sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu

 

Malin Stehn: Kun vuosi vaihtuu
Kustantaja: Otava, 2022
Alkuteos: Ett gott nytt år, 2021
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 409


Tällä hetkellä jännityskirjojen osalta luen mieluiten ehkäpä tälläisiä ei-poliisivetoisia. Niinpä Kun vuosi vaihtuu olikin minulle varsin mieluisa jo asetelmaltaan. Yleensäkin kiinnostun, kun aletaan viritellä perheen, lähipiirin tai muun vastaavan sisäisiä jännitteitä. Jännitys on sellaista tietyllä tavalla tosielämän jännitystä, periaatteessa sellaista mitä voisi tapahtua ihan oikeastikin.

Kirja alkaa uudenvuodenvietosta, tai pikemminkin kahdesta sellaisesta. Aikuisten juhlissa tuttavaperheen keski-ikäiset pariskunnat kokoontuvat istumaan iltaa, kun taas nuoret ovat päähenkilöpariskunnan, Ninan ja Fredrikin kotona kotibileissä. Ilta sujuu ihan leppoisasti, mitä nyt nuorten puolella tilanne on vähän riistäytymässä käsistä. Vasta seuraavana päivänä kuitenkin valkenee, että yksi henkilö on yön aikana hävinnyt. Alkaa kiivas ajojahti, katse kääntyy vuoroin jokaiseen. Mitä ihmettä on tapahtunut?

Ihan hetken alussa ehdin jo tuskailla, että onko tämä nyt ihan viihteellistä ja tylsän pintaliitoelämän kuvausta, mutta ei mennyt kovin kauaa, kun olin jo aivan kirjan koukussa. Henkilöistä moni on jossain määrin ärsyttävä, heille tekisi mieli huutaa että älä nyt noin toimi! Aika klassiseen tyyliin tapahtumia seurataan eri henkilöiden näkövinkkelistä ja välillä hypätään eri aikatasoissa, mutta kyllä tämä kerrontaratkaisu tämäntyyliseen tarinaan istuu varsin oivasti. Kirjan tempo on erityisen sujuva, uusia paljastuksia ja käänteitä tiputellaan tasaiseen tahtiin aina viimeisille sivuille saakka. Loppuratkaisu on yllättävä, kirjailija saa onnistuneesti lukijan epäilemään milloin ketäkin. Olipas mukavaa lukea pitkästä aikaa näin koukuttava ja taidokkaasti kirjoitettu jännityskirja! Tämä ehdottomasti sopii myös sellaisille, jotka vähemän lukevat dekkareita.


★★★★ +

maanantai 7. marraskuuta 2022

Anna Englund: Lautapalttoo

 

Anna Englund: Lautapalttoo
Kustantaja: Siltala, 2022
Sivuja: 227


Anna Englundin esikoiskirja Lautapalttoo herätti minun mielenkiintoni ja katalogissa. Kirjan nimi on mielenjäävä, kansi kaunis (kannen ulkoasu: Elina Warsta) ja aihepiirikin varsin omalaatuinen. Kirja sijoittuu 1930 -luvulle ja minähän en koskaan väsy lukemaan entisaikojen elämästä!

Nuori rouva Elena työskentelee puolisonsa Ilmarin perheen arkkuverstaalla. Kuolema on vahvasti läsnä: kun joku kylästä kuolee, tulee töitä. Oma taitonsa itse arkun valmistelun lisäksi on kuolleen omaisten kohtaaminen. Kuolema on läsnä myös anopissa Mantassa, joka ei unohda muistuttaa alvariinsa hänen lähestyvästä kuolemastaan. Tältä erikoislaatuiselta anopilta Elenakin on saanut oppinsa ja onkin varsin taitava ompelija. Yhtenä päivänä asiakkaaksi saapuu Lydia, joka on ihmeellinen nainen, etenkin ottaen huomioon, minkälaisessa yhteiskunnassa tuolloin elettiin. Naisten asema on ollut erilainen, mutta Lydia on päättäväinen, itsenäinen, omatahtoinen. Eikä hän Elenan mielestä unohdukaan. Kohtaaminen muuttaa lopullisesti kaiken.

Lautapalttoo on kyllä parasta, mitä olen hetkeen lukenut! Ja vielä esikoiskirja! Pidin kovasti ihan siitä perusarjen kuvailusta, kuoleman ympärillä pyörivästä elämästä. Kieli on hiottua, henkilöissä särmää. Manta tottakai on minun suosikkini, kukapa ei ihastuisi tuollaiseen juroon iäkkäseen naiseen, jonka ulkokuoren alta löytyy kaikkea yllättävää. Kirja on kuvaus rohkeudesta, heittäytymisestä, uskaltamisesta. Se on tottakai tarina myös rakastumisesta, mutta lähestymistavassa oli jotain sopivan erilaista. Vaikka kirja sijoittuukin liki sadan vuoden taakse, on se edelleen ajankohtainen. Vielä tänäkään päivänä kaikilla ei ole mahdollisuutta olla sellaisia kuin ovat. Painan takuulla Anna Englundin nimen mieleeni ja sopii vain toivoa että häneltä saamme lukea lisää, esikoiskirja lupaa paljon!


★★★★★ -

lauantai 29. lokakuuta 2022

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset
Kustantaja: Tammi, 2022
Sivuja: 252


Pauliina Vanhatalo on minulle nimenä ollut tuttu, mutta en ole hänen kirjojaan ennen lukenut. Siispä mielenkiinnolla tartuin hänen uutukaiseensa Vastuulliset

Kirjassa seurataan pienehkön tehdaskaupungin elämää kolmesta eri näkövinkkelistä. On pieni poika Lenni, joka muuttaa perheensä kanssa paikkakunnalle taloon, jolla on varsin synkeä historia. Talossa on tehty perhesurma. On Niina, opettaja, joka kipuilee arjessa narkomaanipojan kanssa ja sitten on vielä Pasi, jolla on vahva yhteys perhesurman tehneeseen perheeseen. Kaikilla raskaat taakat omilla tavoillaan ja kirjan nimen mukaan varmasti jonkinlainen vastuullisuus painaa heitä jokaista.

Miljöössä on jotain kiinnostavaa, se on arkinen, kaikille tutun tyyppinen ympäristö. Vastuulliset on ensimmäisiä lukemiani kirjoja, jossa korona-ajan erityispiirteet on nostettu useampaan kertaan esiille, esim huomioimalla onko jollakulla maskia vai ei. Pauliina Vanhatalo kirjoittaa sujuvasti, helposti lähestyttävästi. Joku pieni etäännys minulla kirjaan jäi, mutta uskon sen ensisijaisesti olevan seurausta siitä, että en kokenut henkilöihin varsinaista samastumista, eivätkä ne jostain merkillisestä syystä oikein puhutelleet. Tämähän on kuitenkin henkilökohtainen mieltymys ja uskonkin kirjan tarjoavan aivan eri elämyksen sellaisille, joiden on helpompi jakaa tuntojaan henkilöiden kanssa. Yleisestikään en jostain syystä ole kovin innostunut lapsikertojista tai lapsen näkökulmasta kirjotutetusta tekstistä, mistä lie tämä sitten johtuu. Toki olihan Vastuullisissa äänessä paljon muutkin kuin lapset. Kirjan tyyli on aika aukikirjoitettua, minun makuuni ehkä vähän turhankin. Teemojen osalta perhesurmat on rankka, mutta tärkeä nosto, josta en kovinkaan ole törmännyt kirjoitettavan. Kirja muistuttaa, kuinka laajasti eri tragediat vaikuttavat moneen ympärillä olevaan ihmiseen.


★★★ +


sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

 

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki
Kustantaja: Wsoy, 2022
Sivuja: 266


Kyllä Suomi vaan on täynnä aivan upeita kirjailijoita! Laura Lähteenmäki on ehdottomasti yksi heistä ja ihmettelenkin että en ole hänen tuotantoonsa aiemmin tutustunut, vaikka hänen tuotantonsa on laaja. Varmasti tämän myötä tutustun häneen lisää!

Kirjasta päällimmäisenä jää mieleen tunnelma, joka on vivahteeltaan aivan erityinen ja omanlainen. Tanskan kaunis rantamiljöö, tuulinen meri ja hiekkarannat toivat mieleeni itse asiassa ihastuttavan tv-sarjan Rantahotelli, jossa tokikaan miljöön lisäksi ei ole muuta yhteneväisyyttä.

Päähenkilö, pienen tytön äiti Maria, lähtee edesmenneen isänsä vaimon patistelemana lomalle Tanskaan tarkoituksenaan tutustua tarkemmin isänsä elämänvaiheisiin ja kirjoittaa elämäkertaa hänestä. Ja niin äiti ja tytär saapuvat Tanskaan, jossa vähäiset paikalliset tuntuvat kaikki käyttäytyvän mystisesti. Vähitellen Maria, kirjan nimen veroisesti, sukeltaa historiansa syövereihin keskelle jotakuinkin tukalaa lapsuuttaan. Äiti on asunut toisaalla, isä on ehdoton, ankara, tiukka. Ei isästä mitään hirviötä haluttu maalata, hänessä oli hyväkin puolensa ja vilpitön rakkaus tytärtään kohtaan ei jäänyt epäselväksi. Ja mitä syvemmälle Maria sukeltaa, sitä enemmän hänen silmänsä aukeavat. 

Kokonaisuutena kirja oli mielestäni hieno, hyvin kirjoitettu. Kehuinkin jo kirjan tunnelmaa ja samoin kieli on kaunista ja monivivahteista, tunnelman lisäksi myös tunteet tavoitetaan tarkasti. Juoni sisälsi yllätyksiä, piti otteessaan. Huomasin kuitenkin lukiessani melko usein tarttuvan jonkinlaisiin epäuskottavuuksiin, vaikkeivat ne kovin suuria olleetkaan. Ensiksi, se että isän uusi puoliso sysäisi miehensä tyttären moiseen operaatioon, tuntui oudolta, erityisesti kun kirja oli luettu. Miksei hän toiminut toisin? Lomakohde ei ehkä myöskään tunnu luontevalta valinnalta äidille ja kahdeksanvuotiaalle lapselle. Monikaan äiti ei ehkä lähtisi myöskään kahden reissuun lapsen kanssa, jos tarkoituksena on kirjoittaa kirjaa - lapselle ei tuntunut paikassa olevan juuri virikkeitä. Ihmettelin myös, että äiti lähti lenkille lapsen vielä nukkuessa; tämä ei liene äideille kovin tyypillistä. Sitten kun loppuratkaisu oli selvinnyt, myös muiden henkilöiden tapa toimia ja käyttäytyä tuntui oudolta - tästä ei kuitenkaan toki sen enempää ettei tule spoilauksia. Huomattavan pieni asia, mutta ihmettelin näin tavallisena tallaajana, että miksi kirjassa käytettiin sanaa hytte, koska sana tuntui ainakin omassa sanavarastossa tosi vieraalta.

Huolimatta tästä listauksesta, kirja oli silti positiivinen lukukokemus ja sopivasti erilainen. Isän hahmo oli kuvattu harvinaisen onnistuneesti ja uskottavasti. Tämä sopi niin oivasti luettavaksi sateisiin syysiltoihin.


★★★½