keskiviikko 10. elokuuta 2022

Satu Rämö: Hildur

 

Satu Rämö: Hildur
Kustantaja: Wsoy, 2022
Sivuja: 363


Hildur on yksi viimeaikojen puhutuimmista kotimaisista dekkareista ja se on saanut jo paljon näkyvyyttä. Eikä ihme! Se on mukavan raikas uutukainen, joka koukuttaa nopeasti lukijansa. 

Kirjan keskiössä on Hildur -niminen poliisi. Hän on nuori perheetön nainen, joka vapaa-aikana harrastaa surffausta ja elelee Islannissa pikkylässä ja hoitaa jos jonkinlaisia poliisintehtäviä, koska on kylänsä ainoa rikostutkija. Hildur alkaa selvittää sattuneen lumivyöryn "jälkipyykkiä" ja sieltä paljastuukin yhtä ja toista. Parikseen hän saa suomalaisen Jakobin.

Hildurissa on paljon uutta: miljöö on vaihtelua perinteisille kotimaisille dekkareille, tai no oikeastaan pohjoismaisillekin, vaikka toki muutamia islantilaisia onkin viime vuosina ilmestynyt. Islannin karuus on kiehtovaa. Suomalainen Jakob on aika mielenkiintoinen henkilö etenkin jatkuvan neulomisvimmansa vuoksi. Hän käy raskasta huoltajuuskiistaa lapsestaan. Ei mikään tyypillinen dekkarihenkilö! Mutta aika paljon on myös jo nähtyä. Hildurilla on menneisyydessään painolastinaan tragedia, joka vähitellen kietoutuu mukaan kirjan juoneen. Tietynlainen sankarimaisuus hänessä kuitenkin kiiltää, kaikkine sporttisuuksineensa. Välillä lukijalle puhuu "mysteerikertoja" eli arvatenkin syyllinen.

Kokonaisuutena Hildur on joka tapauksessa toimiva ja kiinnostava. Loppuratkaisu ja juonenkäänteet ovat sujuvia ja kirja pitää mukavasti otteessaan. Se ei ehkä tarjoa mitään kovin tajunnanräjäyttävää, mutta on sen verran kelpo perusdekkari, jossa on mukana kuitenkin pientä omaa pilkettä, että uskallan suositella sitä kyllä kaikille ja jään varmasti itsekin seuraamaan ja odottelemaan mahdollisia jatko-osia.


★★★ ½

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen

 

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen
Kustantaja: Tammi, 2022
Alkuteos: Vänd om min längtan, 2016
Suomentanut: Vappu Orlov
Sivuja: 200


Ann-Luise Bertell nousi minun ja varmaan monen muunkin ihmisen tietoisuuteen aiemmin häneltä suomennetun Oman maan Finlandia -ehdokkuuden myötä. Pidin siitä, mutta oikeastaan vielä enemmän pidin tästä Ikävän jälkeen -kirjasta. Kirjat on suomennettu vähän väärässä järjestyksessä, itse asiassa tämä aloittaa Botnia -trilogian, jolle sitten aiemmin suomennettu on jatkoa ja pian ilmestyy päätösosa Ikuinen kaipuu. Tämän myötä päätösosa onkin yksi syksyn odotetuimmista kirjoista!

Ikävän jälkeen alkaa väkevästi ja hurjasti valottaen lukijalle päähenkilön, kertojaääni Marian, isän kohtalon ja toisaalta sen, mikä käynnisti aivan uuden suunnan Marian ja hänen veljensä elämässä. Äiti joutui vaikean paikan eteen, siihen aikaan yksinolevan naisen ei ollut yksinkertaista luovia kahden lapsen kanssa. Sisarukset saavat uuden kodin, kasvavat, aikuistuvat, tekevät raskaita päätöksiä. Lapsuudenkuvauksen rinnalla kulkee jo hyvin iäkkään Marian kirjoittamat kirjeet hänen tyttärelleen. Maria kirjoittaa kaipuusta ja rakkaudesta, hän haluaa tyttärensä ymmärtävän ja tietävän. Välillä Maria on jo muissa maailmoissa, jo kuolleet sukulaiset käyvät hänen luonaan, aika saa uuden merkityksen kun ei muuta enää ole.

Kertojaratkaisu oli mielestäni aivan ihastuttava, kahden aikatason kerronta toimi loistavasti. Lukija oli koko ajan hieman edellä saadessaan tietää lopputulemasta, mutta miten siihen päästään, se on pitkä tarina. Bertelillä on ilmiömäinen taito vavahduttaa, kuvata elämän raakuutta ja toisaalta myös sen kääntöpuolta. Menneen ajan kuvaus on uskottavaa ja lienee vaatinut kirjailijalta huimasti taustatyötä. Kirja koskettaa, se kuvaa uskottavasti raskaita päätöksiä, hurjia valintoja ja niiden raadollisuutta. Se kuvaa myös vanhemmuutta, kipupistettä, joka ei koskaan lähde äidistä. Paljon on synkkyyttä, mutta on myös valon hetkiä. Pidin kirjasta todella paljon ja se nousee ehkä tämän vuoden merkittävimmäksi lukukokemukseksi tähän mennessä. 


★★★★

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Elizabeth Strout: Voi William!

 

Elizabeth Strout: Voi William!
Kustantaja: Tammi, 2022
Alkuteos: Oh William!, 2021
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 226


Elizabeth Strout on epäilemättä yksi tämän hetken suosikkikirjailijoitani. Toivon kovasti että hän jatkaa kirjoittamista vielä kauan! Suosikkini on ollut ehkä Olive Kitteridge, mutta kyllä Voi William! oli myös varsin mainio kirja.

Kirjassa päästään jälleen jo aiemmasta kirjasta tutun Lucy Bartonin pariin. Strout on aiemminkin ottanut kirjoihin mukaan henkilöitä aiemmista kirjoistaan ja tämä toimiikin vallan mainiosti. Lucystä en muistanut enää kovin paljoa, muistan että Nimeni on Lucy Barton -kirja kertoi hänen sairaalajaksostaan ja äitinsä kanssa jutustelusta. Nyt Lucy toimii kertojana ja pääkohde kerronnalle on hänen entinen miehensä William.

Ote ja henki kirjassa on stroutmaisen lempeä, henkilöihinsä myötätunnolla ja ymmärryksellä suhtautuva. Se että Williamia seurataan ja katsotaan hänen entisen rouvansa silmin on mielestäni raikas ja onnistunut kerrontatapa. Molemmat ovat menneet elämässään jo eron jälkeen eteenpäin, on uusia kumppaneita. Silti Lucyn ja Williamin välille on jäänyt poikkeuksellinen yhteys, mutta missään siirapissa ei sentään uida. Lucy hermostuu välillä Williamiin, hänen lapsellisuuteensa, huvittavuuteensa. Mutta hän tuntee Williamin hyvin, tietää hänen tapansa ja oikkunsa ja suhtautuu niihin varsin myötämielisesti ajatellen "Voi William!". Kirjassa Lucy ja William lähtevät muutamien sattumusten jälkeen yhteiselle matkalla josta seuraa muutamia sattumuksia lisää.

Pidin kirjasta, sen tunnelmasta, sen tyylistä. Pidin henkilöistä, he ovat niin kovin inhimillisiä. idin kirjan avioliittokuvauksesta, elämänkuvauksesta. Kirjasta jäi hyvä ja lämmin olo. 


★★★★ +

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Susanna Alakoski: Lontoon tyttö

 

Susanna Alakoski: Lontoon tyttö
Kustantaja: Wsoy, 2022
Alkuteos: Londonflickan, 2021
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom
Sivuja: 368


Sarjan ensimmäinen osa, Pumpulienkeli, oli minulle viime vuoden yksi parhaimmista lukukokemuksista. Ja varmasti Lontoon tyttö tulee olemaan tämän kuluvan vuoden!

Kirja jatkaa luontevasti siihen mihin edellinen jäi. Lukijalle tarjoillaan alkuun pieni kertaus edellisen kirjan tapahtumista, mikä oli oikein oiva ratkaisu ja palautti muistiin kirjan henkilöt. Edellisessähän pääosassa oli Hilda, joka monien vaiheiden jälkeen päätyi töihin puuvillatehtaalle. Hän saa kaksi lasta: Gretan ja Jonnin ja tässä osassa puheenvuoron saa Greta. 

Gretassa ihastuttaa heti hänen tietynlainen poikkeuksellinen elämänmyönteisyys ja toiveikkuus. Voi miten suuria unelmia hänellä oli! Nuorena hän asui Tukholmassa, teki töitä perheen kotiapulaisena, sairaalassa hoitoapulaisena, ravintolassa... Hän kaipaa aina jonnekin muualle, omaa sijaa ei heti löydy. Mutta yksi isoista unelmista käy kuitenkin toteen: hän pääsee Lontooseen. Vaan miten Gretan tie sitten jatkuu? Gretan vaiheiden lisäksi lukijalle valotetan myös Gretan veljen Jonnin elämää ja lopuksi myös Gretan äidin Hildan.

Voi miten taitavasti tämäkin on kirjoitettu! Ja käännetty tottakai myös. Alakosken tyylissä on jotain aivan omanlaistaan, hänellä on jotenkin aito ja kirkas tapa kuvata henkilöidensä tunteita ja elämää. Kirjailija kuvaa ihan tavallista arkea tavalla, jota ainakin minä jaksaisin lukea loputtomiin. Kirja on upea, elämänmakuinen ja mieleenjäävä. Gretan elämänkulku herättää tunteita ja ajatuksia - elämä lopulta usein on korkeista odotuksista huolimatta melko tavallista.


★★★ ½