toisaalta tämä on esimerkiksi sosiaalisen median keskusteluryhmissä kerännyt osakseen paljon kiitosta ja ihastusta, minkä voi myöskin ymmärtää. Onhan kirja kuitenkin aikamoinen seikkailu, jännittävä ja mukaansatempaava sellainen.


★★★

tiistai 26. lokakuuta 2021

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä

 

Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä
Kustantaja: Siltala, 2021
Sivuja: 211


Uusinta Helmi Kekkosen kirjaa on jo ehditty suitsuttaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, eikä suotta. Tämän naisen elämä on toistaiseksi ehdottomasti paras kirja, jonka olen Kekkoselta lukenut (aiemmat täällä ja täällä). Toki aikaa on ehtinyt kulua, edellisen olen näköjään lukenut seitsemän vuotta sitten. Tässä myös aihe oli itselleni erittäin puhutteleva.

Tämän naisen elämä kertoo kuten nimikin jo sanoo, yhden naisen, Helenan, elämästä. Kirja aloittaa siitä, kun Helena on pieni tyttö. Tyttö, joka on jo oppinut, että äidin täytyy levätä, levätä ja levätä. He eivät ole normaali perhe, sen jo pieni tyttökin ymmärtää. Äiti on niin rakas, mitään muuta hän ei halua kuin äidin, mutta äiti ei ole normaali, äiti ei ole kunnossa. Vähien sanojen taakse kätkeytyy kippurallaan oleva maailma, pienen tytön elämä, joka on niin vähäistä, koska kaikessa mennään aina äidin ehdoilla.

Tyttö kasvaa, äitiä ei enää ole. Äidin paino elää silti Helenan jokaisessa solussa, on hänen mukanaan silloin, kun pitäisi luoda uraa, muodostaa parisuhteita, selvitä elämän paineista ja koettelemuksista. Syyllisyys on kuin musta viitta, joka pitää niin monen onnen ja nautinnon kaukana. Tulee aika, kun täytyy kohdata oma suvun jatkaminen, tai jatkamattomuus. Parisuhteen kivikot ja karikot. "En kestä sitä miten onneton minä aina vain olen", Helena ajattelee.

Kirjan aihe on koskettava. Se herättää itsessä niin monenmoisia ajatuksia kietoutuneena omaan elämään lapsena, omaan elämään äitinä. Kirjan äidissä on jotain kouriintuntuvaa, ihon alle menevää. Hän on niin kovin ymmärrettävä. Kiittelin mielessäni, että hänestä oltiin luotu juuri sellainen kuin hän on, tälläisessä voisi niin helposti lipsua mässäilyn puolelle luomalla äidistä oikea paholainen, mutta ei. Äitiin oli helppo samastua, hänen hyvä tahtonsa oli kirkas, vaikka hänen synkkyytensä tulikin aivan lähelle. Kirjan aihe on myös hyvin tärkeä ja ajan hermossa mukana oleva: äitien uupumus ja väsyminen ei voi saada liikaa näkyvyyttä ja ymmärrystä. Kirja näyttää sen, miten läheisen mielenterveysongelmat voivat vaikuttaa rinnallaeläjään niin monin eri tavoin. Jotkin käänteet Helenan elämässä olivat aika ilmeisiä, välillä mietin lukiessani että millä kaikilla muilla tavoilla Helenan elämä olisi voinut kulkea ja minkälaisiin ratkaisuihin hän päätyä.

Tämän naisen elämä on ehdottomasti syksyn parasta kotimaisten kirjojen satoa. Kirjan kieli on kaunista, se koskettaa, se avartaa. Uskon, että täällä melko synkässä maapallon kolkassa, jossa esimerkiksi itsemurhatilastot puhuvat puolestaan, moni löytää tästä kirjasta niin samastumispintaa, kuin lohtua ja tukeakin.



★★★★ ½