lauantai 17. kesäkuuta 2017

Jeffrey Eugenides: Middlesex

Jeffrey Eugenides: Middlesex
Kustantaja: Otava, 2003
Alkuteos: Middlesex, 2002
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 777

 Blogihiljaisuuten on syynä Jeffrey Eugenidesin Middlesex. Ei sillä, että en olisi lukenut, vaan sillä että olen lukenut lähes 800 sivuista tiiliskivimäistä romaania, joka kietoi minut kyllä täysin pauloihinsa. 
 Middlesex on varsinainen kronikka käsittäen pitkän aikajakson. Tarinan päähenkilö, Cal, toimii alusta alkaen mielenkiintoisena kaikkitietävänä kertojaäänenä, vaikkakin tarina alkaa jo aikoja ennen kuin hänestä oli tietoakaan aina Kreikkasta Smyrnan saarelta. Siellä eleli muuan kreikkalainen perhe, jossa elämäntie ajoi sisarukset yhteen. Oliko se ratkaiseva tekijä siinä, että harvinainen geenimutaatio syntyi? Nämä sisarukset, tai siis aviopari joutuivat levottomuuksien takia lähtemään saarelta. He päätyivät Amerikkaan, perustivat elämän, saivat lapsia. Tämä kertoja, Cal, on vasta heidän lapsenlapsensa. En ole uhrannut ajatustakaan sille dilemmalle, miten Cal niin hyvin tiesi pieniä ympäristön detaljeita tai ihmisten ajatuksia jo kymmeniä kymmeniä vuosia ennen hänen syntymäänsä.
 Cal on erikoinen persoona, hän on erikoislaatuinen ihminen. Hän on sekä mies että nainen, ja toisaalta taas ei kumpikaan. Hämmentävä, erikoinen, ajankohtainen aihe. Mediassa enenevässä määrin on onneksi lisätty ihmisten tietoutta sukupuolisuuden moninaisuudesta ja ihmisiä on onnistuttu onneksi vähän ravistelemaan irti perinteisistä rooleista.
 Middlesex on kerrassaan hämmästyttävä kirja. Se, että lukijalle valotetaan tämä mieletön sukupolvien yli yltävä tarina, on upeaa. Kirjan kieli (ja suomennos!) on taiturimaista, kerrassaan hienoa. Henkilöt kiinnostavia, uskottavia, moniulotteisia. Ja onneksi - onneksi tässä ei lähdetty ollenkaan mässäilylinjalle, ei kurjuudella retostelevaan misery lit - kieriskelyyn, vaan lähestymistapa on luonnollinen ja leuto. Välillä haukottelin kirjan parissa, olihan siinä siis heikkoutensa. Välillä, mutta vain välillä, kirja oli vähän tylsä. Mutta en sitä oikeastaan enää edes muista, sen verran olen ihastunut että olen valmis nämä joutavat pikkuseikat unohtamaan alta aikayksikön. Niin ja Eugenides on tehnyt oletettavasti valtaisaa taustatyötä, sekä historian että lääketieteen parissa, kirjaa varten. Hatunnosto! Jäin pohtimaan miltä osin tapahtumat ja juuri nämä edellä mainitsemani historialliset ja lääketieteelliset seikat ovat fiktiota ja faktaa. Kirjailija itse on kansiliepeen mukaan syntynyt Amerikassa ja omaa kreikkalaiset sukujuuret. Onko tässä osin omaelämänkertaa? Oli tai ei, toivon hartaasti että tämä humoristinen, moniulotteinen ja tarkkanäköinen kirja tulisi mahdollisimman paljon luetuksi!


★★★★★ -
 

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Erik Axl Sund: Varistyttö

Erik Axl Sund: Varistyttö
Kustantaja: Otava, 2014
Alkuteos: Kråkflickan, 2014
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 415

Varistyttö on ollut lukulistallani jo tovin. Kirjaa, tai pikemminkin trilogiaa, on mainostettu ja siitä on puhuttu paljon. Nyt viimein sain aikaiseksi!

Takakansi lupaa paljon: "Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla." No, ei nyt ihan sentään kuitenkaan. Mielestäni kyseessä on pikemminkin aika perusdekkari. Kerronta on aika tyypillistä: kieli ei kikkaile, henkilöitä on melko paljon ja näkökulma vaihtelee eri henkilöiden mukaan. Juonenkäänteet ovat dekkarimaiseen tyyliin melko epäuskottavia. Henkilötkään sinänsä eivät ole mitään erityisen erityisiä. Kirjassa vilahtelevat myös aika perinteisiä teemoja kuten uran ja perheen yhdistämiseen liittyvät ongelmat sekä sukupuolten välinen epätasa-arvo työelämässä.

Päähenkilö on Jeanette -niminen poliisi, joka saa tutkittavakseen kimurantin jutun, jossa nuori poika on löydetty murhattuna. Jeanetella on siviilielämässäkin jo tarpeeksi haasteita. Aviomies on aikamoinen vätys ja lapselle ei riitä läheskään niin paljoa aikaa mitä voisi toivoa. Ja ruumiithan eivät jää tähän... Toisaalla psykoterapeutti Sofia tutkii rikkoontuneita ihmismieliä ja Sofiaa pyydetään myös tähänkin tutkintaan avuksi.

Varistyttö (sekä sen kansi!) on aika epämiellyttävä kirja. Varmaankin juuri nyt omien lasten myötä tuntuu erityisen vastenmieliseltä lukea pedofiliasta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja kidutuksesta. Tarina etenee kuitenkin mukavalla temmolla ja lyhyiden lukujen ansiosta kirja on nopealukuinen. Ja onhan tämä tietysti jännittävä ja koukuttava sekä yllätyksellinen. Loppu jää kutkuttavan avoimeksi, mikä takaa sen, että onhan se seuraava osakin luettava!


★★★ ½


Muualla: Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi


torstai 20. huhtikuuta 2017

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Ian McEwan: Pähkinänkuori
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: Nutshell, 2016
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 206

Sanomattakin selvää, että pyrin lukemaan mahdollisimman pian aina uusimman McEwanin, kuuluuhan hän yksiin kirjailijasuosikeistani (mikä onni että minulla on hänen vanhemmasta tuotannostaan vielä lukematta osa kirjoista!). McEwan ei ole ikinä pettänyt - olen pitänyt järjestäen hänen jokaisesta kirjastaan!

Näin kävi myös Pähkinänkuoren kanssa. Pidin siis siitä kovasti. Oikein kovasti! Mielestäni se poikkeaa jonkin verran (ei siis mitenkään merkittävästi) miehen aikaisemmista kirjoista tyyliltään. Kieli tuntui jotenkin aavistuksen aiempiin nähden runollisemmalta ja dramaattisemmalta (jos olisin opiskellut kirjallisuutta, osaisin varmasti luonnehtia asiaa analyyttisemmin ja paremmilla termeillä...). Tai sitten vain kuvittelin tämän erikoisen sisällön lumoissa...

Ratkaisu asettaa kertojaääneksi vatsassa oleva sikiö on vähintäänkin erikoinen. Jopa niin erikoinen, että se häilyi jopa liian erikoisen rajamailla. Se on todettava, että uniikki se ainakin on, tai ainakaan minun luku-uralleni ei ole moista ennen osunut. Sikiö siis seuraa vierestä (tai no pikemminkin sisältä) äitinsä ja isänsä epäonnistunutta avioliittoa, äidin uskottomuutta isän veljen kanssa ja sitä, mihin nämä kaksi epätoivoista lopulta elämänsä ajavat. Sikiö on varsin perillä maailman menosta, sillä hän tietysti kuulee kaiken minkä äitinsäkin. Hänelle on kehittynyt myös mielipiteitä, tunteita, toiveita ja pelkoja. Hän tekee myös kaikkensa vaikuttaakseen tapahtumien kulkuun...

Äiti Trudy on nuori, aviomieheensä tyytymätön. Vastuuntunnoton (tunsin kukkahatun kasvavan päähäni kerran jos toisenkin kun hän siemaili huolettomasti viiniä...) ja naiivi eikä liiemmin uhraa ajatuksiaan vatsassaan kasvavalle lapselleen. Tämä rakkauden hedelmä on sekä emotionaalisesti että rationaalisestikin huomattavasti äitiään kypsempi ja fiksumpi. Kolmiodraamasta saadaan lukijalle rakennettua aikamoinen jännitysnäytelmä, joten paljon tällä kirjalla on annettavaa myös tämän eriskummallisen tyylinsä lisäksi.

Kirja on sen verran outo, että se saa minut lähes hämmennyksiin enkä oikein tiedä mitä ajatella. Se sanottakoon, että sikiönäkökulma jää kyllä mieleen ja vaikken itse edes erityisen häveliääksi itseäni edes luokittele, oli se paikoin jopa vähän too much (esimerkiksi seksikohtauksissa ja muissa hyvin yksityiskohtaisissa kuvailuissa... Ja voitteko kuvitella - sikiö yritti jopa itsemurhaa!). Suosittelen kirjaa tietysti McEwan -faneille mutta jännittävän juonensa lisäksi myös varauksetta muillekin lukijoille. Vaikka paikka paikoin mennään jopa lähes tajunnanvirtamaiselle tasolle on kokonaisuus kuitenkin varsin koukuttava ja mukaansatempaava. Ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta tämä nousee varmasti kyllä minulla yhdeksi kirjavuoden suosikiksi!


★★★★★ -


Muita lukeneita: Leena Lumi, Nannan kirjakimara

torstai 13. huhtikuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Shari Lapena: Hyvä naapuri
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: The Couple Next Door, 2016
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 316

Hyvä naapuri päätyi luettavakseni oikeastaan aika sattumalta. Varasin sen kirjastosta, kun se herätti kiinnostukseni uutuuskirjakatalogissa. Ja voi onni, että olikin hyvä sattuma! Olin juuri tälläisen kirjan tarpeessa! Kirjan, jonka pariin melkein ryntäsin aina kun oli pienikin hetki aikaa...

Hyvän naapurin lähtöasetelma on hyytävä. Pariskunta on viettämässä iltaa naapureillansa. He ovat miehen ehdotuksesta päättäneet jättää puolivuotiaan vauvansa kotiin nukkumaan, onhan heillä itkuhälytin ja käyväthän he säännöllisin väliajoin vielä tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Ilta lähtee sujumaan jotakuinkin mallikkaasti, molemmat vanhemmista käyvät säännöllisesti katsomassa vauvaa. Mutta sitten kaikkien järkytykseksi äiti kohtaa viimeisellä reissullaan tyhjän pinnasängyn! Vauva on kadonnut kesken illanistujaisten! Paikalle hälytetään poliisit ja tapaus saa suurta mediahuomiota. Mitä on voinut tapahtua?

Shari Lapena on selvästi aivan mestarillinen juonenpunoja ja tarinankertoja. Jo parin sivun jälkeen olin koukussa. Vaikka Hyvä naapuri ei olekaan mikään kielellinen riemuvoitto, verbaalista ilottelua tai syväluotaavaa henkilökuvausta, on se aivan hiton mukaansatempaava! Tätä on mielestäni viihdekirjallisuus parhaimmillaan! Hieman tarinaa toki väritti jonkinasteinen epäuskottavuus, mutta en kyllä vaivaantunut asiasta alkuunkaan, vaan kääntelin sivuja minkä ehdin. Enpä ole aikoihin lukenut dekkaria, jossa on näin ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä ja viimeiselle sivulle jatkuvaa, ajoittain jopa piinaavaa, jännitystä. Loppu on yllätyksellinen, teatraalisuudessaan jopa vähän falski. Mutta mieleenpainuva.

Täysin mitättömänä asiana: olen pohtinut aiemminkin joissakin kirjoissa olevaa häiritsevää asiaa, mikä tässäkin pisti vähän silmään. Näkökulma tässä siis vaihteli henkilöstä toiseen. Ja kun tarkastellaan jonkin henkilön muistoja vaikkapa kaukaisesta lapsuudestakin ja höystetään se muisto pitkähköllä yksityiskohtaisella dialogilla, herää kysymys että miten tämä ihminen voisi ylipäätään mitään kohtauksia elämästään muistaa niin tarkasti? Saati jokaisen paikallaolijan puheenvuorot?

No, oli niin tai näin, uskallan kyllä suositella Hyvää naapuria ainakin jokaiselle dekkarien ystäville!


★★★★ ½  (korostan, tähdet ovat täysin "fiilistähtiä" ja suhteessa muihin saman genren kirjoihin...)


Hyvä naapuri toisaalla: Sinisen linnan kirjasto, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi