tiistai 24. maaliskuuta 2020

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Harriet Tyce: Veriappelsiini
Kustantaja: Otava, 2019
Alkuteos: Blood Orange, 2020
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 334

Ensimmäinen vuoden 2020 kirja on saateltu päätökseen. Veriappelsiini osoittautui virkistäväksi vaihteluksi perinteisten dekkarien joukossa: tapahtumia ei seurata tällä kertaa poliisien näkökulmasta vaan enemmänkin oikeussalin - ja toisaalta tärkeänä on myös päähenkilön oma elämä ja sen koukerot.

Alison on ulkoa katsottuna lähes kiiltokuvamaisen keskiluokkalaista elämää elävä asianajaja. On mies ja on lapsi sekä hyvä työpaikka. Itse hän elää kuitenkin kiihkoisaa kaksoiselämää. Toisaalta se vie täysin mukanaan, toisaalta taas aiheuttaa syviä henkilökohtaisia kipuiluja. Elämään tulee uutta sisältöä kun Alison saa tutkittavakseen ensimmäisen murhajuttunsa: vaimo löydetään raa'asti murhatun miehensä viereltä verisena. Vaimo tunnustaa teon, mutta löytyisikö asiaan joitain lieventäviä seikkoja? Mitä syvemmälle Alison uppoaa murhajuttuun, sitä syvemmälle hänen omakin elämänsä vähitellen ajautuu...

Veriappelsiini on toisaalta melko hidastempoinen, mutta mielenkiinto säilyy koko ajan. Lukijalle on koko ajan selvää, että jotain yllättävää vielä tapahtuu, tunnelma on aika odottava koko kirjan ajan. Loppuratkaisu oli mielestäni aika perinteinen, joitain epäuskottavuuksiakin siinä koin olevan. Päähenkilöt oltiin rakennettu sellaisiksi, että oli vaikea päättää kenen puolella sitä olisi ja kuka nyt vähiten ärsyttäisi. 

Kokonaisuudessaan Veriappelsiini oli viihdyttävä lukukokemus!


★★★★ -

tiistai 11. helmikuuta 2020

Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis

Sara Stridsberg: Rakkauden antarktis
Kustantaja: Tammi, 2019
Alkuteos: Kärlekens Antarktis, 2018
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 304

Rakkauden antarktis on ensikosketukseni Sara Stridsbergiin - mutta ei jää takuulla viimeiseksi! Kirja oli vaikuttava, mieleenpainuva ja erikoinen. Uskoisin, että en ehkä unohda tätä.

Kirjan päähenkilö on narkkari, itseään kadulla myyvä sellainen. Hän on myös tytär, äiti itsekin ja puoliso. Tietystä vinkkelistä katsottuna hän ei ole juuri mitään - hän ei ole saavuttanut mitään, eikä hän ole pystynyt mihinkään. Tai ainakaan mihinkään positiiviseen asiaan - onhan hän oman äitinsä lailla, varmaankin tahattomasti mutta kuitenkin, laittanut surkeuden kiertämään eteenpäin. Tai no ei molempiin lapsiinsa, mikä osoittaa kyllä että toivoakin on, vaikka se kai aika harvoin nostaa päätään. Tarinan keskiössä on lyhyesti päähenkilön väkivaltainen ja varsin brutaali murha ja kuolema. Päähenkilö on kertojaäänenä niin elävänä kuin kuolleennakin. Hän tarkastelee ylhäältä omaa kuolemaansa ja läheistensä elämää myös kuoleman jälkeen.

Kirjasta on yllättävän vaikea sanoa mitään - se on kaikkinensa niin erikoinen ja hämmentävä. Se on karski, raju ja rujo. En keksi montaakaan ihmistä, kenelle sitä uskaltaisin suositella, vaikka itse sitä kovasti vaikutuin. Kertojaääniratkaisu on erikoinen, tarina on vaikuttava kaikessa surullisuudessaan. Ja vaikka päähenkilöön on aika vaikea samaistua, on kirjassa kuitenkin kuvattu aivan erityisellä herkkyydellä esimerkiksi äitiyttä, mistä minä vaikutuin suuresti. Sara Stridsberg on kaikesta päätellen erittäin taitava ja omalaatuinen kirjailija, ja aionkin lukea myös hänen aiemmatkin suomennokset.



★★★★ ½

tiistai 4. helmikuuta 2020

Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe: Horros
Kustantaja: Gummerus, 2019
Alkuteos: Dvalan, 2018
Suomentanut: Sari Kumpulainen
Sivuja: 589

Olen lukenut Camilla Greben kaksi aiemmin suomennettua dekkaria ja pitänyt molemmista kovasti. Eikä Horros myöskään pettänyt! Kirja oli aika pitkä, lähes kuusisataa sivua, mutta tässä se ei haitannut ollenkaan, vaan teos oli hyvinkin mukaansatempaava ja nopealukuinen.

Horros on aika perinteinen dekkari. Siinä seurataan tarinaa useamman ihmisen näkökulmasta. Manfred, aiemmistakin teoksista tuttu poliisi, kamppailee yksityiselämässä raskaiden asioiden parissa. Hänen pieni tyttärensä loukkaantiu tapaturmaisesti niin, että hän makaa sairaalassa tiedottomassa tilassa. Työelämän puolella Manfred paneutuu surman selvittämiseen. Olosuhteet ovat aika epätyypilliset, uhri on esimerkiksi saanut runsaasti vammoja post mortem, eli kuoleman jälkeen. Eikä ruumit jää tähän yhteen... Toisaalla Pernilla, teini-ikäisen poikansa yksinhuoltaja koittaa selviytyä elämästään pojan laiskuuden ja saamattomuuden kanssa ja toisaalta myös uskonnollisen yhteisön aiheuttamassa paineessa. Poika, Samuel, on sekaantunut epämääräisiin ihmisiin ja ajautuu hyvin hankalaan tilanteeseen lopulta.

Horrosta voi suositella ehdottomasti tietenkin kaikille dekkarien ystäville, mutta toisaalta myös niille, jotka eivät paljoa lue dekkareita. Kirja on varsin miellyttävälukinen, sopivan nopeatempoinen ja helppolukuinen. Horroksen myötä Camilla Grebestä tulee ehdottomasti yksi suosikkidekkareisteistäni ja aion vastaisuudessakin hänen kirjoihinsa kyllä tarttua.

★★★★ ½

tiistai 28. tammikuuta 2020

Domenico Starnone: Kepponen

Domenico Starnone: Kepponen
Kustantaja: Wsoy, 2019
Alkuteos: Scherzetto, 2016
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä
Sivuja: 238

Oli vähällä että tämä ihastuttava pieni kirja olisi mennyt minulta tyystin ohi. Minulle tuli eräänä päivänä mieleeni kirjailijan aikaisempi suomennos, Solmut, josta pidin oikein kovasti. Aloin miettiä, että onko kirjailijalta tullut muita suomennoksia ja kappas, oli. Vieläpä viime vuonna! 

Kepponen on yhtä hyvä kuin Solmutkin, joten onneksi löysin sen. Se kertoo ikääntyneestä leskeksi jääneestä taiteilijamiehestä, joka puoliksi tahtomattaan pestautuu hoitamaan nelivuotiasta tyttärenpoikaansa muutaman päivän ajaksi. Tämä muutama päivä on täynnä yllätyksiä: niin kertojasta itsestään, tuosta pienestä pojasta, ja oikeastaan koko elämästä ja se jäänee päähenkilölle käänteentekeväksi ajankohdaksi. 

Kovin paljoa en halua paljastaa juonesta, vaikka ei tämä suoranainen juonivetoinen kirja ole. Tärkeintä tässä kirjassa on syvälliset kysymykset, itseensä meneminen ja itsensä tunteminen sekä tietysti sukupolvien kohtaaminen. Kieli on oivaltavaa ja kaunista ja päähenkilö on luotu kertakaikkiaan kiinnostavaksi ja monisyiseksi, sekä niin kovin ymmärrettäväksi ja inhimilliseksi. 

Toivottavasti Starnonelta saadaan vielä lisää luettavaa!


★★★★ ½