lauantai 23. lokakuuta 2021

Lina Areklew: Juhannusruusut

 

Lina Areklew: Juhannusruusut
Kustantaja: Tammi, 2021
Alkuteos: Ur askan, 2020
Suomentanut: Laura Kulmala
Sivuja: 380


Uuden sarjan aloittava dekkari. Sehän sopii! Varmastikin puolet lukemistani kirjoista on dekkareita, joten niitä kyllä lukulistalleni mahtuu ja kyllähän ruotsalaiset tuppaavat vaan osaamaan tämän lajin.

Juhannusruusut koostuu aika perinteisisistä elementeistä. Etenkin kirjan toinen päähenkilö Fredrik Fröding on aika usein nähty dekkarihenkilö: elämässä mokannut, pohjamudissa rämpinyt, traumojen kanssa kamppaileva päihderiippuvainen. Silti pidin hänestä - tai no pidin hänen hahmo-olemuksestaan ja vaikka vastaavia on nähty, pääsi Fredrik kyllä minun sydämeeni. Kiehtovana ja toki kammottavana yksityiskohtana hänestä on tehty myös eräänlainen sankari: hän on selvinnyt autolautta Estonian uppoamisesta. Jokaista pohjoismaalaista koskettanut tapahtuma, jota harvoin on nostettu mukaan mihinkään kaunokirjallisuuteen. Fredrik olisi halunnut poliisiksi, mutta päätyi kuitenkin vain passivirkailijaksi. Veli kuoli Estonialla ja Fredrikillä kytee yhä pieni toivo, että veli olisikin selvitynyt onnettomuudesta ja olisi vielä elossa. Vai tekeekö hänen mureneva mielensä vain tepposiaan? Fredrikin kanssa uuden sarjan keskiöön asettuu Sofia Hjortén. Poliisi, jolla myös menneisyyden tapahtumat piinaavat ja ovatkin ajaneet naisen takaisin kotiseuduilleen. Sofiallakaan ei yksityiselämä varsinaisesti kukoista: hän on suhteessa mukana niin sanottuna toisena naisena.

Fredrikilla ja Sofialla on menneisyydessään pieni yhteinen linkki. Ja ei aikaakaan kun he kohtaavat Sofian kotiseuduilla. Fredrik on ajatunut sinne epätoivoisten tuskiensa perässä ja tottakai kun dekkarissa ollaan, niin pian löytyykin ruumis. Alkaa näyttää siltä, että Fredrikillä on asian kanssa jotain tekemistä ja Sofia alkaa taas tutkia tapausta. Heidän tiensä kohtaavat vuosien ja vuosien jälkeen varsin erikoisissa merkeissä. Tutkinta vie pitkälle kauas menneisyyteen pienen idyllisen paikkakunnan historiaan.

Kuten jo mainitsin, kirja on oikeastaan kaikessa suhteessa varsin perinteinen dekkari, mutta jostain syystä mikään perinteisyys ei vaivannut minua tässä ollenkaan. Esikoisdekkariksi oikein oiva onnistuminen! Henkilöt herättivät kiinnostuksen, tapahtumat eivät jääneet missään vaiheessa junnaamaan vaan kiinnostus säilyi ihan koko ajan. Kirja oli jännittävä, mukaansatempaava ja koukuttava. Suosittelen vahvasti muillekin dekkarien ystäville ja jään mielenkiinnolla odottamaan tämän parivaljakon tulevia käänteitä.


★★★★

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

 

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva
Kustantaja: Gummerus, 2021
Alkuteos: Alla ljuger, 2021
Suomentanut: Sari Kumpulainen
Sivuja: 415


Olen lukenut Greben kaikki hänen aiemmat dekkarinsa (paitsi niitä jotka hän on kirjoittanut toisen kirjailijan kanssa yhdessä) ja hän onkin noussut yhdeksi suosikkidekkaristikseni! Ja kyllä tämä uusin, Veteen piirretty viiva, on myös sitä hänen taattua laatuaan.

Kirjan kertojana aloittaa uusperhe-elämää viettävä Maria. He elelevät tavallista arkeaan oman lapsensa Vincentin sekä puolisonsa Samirin ja hänen tyttärensä Yasminin kanssa. Kunnes sitten eräänä päivänä Yasmin katoaa. Alkaa tukahduttava epävarmuuden aika. Mitä Yasminille, tuolle niskuroivalle teinitytölle, on tapahtunut? Merkit viittaisivat itsemurhaan, mutta mikä on totuus? Samirin elämä on pirstaleina, hän näyttää menettävänsä nyt jo toisen lapsensa. 

Ja kuten dekkareissa usein, tässäkin pääsee tarinan edetessä ääneen muutkin kertojat. Pian tapahtumia katsotaankin pikkuvelipuolen, Downin syndroomaa sairastavan Vincentin, näkökulmasta. Ja lopulta ääneen pääsevät myös poliisitkin, joista ainakin osa muistuu minulle sarjan edellisistä osista mieleen. Sinänsä sarja on hyvin itsenäinen osa, jonka voi vallan hyvin lukea vaikkei aikaisempia olisikaan lukenut. Tässä mielestäni toimi erityisen hyvin tämä näkökulmien vaihtelu ja se vasta sai lukijan enemmän epäilemään milloin ketäkin. 

Veteen piirretty viiva toimi aivan mahtavana dekkariviihteenä. Taas ollaan minulle mieleisten jännäreiden parissa: juuri tälläiset arkielämään sijoittuvat psykologiset jännityskirjat ovat niin paljon enemmän minun juttuni, kun toimintajännärit. Grebe onnistui rakentamaan juonen taitavasti ja koukuttavasti. Jännitys säilyi loppuun saakka ja loppuratkaisu oli onnistunut. Mukana oli sopivasti myös yhteiskunnallista näkökulmaa erityisesti rasismiin ja ennakkoluuloihin liittyen.


★★★★ ½

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Saara Turunen: Järjettömiä asioita

 

Saara Turunen: Järjettömiä asioita
Kustantaja: Tammi, 2021
Sivuja: 337


Järjettömiä asioita on yksi kuluvan vuoden hypetetyimmistä kotimaisista kirjoista. Sitä on kehuttu ja ylistetty paljon Facebook -ryhmiä ja lehtiarvosteluita myöden, joten melko suurin odotuksin lähdin kirjaa lukemaan. Saara Turusen kirjoja en ole ennen lukenut, mutta jatkossa tulen varmasti pitämään kirjailijan tuotantoa silmällä.

Kyseessä on pitkälti ihmissuhderomaani: aihe, johon en kirjallisuuden parissa ehkä ensisijaisesti tartu, ainakaan mikäli keskiössä on parisuhteen puiminen (tietysti on olemassa eräitä mestareita, joiden parisuhdepohdintojaan voisin lukea loputtomasti, kuten Domenico Starnone ja Paul Auster). Kirjassa on päähenkilönä alle nelikymppinen nainen, joka rakastuu espanjalaiseen mieheen. Nainen elää nousujohteista taiteilijauraansa ja -elämäänsä (miksi kotimaisissa kirjoissa henkilöt ovat niin usein taiteilijoita..?) omissa piireissään. Kotimaa on hänelle tärkeä, ja niin on Miehellekin (jonka nimeä kirjassa ei mainita). Hänen identiteettinsä on vahvasti Espanjan katalaani. Kumpikaan ei näe mahdollisena asua toisen maassa. Heidän on vaikeaa olla yhdessä, koska elämä on yhtä kompromissia muutenkin: nainen on keskiluokkainen ja sivistynyt, mies taas alempaa sosiaaliluokkaa. Hän ei osaa arvostaa esimerkiksi taidetta, joka taas naiselle on elämän ydin. Voiko eri lähtökohdista tulevien rakkaus toimia, voiko kaukorakkaus toimia? Näitä suuria kysymyksiä kirja käsittelee enemmän ja vähemmän koko ajan. Siinä on myös muita teemoja; se käsittelee kiinnostavalla tavalla ihmisen seksuaalisen minäkuvan muotoitumista lapsuuden kasvatuksen varjossa sekä muun muassa naiseuden odotuksia ja äitiyden sekä sen puutteen olemusta.

Pidin kovasti Turusen kirjoitustyylistä. Hänellä on selvästi erinomainen taito pukea sanoiksi rakkauden monia ulottuvuuksia, naiseuden eri puolia. Teksti on taitavasti kirjoitettua, mutta sopivan jouhevaa luettavaa, miksi uskonkin että tämä on ollut niin monen mieleen. Samastumiskohtia kirjasta löytää erityisesti varmasti kaukosuhteiden problemtiikan kanssa kamppaileva lukija ja toki myös kuka tahansa itsensä etsimisestä, naiseudesta ja ihmissuhteista kiinnostunut. Itse huomasin olevani päähenkilöstä aika etäällä, välillä huomasin jopa ärsyyntyväni hänen vatvomiseensa ja keskiluokkaisuuteensa, välillä taas tunsin ymmärtäväni häntä hyvin. Etääntyminen johtunee varmasti siitä, että vastaavanlainen kamppailu rakkaussuhteessa ei ole minulle ollut koskaan ajankohtaista, eikä taitelijaelämä myöskään. Espanja ympäristönä ja espanjalaisten elämänmenon kuvailu sen sijaan oli minulle todella arvokasta ja kiinnostavaa luettavaa, kun itsekin kyseisessä maassa useasti vieraillut. 


★★★★

torstai 30. syyskuuta 2021

Julia Phillips: Katoava maa

 

Julia Phillips: Katoava maa
Kustantaja: Siltala, 2021
Alkuteos: Disappearing Earth, 2019
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Sivuja: 318


Tartuin Katoavaan maahan oikeastaan ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai -asenteita. Kirjailija on minulle vieras, ja tämä lieneekin hänen esikoisteoksensa. Täytyneekin todeta, että eipä tällaisia esikoisromaaneja tule kovin usein vastaan! 

Katoavan maan rakenne muistutti minua ihastuttavista Elizabeth Stroutin kirjoista. Kirjassa on joku keskiö - olkoon se sitten henkilö tai tapahtuma ja kun alkuun tämä keskiö on esitelty lukijalle, aletaan seurata miten se vaikuttaa muiden elämään. Asiaa katsotaan muiden näkökulmista, välillä asia on enemmän pinnalla, välillä vain taustalla. Mutta kaiken yllä se on kuitenkin. 

Tässä tuo keskiö on kahden pienen tytön katoaminen. Lukija saa kyllä heti tietää, miten tytöt katosivat, mutta tämä kiehtova kyläyhteisö jää hämmentyneiksi. Ja luonnollisesti heidän äitinsä aivan sielua repivän tuskan valtaan. Mitä tytöille on tapahtuut? Tarinan miljöö, syrjäinen tulivuorten saartama kylä Kamtsatkan niemimaalla, kaukana Venäjällä, on todella mielenkiintoinen ja erilainen. Enpä muista olenko koskaan lukenut tällaiseen ympäristöön sijoittuvaa kirjaa. Kirjan luvut on nimetty kuukausien mukaan käsittäen koko tyttöjen katoamisen jälkeisen vuoden. Kylässä asuu monenmoista ihmistä: on karhun kohtaava pariskunta, huolestuneena lääkäriin hakeutuva nainen, vanhempiensa luokse pienen tyttönsä kanssa tuleva nuori nainen. Vuosia sitten on kadonnut toinenkin tyttö. Täällä erikoisessa yhteisössä koetaan toivoa, toivottomuutta. Siellä on uhrauksia, suuria menetyksiä. Siellä tunnetaan vastenmielisyyttä ja aitoa puhdasta rakkautta. Siellä on äitejä, tyttäriä, ystäviä, lapsia - kaikissa heissä asuu tyttöjen katoaminen, mutta myös suuret yhteiskunnalliset ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset.

Pidin kyllä tästä omintakeisesta kirjasta aivan hurjan paljon - taitavan kirjailijan, joka niin taitavasti osasi luoda liudan erilaisia maailmoja, joista varmasti jokainen lukija löytää samastumisen kohteita, lisäksi on nostettava toki hattua myös kirjan suomentajalle. Kieli on todella miellyttävää lukea ja kirjailijalla on suuri taito sanoittaa ihmisten ajatuksia ja tunteita - sekä koskettaa lukijaa. Pirteänä ja mukavana vaihteluna oli venäläinen tunnelma sekä kaikki ihastuttavat venäläiset nimet, jotka tuntuivat monien monien amerikkalaisten, ruotsalaisten ja kotimaisten kirjojen jälkeen oivalta vaihtelulta. Sieltä löytyy niin Revmir, Natasa, Ksjusa kuin Ladakin. Ja kirjan alussa on myös henkilöluettelo! 

Lämmin suositus tälle!


★★★ ½