tiistai 24. tammikuuta 2023

Aki Ollikainen: Kristuksen toinen tuleminen

 

Aki Ollikainen: Kristuksen toinen tuleminen
Kustantaja: Wsoy, 2022
Sivuja: 158


Aki Ollikaisen Nälkävuosi -kirjaa on kehuttu todella paljon ja oikein harmittaa kun se on vielä lukematta. No tämän perusteella luen sen kyllä varmasti! Aki Ollikainen on minulle tähän asti tuttu ainoastaan Kontti -jännityskirjasta, joka ilmestyi viime vuonna.

Kristuksen toinen tuleminen on jo nimenäkin aika kysymyksiä herättävä. Keskiössä kirjan alussa on tuberkuloosiin sairastunut Aarne, joka joutuu eroon rakkaastaan lähtiessään parantolaan. Parantolassa hän tutustuu mielenkiintoisiin ihmisiin, mm. Seitsemän meren Hermanniin. Historiallinen ajankuvaus, ihmisten tunteet, kaikki on kuvattu kiehtovasti. Ollikaisen kieli on merkillistä, se on samaan aikaan niin kaunista ja monieleistä, vaikka kuitenkin vähäeleistä. Kirjaa tulee luettua melko hitaasti, yksi lause mietiskellen kerrallaan. Joitain asioita on kirjoitettu niin upeasti, että tekisi mieli siteerata niitä jossain. Erityisesti tuberkuloosiparantolan kuvaus oli kiinnostavaa, toivo ja epätoivo suorastaan käsin kosketeltavaa. Toisena rinnakkaistarinana kulkee sitten tämä kristus -tarina, joka kaikenkaikkiaan jätti minut melko hämmentyneeksi enkä ihan saanut kaikesta kiinni. Jäi sellainen fiilis, että ehkä en ymmärtänyt nyt jotain ja puolestani koko kirja olisikin voinut keskittyä vain tähän Aarnen tarinaan.

Ollikainen vakuutti minut kuitenkin, onhan hän kotimaisella kirjakentällä aivan omaa luokkaansa. Jään odottamaan tulevaa tuotantoa.


★★★ ½

perjantai 6. tammikuuta 2023

Herman Koch: Pääosassa Sophia

 

Herman Koch: Pääosassa Sophia
Kustantaja: Siltala, 2022
Alkuteos: Een film met Sophia, 2021
Suomentanut: Mari Janatuinen
Sivuja: 259


Herman Koch kuuluu suosikkikirjailijoihini ja on myös blogihistoriani yksi luetumpia kirjailijoita. Ja syystä, esimerkiksi Illallinen oli aivan hämmästyttävän ja poikkeksellisen hyvä. Muut niistä eivät ehkä ihan samaan yltäneet, mutta erinomaisia olivat nekin.

Pääosassa Sophia oli minulle kovin odotettu kirja. Ja se alkoikin varsin herkullisesti, kun päähenkilö, keski-ikäinen Stanley, pohtii keinoja, jolla hän voisi välttää tulevat illanistujaiset. Introvertille ihmiselle varsin samastuttavaa pohdintaa ja suorastaan ilahduttaa lukea kuinka päähenkilö käy läpi ajatuksia jotka ovat niin tutun kuuloisia. 

Kirjassa on tunnistettava Kochin taiturimainen kynänjälki (suomentajaa unohtamatta!). Se on kieleltään ja omanlaiselta huumoriltaan taattua Koch -laatua. Aihe kuitenkin etäännyytti minua jonkin verran. Stanley, elokuvaohjaaja, saa jonkinlaisen pakkomielteen nuoresta Sophia -tytöstä ja asetelma häiritsi minua jonkin verran. Tämä keski-ikäisen fiksaatio nuoreen tyttöön tuntui olevan jotenkin liikaa. Eihän aihe kirjasta huonoa tee, mutta vaikuttaahan se lukukokemukseen. Kirjassa käsitellään myös elokuvan tekoa, vanhenemista, hollantilaisuutta - kaikki teemoja, jotka jäävät myös vähän etäälle. Lukiessani keskittyminen tuntui vähän herpaantuvan, ote ikään kuin puuttui. Mutta missään nimessä ei sovi unohtaa, että Koch loistaa henkilöiden kehittelijänä, ihmismielen läpileikkaajana myös tässäkin kirjassa.

Arvelisin, että kirjalla kuitenkin on lukijakuntansa ja kohdeyleisönsä. Itsekin pidän Kochista kuitenkin niin paljon, että ei epäilystä, ettenkö myös hänen mahdolliset tulevat kirjansa lukisi.


★★★ -


perjantai 16. joulukuuta 2022

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan rakkaustarina

 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan rakkaustarina
Kustantaja: Wsoy, 2022
Sivuja: 284


Mielensäpahoittajia on ilmestynyt lähes vuosittain. Muutama on jäänyt minulta välistä, mutta muutoin olen mieluusti seuraannut tätä mainiota ikääntynyttä mieshenkilöä. Mielensäpahoittajat ovat viihdettä minun makuuni, en niinkään kaipaa esimerkiksi romanttista viihdettä ja harvoin humoristinenkaan viihde minua viihdyttää. Mielensäpahoittaja kuitenkin tavoittaa juuri sellaisen sopivan tilan. Hahmo on niin uskottava ja eläväinen, eikä kyllä voi välttyä siltä, etteikö vastaavia persoonia tosielämässäkin kohtaisi.

Vaimo on kuollut jo joitakin aikoja sitten (kirjoissa eikä elokuvassakaan vaimoa ei ole ollut hetkeen), mutta nyt palataan muistelemaan aikaa, miltä kaikki tämä tuntui. Miltä tuntui luopuminen ja yksinjääminen. Melko vakavissakin vesissä liikutaan siis. Kaiken kukkuraksi Mielensäpahoittaja saa aivoinfarktin, jonka toipuminen on oma prosessinsa. Vaan on tapahtumassa yksi hyvä puoli, ilman sitä hän ei koskaan tutustuisi kuntoutuksen terapia-altaassa auttelevaan Saimiin ja miten lie tapahtumat olisivatkaan edenneet ilman tätä kohtaamista. Mutta niin vain Mielensäpahoittajakin vanhoilla päivillään yltyy kaikkeen mahdottomaan, kuten tv-sarjojen katseluun, viinin lipittelyyn ja yltiöpäiseen herkutteluun. Ja mikä ihmeellisintä, kokemaan vetoa toiseen ihmiseen.

Kirja oli mielestäni aivan taattua laatua, varmaa viihtymistä. Olin onnellinen, että Mielensäpahoittajalle tapahtui hyviä asioita! Saimi henkilönä oli värikäs ja olin kyllä heidän kohtaamisestaan vähän yllättynyt, koska Saimi kertakaikkiaan oli niin toista maata kuin Mielensäpahoittaja, vaikka kaippa ne vastakohdat voivat toisiaan täydentääkin. Pienenä sivuhuomiona, Saimista puhuttiin myöhemmin pitkälti vain taitelijana, joskin jäin miettimään hänen toista ammattiaan, oliko hän fysioterapeuttikin kun altaassa oli jumppaamassa potilaita? Tähän ei taidettu tarkemmin palata, tai sitten meni ohi. Eikä se toki kovin suuri asia olekaan. 

Ajankohtaisia asioita nostetaan tuttuun tapaan käsittelyyn, kuten maahanmuuttajat, kulttuurinen omiminen jne. Näihin Mielensäpahoittaja suhtautuu melko avarakatseisesti ja nykyaikaisesti, mikä ehkä sotii vähän sitä vastaan, että ajatusmaailma ei muuten ehkä ole kovin nykyaikainen. Uskottavampaa olisi ehkä näissäkin pieni vastahankoisuus, mutta toisaalta olisihan kirjakin sitten jo epäkorrekti. Kirjan tapahtumat eivät tuo suoranaisia yllätyksiä, mutta toisaalta eipä niitä tämäntyyppisessä kirjassa osaa kaivatakaan. Viihdyin kirjan parissa  ja jatkan kyllä hänen parissaan takuuvarmasti, mikäli jatkoa vielä on tulossa. Tähän vielä mainittakoon, että uusi Mielensäpahoittaja -elokuva oli erinomainen!


★★★ ½

perjantai 2. joulukuuta 2022

Kari Hotakainen: Opetuslapsi

 

Kari Hotakainen: Opetuslapsi
Kustantaja: Siltala, 2022
Sivuja: 271


Nyt oli todellakin korkea aika palata Kari Hotakaisen pariin. Lukudata paljastaa, että edellisestä yhteishetkestä on jo lähes kymmennen vuotta aikaa. Olen silloin kirjoittanut Ihmisen osasta näin: Ihmisen osa on mielenkiintoinen, kantaaottava ja hieman poliittinenkin. Se on myös mieleenpainuva, yllättävä ja persoonallinen. Itse asiassa voisin tätä samaa luonnehdintaa käyttää myös Opetuslapsesta. Kirja oli varsin oiva ja osuva, juuri sopivanlaista vaihtelua.

Kirjan pääosassa on Maria, katkera nuori nainen, elämään pettynyt, ihmisiin pettynyt. Maria kasvoi lapsuutensa keskiluokkaisessa sijaisperheessä tulematta kuulluksi ja tulematta ymmärretyksi. Vanhemmilla oli selkeä visio, mitä he lapsesta toivovat, mutta Maria ei vastannut odotuksiin. Vuodet kuluvat mutta Maria vain kyynistyy. Ihmiset ovat ahneita ja itsekeskeisiä. Lopulta on Marian puheenvuoro.

Opetuslapsi oli suoranainen jännitysnäytelmä! Kirja ei aikaile, jo heti alussa käy selväksi että nyt on niin sanotusti kovat piipussa. Maria päättää rankaista, vaatia selityksiä siihen miksi osa ihmisistä toimii niin kuin toimii. Hän puhuu niin itsensä, kuin kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole tullee kuulluksi, joita ei ole huomioitu, joita ei ole haluttu nähdä. 

Kari Hotakainen on taitava kirjoittaja, taitava lukijan mielenkiinnon koukuttaja. Arvelen, että Opetuslapsi löytää helposti paljon yleisöä: se on sopivan nopeatempoista, fiksua, ajankohtaista luettavaa. Se ei ole viihteellinen eikä kepeä, mutta ei liian raskaskaan ja päähenkilön ajatuksia on melko helppo ymmärtää, vaikka Maria melko epävakaa kaikesta päätellen onkin. Ehkä osa henkilöistä, kuten Marian sijaisvanhemmat, olivat melko yksipuolisia ja ennalta-arvattavia ideologioineen, mutta eipä se oikeastaan haittaa. Kirjan satiiri ja kritiikki keskiluokkaa kohtaan on osuvaa ja juuri tälläisenä aikana, kun ihmisten taloudellinen eriarvoisuus korostuu, on tähän varsin helppo yhtyä.


★★★★ +