Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset
Kustantaja: Tammi, 2022
Sivuja: 252

Pauliina Vanhatalo on minulle nimenä ollut tuttu, mutta en ole hänen kirjojaan ennen lukenut. Siispä mielenkiinnolla tartuin hänen uutukaiseensa Vastuulliset. 

Kirjassa seurataan pienehkön tehdaskaupungin elämää kolmesta eri näkövinkkelistä. On pieni poika Lenni, joka muuttaa perheensä kanssa paikkakunnalle taloon, jolla on varsin synkeä historia. Talossa on tehty perhesurma. On Niina, opettaja, joka kipuilee arjessa narkomaanipojan kanssa ja sitten on vielä Pasi, jolla on vahva yhteys perhesurman tehneeseen perheeseen. Kaikilla raskaat taakat omilla tavoillaan ja kirjan nimen mukaan varmasti jonkinlainen vastuullisuus painaa heitä jokaista.

Miljöössä on jotain kiinnostavaa, se on arkinen, kaikille tutun tyyppinen ympäristö. Vastuulliset on ensimmäisiä lukemiani kirjoja, jossa korona-ajan erityispiirteet on nostettu useampaan kertaan esiille, esim huomioimalla onko jollakulla maskia vai ei. Pauliina Vanhatalo kirjoittaa sujuvasti, helposti lähestyttävästi. Joku pieni etäännys minulla kirjaan jäi, mutta uskon sen ensisijaisesti olevan seurausta siitä, että en kokenut henkilöihin varsinaista samastumista, eivätkä ne jostain merkillisestä syystä oikein puhutelleet. Tämähän on kuitenkin henkilökohtainen mieltymys ja uskonkin kirjan tarjoavan aivan eri elämyksen sellaisille, joiden on helpompi jakaa tuntojaan henkilöiden kanssa. Yleisestikään en jostain syystä ole kovin innostunut lapsikertojista tai lapsen näkökulmasta kirjotutetusta tekstistä, mistä lie tämä sitten johtuu. Toki olihan Vastuullisissa äänessä paljon muutkin kuin lapset. Kirjan tyyli on aika aukikirjoitettua, minun makuuni ehkä vähän turhankin. Teemojen osalta perhesurmat on rankka, mutta tärkeä nosto, josta en kovinkaan ole törmännyt kirjoitettavan. Kirja muistuttaa, kuinka laajasti eri tragediat vaikuttavat moneen ympärillä olevaan ihmiseen.

★★★ +

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

 

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki
Kustantaja: Wsoy, 2022
Sivuja: 266

Kyllä Suomi vaan on täynnä aivan upeita kirjailijoita! Laura Lähteenmäki on ehdottomasti yksi heistä ja ihmettelenkin että en ole hänen tuotantoonsa aiemmin tutustunut, vaikka hänen tuotantonsa on laaja. Varmasti tämän myötä tutustun häneen lisää!

Kirjasta päällimmäisenä jää mieleen tunnelma, joka on vivahteeltaan aivan erityinen ja omanlainen. Tanskan kaunis rantamiljöö, tuulinen meri ja hiekkarannat toivat mieleeni itse asiassa ihastuttavan tv-sarjan Rantahotelli, jossa tokikaan miljöön lisäksi ei ole muuta yhteneväisyyttä.

Päähenkilö, pienen tytön äiti Maria, lähtee edesmenneen isänsä vaimon patistelemana lomalle Tanskaan tarkoituksenaan tutustua tarkemmin isänsä elämänvaiheisiin ja kirjoittaa elämäkertaa hänestä. Ja niin äiti ja tytär saapuvat Tanskaan, jossa vähäiset paikalliset tuntuvat kaikki käyttäytyvän mystisesti. Vähitellen Maria, kirjan nimen veroisesti, sukeltaa historiansa syövereihin keskelle jotakuinkin tukalaa lapsuuttaan. Äiti on asunut toisaalla, isä on ehdoton, ankara, tiukka. Ei isästä mitään hirviötä haluttu maalata, hänessä oli hyväkin puolensa ja vilpitön rakkaus tytärtään kohtaan ei jäänyt epäselväksi. Ja mitä syvemmälle Maria sukeltaa, sitä enemmän hänen silmänsä aukeavat. 

Kokonaisuutena kirja oli mielestäni hieno, hyvin kirjoitettu. Kehuinkin jo kirjan tunnelmaa ja samoin kieli on kaunista ja monivivahteista, tunnelman lisäksi myös tunteet tavoitetaan tarkasti. Juoni sisälsi yllätyksiä, piti otteessaan. Huomasin kuitenkin lukiessani melko usein tarttuvan jonkinlaisiin epäuskottavuuksiin, vaikkeivat ne kovin suuria olleetkaan. Ensiksi, se että isän uusi puoliso sysäisi miehensä tyttären moiseen operaatioon, tuntui oudolta, erityisesti kun kirja oli luettu. Miksei hän toiminut toisin? Lomakohde ei ehkä myöskään tunnu luontevalta valinnalta äidille ja kahdeksanvuotiaalle lapselle. Monikaan äiti ei ehkä lähtisi myöskään kahden reissuun lapsen kanssa, jos tarkoituksena on kirjoittaa kirjaa - lapselle ei tuntunut paikassa olevan juuri virikkeitä. Ihmettelin myös, että äiti lähti lenkille lapsen vielä nukkuessa; tämä ei liene äideille kovin tyypillistä. Sitten kun loppuratkaisu oli selvinnyt, myös muiden henkilöiden tapa toimia ja käyttäytyä tuntui oudolta - tästä ei kuitenkaan toki sen enempää ettei tule spoilauksia. Huomattavan pieni asia, mutta ihmettelin näin tavallisena tallaajana, että miksi kirjassa käytettiin sanaa hytte, koska sana tuntui ainakin omassa sanavarastossa tosi vieraalta.

Huolimatta tästä listauksesta, kirja oli silti positiivinen lukukokemus ja sopivasti erilainen. Isän hahmo oli kuvattu harvinaisen onnistuneesti ja uskottavasti. Tämä sopi niin oivasti luettavaksi sateisiin syysiltoihin.

★★★½