perjantai 22. joulukuuta 2023

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

 

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa
Kustantaja: Siltala, 2023
Sivuja: 267


Tämä vuoden puhutuin kirja on toki Finlandia -voittaja 36 uurnaa. Se on kyllä kaiken huomion ansainnut! Tuntuu, että jokainen sen lukenut on pitänyt siitä, niin myös minä. Kirjasta on kirjoitettu jo niin paljon, että itse tyydyn nyt vain pika-arvioon.

36 uurnaa on erikoinen ja omalaatuinen vuodatus, joka ilmeisimmin perustuu pitkälti kirjailijan omaan elämään. Kirjan rakenne on kiinnostava, siinä tytär käy kuolleen äitinsä kanssa eräänlaisen tilinpäätöksen. Hän kirjoittaa äidilleen, puhuu äidilleen. 

Äiti on osa sukunsa jatkumoa ja sellaisena tytär hänet näkeekin. Hän ei ole vain yksi yksikkö, hän on eräänlainen koonti ja jatkumo sukunsa naisista. Esiäidit ovat kaiken taustalla, heidän kauttaan voi löytää vastauksia kysymyksiin miksi, miten. Äiti ei ole kaikessa onnistunut, päinvastoin! Mutta tyttären suopeus ja ymmärrys on suorastaan lämmittävää.

Ihastuin Kähkösen tyyliin valtavasti, kirja on upea ja aistikas kokonaisuus ja olipa tämä kertakaikkisen hieno ensikosketus taitavan Kähkösen tuotantoon!


★★★★★ -

lauantai 28. lokakuuta 2023

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa

 

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa
Kustantaja: Otava, 2023
Sivuja: 175


Täydelliseen lukurytmiin kuuluu, että aika ajoin pääsee lukemaan Joel Haahtelan kirjan. Ne ovat oikeastaan kaikista muista poikkeavia, aivan omanlaisiaan. Ne ovat lyhyitä, mutta harvinaisen antoisia. Eikä tämä uusinkaan mitenkään poikkea tästä upeasta Haahtelan aiemmasta tuotannosta.

Kirjan päähenkilö, mies, jonka ikä ei täysin lukijalle selviä, on mielessään elämän jonkinlaisella ehtoopuolella. "...ja Minun elämäni on oli lyhyempi kuin muiden." Miksi päähenkilö näin ajatteli? Tämä rajallisuuden ajatus toi joka tapauksessa hänelle lohtua, jonka tuoksinassa hän päätti laatia viimeiseksi työkseen perhoskirjan. Kirjaa varten hän matkustaa katsomaan muuan vanhaa tuttavaa, Sergeitä, jonka on kohdannut vuosia sitten Naxoksen saarella. Tämä kaikenkaikkiaan varsin mystinen ja erikoinen matka on myös muutakin kuin matka miehen luo - matkaa käydän myös aivan muussa ulottuvuudessa.

Haahtelan kirjoittamisesta näkyy että hän on kirjailijuuden lisäksi myös psykiatri - niin oivasti ja ymmärtäväisesti hän osaa kertoa ihmisen mielen mutkista. Varmaankin jokaiseen Haahtelan kirja-arvioon kirjoitan että kieli on kaunista ja kirjoitan nytkin - koska kieli tosiaan on kaunista! Kirjoissa on mukana utuista mystiikkaa, hentoa hengellisyyttä ja koskettavaa kauneutta. Aivan napakymppi minulle ei ollut kirjassa yksi myöhemmin esitelty henkilö, en viitsi nyt kuitenkaan paljastaa kenestä on kyse että en vahingossakaan spoilaa mitään. Hänessä oli jotain aavistuksen päälleliimattua tai epäuskottavaa, mutta kuitenkaan niin että kokonaisuus kuitenkaan olisi kärsinyt. Pidin todella paljon tästä!


★★★★ +

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla

 

Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
Kustantaja: Tammi, 2023
Alkuteos: Lucy by the Sea, 2022
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 270


Elizabeth Stroutin mieletön kirjatuotanto sen kun vaan jatkuu. Viimeisimpänä sitä jatkoi ihastuttava tänä keväänä ilmestynyt Lucy meren rannalla. Kustantaja ei asiasta maininnut kirjan esittelyssä, mutta itse kyllä lokeroisin tämän ainakin löyhäksi ja itsenäiseksi jatko-osaksi edelliselle Voi, Williamille. Tämä jatkuu suurinpiirtein siitä mihin edellinen jäi ja esimerkiksi monia henkilöitä on mukana, joita ei uudestaan esitellä ollenkaan samaan tapaan kuin aiemmassa kirjassa. Täten siis Voi, Williamin lukeminen mielestäni kannattaa ennen tätä.

Suuntaus on varmastikin, että korona-aika alkaa näkyä yhä enemmän kirjallisuudessa. Tässäkin Lucy sekä hänen entinen miehensä William muuttavat, mielestään väliaikaisesti, koronaa pakoon syrjäseudulle. Kirjassa arkea on vielä maskit, eristysajat ynnä muut korona-aikaan vahvasti liittyvät asiat, jotka onneksi tässä meidän nykyajassa ovat jo lipuneet etäälle. Alkuun ajattelinkin, että jaksankohan nyt korona-ajasta lukeakaan, mutta tämä pohdinta unohtui pian. Korona jäi taka-alalle ja ensisijassa pääsimme seuraamaan Lucin ja Williamin yhteiseloa kera kaikkien tavallisten arkistenkin käänteiden. Tämä varmasti onkin se Stroutin vahvuus: kuvata arkea, kuvata tavallisia ihmisiä niin osuvasti että voi jo melkein ajatella tuntevansa heidät. Ihmiset ovat moniulotteisia, heissä on ärysttäviä piirteitä, mutta kuitenkin paljon kaikkea lämmintäkin. Strout kuvaa hienosti ihmissuhteita, vanhemmuutta, vanhenenimista, yksinäisyyttä, menneisyyden painolastia. Ja olipa varsin ihastuttavaa että Olive Kitteridgekin vilahti kirjassa!

Kylläpä Strout vain jaksaa ihastuttaa! Hänellä on aivan oma tyylinsä suhtautua kirjansa hahmoihin ja toki suomentajan roolikin on olennainen. Ihmettelin muuten kirjassa useasti esiintyvää sanaa "muuanne", mikä oli minulle ihan vieras. "Hän katsoi muuanne". Mutta joka tapauksessa jään toiveikkaana odottamaan että saamme vielä lukea Stroutilta kirjoja!


★★★ --

lauantai 15. huhtikuuta 2023

Anna Jansson: Menneisyyden paino

 

Anna Jansson: Menneisyyden paino
Kustantaja: Gummerus, 2023
Alkuteos: Danca min docka, 2021
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom
Sivuja: 384


Kristoffer Bark -sarja on edennyt kolmanteen osaan. Tällä hetkellä en seuraa kovinkaan monia dekkarisarjoja, mutta tämä on jostain syystä osunut minulla sellaiseen sopivaan puuttuvaan aukkoon. Sopivan tavallista, mukaansatempaavaa ajanvietettä. Tälläisiä tarvitaan!

Työttömyyskassan työntekijä Eva Kulitz alkaa saada tappouhkauksia. Ja bark tuttuine tiimeineen alkaa selvittää asiaa. Tiimin muut jäsenet jäävät josain määrin taka-alalle henkilöinä. Yksi kollega kamppailee suuren lapsimäärän aiheuttamien perheongelmien kanssa, Sara on edelleen poissa töistä työuupumuksen vuoksi. Barkin ja Mian suhde on kutkuttava. Barkin yksityiselämässä tapahtuu muutenkin. Hän joutuu vastatusten niin eräiden aiempien sattumusten seurausten kanssa kuin myös oman terveydentilansakin kanssa. Liikaa aikaa ei ole murehtia, sillä Kulitzin uhkaukset alkavat käydä pelottaviksi ja mitä syvempään Bark sukeltaa tämän naisen maailmaan, sitä suurempi vyyhti alkaa vähitellen paljastua. Epäiltyjä on vaikka millä mitalla, Eva on suututtanut monia kielteisillä päätöksillään työssään. Mutta myös Evan suvun historia on varsin tapahtumarikas.

Onhan tässäkin sarjan osassa niitä dekkareissa jo lähes perinteisiä epäuskottavuuksia ja niitä hetkiä, jolloin lukija tuskastuu kirjan henkilöiden toimintaan. Oi miksi, miksi tappouhan alla oleva kirjan henkilö ei halua poliisien suojelua vaan hakeutuu mieluummin syrjäiselle mökille asustamaan? No siksi toki, että kirjassa riittäisi tapahtumia. Kuitenkin kokonaisuus toimii, kliseitä ei ole liikaa eivätkä henkilötkään erityisemmin ärsytä. Tämä on jo paljon kun dekkareista puhutaan ja mikä ilahduttavinta, Anna Jansson ei ole ainakaan tämän sarjan osalta lähtenyt kohdistamaan rikoksia ja julmuuksia lapsiin.

Pidin tästä kyllä ja luulen kyllä jatkavani Barkin matkassa, tokihan minä haluan tietää, miten kiemurat hänen yksityiselämässään järjestyvät.


★★★ -