tiistai 12. kesäkuuta 2018

Noah Hawley: Ennen syöksyä

Noah Hawley: Ennen syöksyä
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: Before the Fall, 2016
Suomentanut: Markku Päkkilä
Sivuja: 490

Muistaakseni törmäsin Ennen syöksyä -kirjaan ensimmäisen kerran Hesarin kirja-arviossa ja arvostelu herätti kiinnostukseni. Toisaalta Otavan kirjaston kirjoja luen kyllä aina mielelläni ja salaa haaveilen, että joskus ottaisin projektikseni lukea ne kaikki. 

Ennen syöksyä olikin ihan mielenkiintoinen. Etenkin kirjan alku on lähes henkeäsalpaava. Pienkone, jonka kyydissä on melko arvovaltaisiakin matkustajia, syöksyy tuntemattomasta syystä mereen. Onnettomuudesta selviävät kuin ihmeen kaupalla keski-ikäinen taiteilija, joka on päätynyt matkustajaksi vähän puolivahingossa sekä neljävuotias poika. Mies ui, ui ja ui, olkapää sijoiltaan ja poika mukanaan tolkuttoman matkan. Tästä seikkailuista tuli melkein Piin elämä mieleen. Kaksikko pääsee lopulta rantautumaan ja vähitellen alkaa intensiivinen setviminen siitä, mitä onnettomuudessa oikeastaan on tapahtunut.

Huiman alun jälkeen kirjassa aletaan valottaa asioita useiden eri ihmisten näkökulmista. Jokainen koneessa olija sekä jokusia muitakin kirjan henkilöitä käydään melko perusteellisesti läpi. Monella olikin kiinnostava tarina kerrottavanaan, mutta silti on sanottava että homma meni jotenkin liiallisuuksiin. Menin jo henkilöissäkin vähän sekaisin, ja jos koneessa on kymmenkunta matkustajaa ja henkilökuntaa ja muutamia sivuhenkilöitä, alkaa tarinoita olla vaan jo aika paljon. Ja sitä myöden sivujakin. Vaikka kirja sinänsä toimi ihan kelpo trillerinä, oli kokonaisuus vaan jotenkin vähän yltäkylläinen ja kirja kokonaisuuteensa nähden mielestäni liian pitkä. En tiedä, olisiko joku huima loppuratkaisu voinut vähän terävöittää kokonaisuutta, mutta nyt kirja jäi melko keskinkertaiseksi kokemukseksi.

★★ ½ 

Muualla: Hemulin kirjahylly, Nannan kirjakimara 





perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
Kustantaja: Into, 2018
Alkuteos: Århundradets kärlekskrig, 2016
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 173

Kun sain käsiini tämän Vuosisadan rakkaussodan oli ensimmäinen ajatukseni että olisi varmaan korkea aika lukea Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina. Tämä klassikko on minulla edelleen lukematta. Vuosisadan rakkaussota on saanut kyseisestä kirjasta jonkinlaista eliksiiriä ja kirjan nimi ainakin mielestäni aika oivaltava.

Kirja on kirjoitettu melko erikoiseen muotoon. Se sisältää käytännössä pelkästään vuoropuhelua, välillä mies sanoo jotain ja välillä nainen. Keitä nämä ovat? Taustoja, ympäristöä tai muuta ei juurikaan valoteta. Kirja on vähän kuin runomuotoinen ja joitain kohtia voisikin poimia ihan itsenäisiksi runoiksi. Kokonaisuus ehkä vähän hämmensi minua kuitenkin.

Vuosisadan rakkaussodassa on ehdottomasti ansionsa. Se syväluotaa parisuhteen ahdingon ytimeen ilman tabuja ja estoja välillä aika oivaltavasti. Ainakin minussa kirja sai aikaan pieniä hymähtelyjä, nyökyttelyä, vertaistukea ja toisaalta taas sääliä ja empatiaa. Kirja ei asetu kummankaan puolelle, lukijana minä ainakin tunsin laajan kirjon erilaisia tuntemuksia kirjan miestä ja naista kohtaan. 

Silti kirja meni minulta ehkä vähän ohi. Olin ehkä liian sivistymätön tälle, koska kirja sisälsi paljon erilaisia viittauksia niin Shakespeariin kuin raamattuunkin ja niistä iso osa viuhui yli kirjallisen perehtymiseni. Olisin ehkä kaivannut tarinaan jotain draaman kaarta, nyt kirjaa vaivasi ehkä jonkinasteinen tasapaksu toistaminen eikä loppukaan oikein tarjonnut mitään huipennusta. 

Kenelle tätä suosittelisin? Aviokriisiä läpikäyvälle ja aviokriisiä läpikäyneelle, ehkä keskimääräistä sivistyneemmälle lukijalle. Tällä tarkoitan sitä, että tämä kirja ei ehkä ole nappivalinta "keskiverto peruslukijalle", joka lukee vuoden aikana muutaman kirjan. Ehkä palaan tähän joskus vielä oikein ajatuksen kanssa!



★★ 


Muita lukeneita:  Kulttuuri kukoistaa, Reader, why did I marry him?

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
Kustantaja: Otava, 2018
Alkuteos: Det var vi, 2017
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 224

Otavan kirjaston kirjoja luen kyllä vuodesta toiseen aina mielelläni, siihen voi ehdottomasti luottaa. Lähes poikkeuksetta sarjan kirjat ovat ainakin hyviä, usein erinomaisia. Olimme kerran kuului jälkimmäiseen, kirja oli kyllä erinomaisen hyvä! Mikä pienen pieni helmi, vain 200 -sivuinen, mutta niin kokonainen ja upea!

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen Nahid, joka on syntynyt ja kasvanut lapsuutensa Iranissa, mutta paennut sieltä miehensä ja ainokaisen lapsensa kanssa Ruotsiin. Iranissa olot olivat levottomuuksien takia ankeat ja murheelliset. Ruotsissa on mahdollisuus uuteen alkuun ja uuteen elämään, joskin menneisyyden taakkia ei niin vain karisteta. Nykyhetkessä Nahidin tytär Aram on jo aikuinen ja Nahid itse sairastuu syöpään varsin epätoivoisin ennustein. Lääkäri povaa jopa vain puolen vuoden jäljellä olevaa elinaikaa. 

Kirjassa on paljon ansioita. Yksi niistä on erinomainen henkilökuvaus, mielestäni päähenkilö on aivan mahtava kaikkine lakonisine ajatuksineen! Toisaalta hän ei missään nimessä ole yksipuolisesti sitä, vaan häneltä löytyy myös toinen puoli. Kirjassa kuvataan myös varsin ansioituneesti sairastumisen herättämiä tunteita ja sitä prosessia, mitä ihminen joutuu tälläisessä tilanteessa käymään läpi. Toisaalta myös menneisyyden muistelut ajoista Iranissa olivat todella kiinnostavia. Kerronnassa ei sorruttu onneksi sellaiseen murheellisuudella mässäilyyn. 

Olimme kerran on surullinen, vakava, toiveikas, tunteellinen, humoristinen, tunteisiin käyvä. Mitäpä sitä muuta voisi kirjalta toivoa?



★★★★★ -


Muualla: Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Nannan kirjakimara

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Heidi Köngäs: Sandra

Heidi Köngäs: Sandra
Kustantaja: Otava, 2017
Sivuja:285

Olen lukenut aiemmin kaksi Heidi Köngäksen kirjaa, Luvatun ja Dora, Doran ja molemmista olen pitänyt oikein paljon. Ja voi kyllä, niin pidin Sandrastakin! Täten voin kyllä ehdottomasti julistaa Heidi Köngäksen kuuluvan minun yhdeksi suosikkikirjailijakseni kotimaisista kirjailijoista! 

Sandra on kirjan nimi ja myös kirjan päähenkilön nimi. Välillä Sandran elämää seurataan nykyajassa lapsenlapsen näkökulmasta ja välillä taas Sandran itsensä kertomana (ääneen pääsee myös yksi sivuhenkilö). Eletään 1900 -luvun alkupuolta ja tarina piirtyy vahvasti Suomen sen hetkisten historian tapahtumien pinnoille. Eletään rankkoja aikoja niukkuuden ja sotien syövereissä.

Lukijalle kerrotaan kyllä myös Sandran elämän alkuhetkistä ja siitä, miten elämä hänet kuljetti Jannen vaimoksi. Kaikki näytti hyvältä: mies, oma torppakin ja lapsia syntyi. Vaan niin elämä käänsi täysin suuntansa, kun sodan lonkerot ulottuivat heidän elämäänsä vieden Jannen mukanaan sotien melskeeseen. Sandra jäi viiden lapsen, torpan ja kaikkien talon töiden kanssa yksin, ainoastaan Jannen vanhemmat jonkinlaisena apunaan. Elettiin todella todella kovia aikoja kuoleman pelko ja nälkä ikuisena seurana.

Kirja oli kaikessa murheellisuudessaan todella todella koskettava ja hieno! Sandran lapsenlapsi Klaara oli välillä kirjassa kertojaäänenä ja eli vahvasti isoäitinsä tarinaa ja niin elin kyllä minäkin. Tunnelma tuli myös minun tunnelmakseni ja tarina tuli kyllä aivan iholle. Kirja herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Itsekin äitinä tunsin valtavaa myötätuskaa ja -murhetta Sandran ja hänen kovan elämänsä puolesta. Toisaalta hänen valtava rohkeus ja vahvuus oli niin vertaansa vailla, että aivan kuin itsekin olisin vähän vahvistunut. Tarina kulkee jouhevasti, se on kiinnostava ja mukaansatempaava sekä valottaa lukijalle karua totuutta Suomen historian murheen vuosista. Lisäksi Köngäksen kieli on upeaa ja hänen kyky kirjoittaa samaan aikaan helppolukuista, mutta syvällisen kaunista tekstiä, on aivan erityistä. 



★★★★


Muita arvioita: Leena LumiKirja Vieköön!