maanantai 27. heinäkuuta 2015

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kustantaja: Tammi, 2013
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 265

Päädyimme lukupiirin kanssa tällä kertaa nuortenkirjaan, mikä olikin mielestäni ihan virkistävää. Viime kerrasta onkin aikaa, olen tainnut lukea nuortenkirjan viimeksi kun olin nuori, heh. No tietysti Harry Potterit ja Twilightit...

Salla Simukka jäi mieleeni kirjablogeista niihin aikoihin kun tämä Punainen kuin veri ilmestyi. Kirja sai paljon kehuja, joten päätinpä itse ehdottaa sitä lukupiirillemme. Tämähän on siis trilogian ensimmäinen osa, jossa päähenkilönä toimii lukioikäinen Lumikki (myönnettäköön, että minua häiritsi tytön nimi, onko joku oikeasti Lumikki nimeltään?). Hän muuttaa yksin Tampereelle asumaan pois ankeahkosta kotikaupungistaan Riihimäeltä, missä elämä ei ole ollut kovin kaksista.

Tampereella hän aloittaa opiskelut ilmaisutaidon lukiossa ja asuu pienessä asunnossa melko lähellä keskustaa. Tähän väliin todettakoon, että pidin kovasti siitä että tapahtumat sijoittuivat Tampereelle ja paikat olivat vielä ihan oikeita (kuten tämä lukiokin) ja todenmukaisia. Sattuman kaupalla Lumikki löytää koulun pimiöstä pestyjä seteleitä ja vanhan veren haju leijailee Lumikin nenään. Pian tyttö sotkeutuu isoon vyyhtiin, jonka juuret johtavat ison luokan huumebisnekseen. Lumikki joutuu kerran jos toisenkin taistelemaan henkensä puolesta...

Minun täytyy jatkuvasti muistuttaa itseäni, että tämä on nuortenkirja kun yritän jäsennellä mielipidettäni tästä. En voi arvioida tätä samalla viivalla kuin aikuisten dekkareita. Välillä huomasin ajattelevani, että onpa naiivia tai hölmöä, kunnes heräsin siihen, että ai niin... Ehkä tapahtumat varsinkin loppua kohden menivät hieman epäuskottaviksi ja mittasuhteiksi olisi riittänyt vähän vähempikin. Silti kirja oli mielestäni jännittävä ja erittäin nopealukuinen (minä joka yleensä saan nykyään luettua kerrallaan vain vähän, lukaisin tämän parilta istumalta). Juoni oli sopivan koukuttava, varmasti sellainen mitä vähän vähemmänkin lukevan nuoren on helppo seurata. Henkilöt olivat jossain määrin kliseisiä, mutta kirjaan hyvin istuvia kuitenkin. Päähenkilön inasen epäuskottavat kyvyt toimia kuin paraskin fb-agentti välillä herätti pientä hilpeyttä. Ehkä joidenkin nuorten tyttöjen on helppo löytää samaistumispintaa tähän erilaiseen tyttöön, joka ei kumarra auktoriteetteja ja jolta ei puutu rohkeutta ja heittäytymiskykyä, vaikka onkin hieman outolintu, erakko ja oman tiensä kulkija. Tätä voisi ehdottomasti suositella nuorille jännitystä kaipaaville lukijoille!


★★★★


Tätä on luettu paljon muuallakin! Kurkkaa esim Kirsin tai Amman arviot.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kesken jäänyt Atkinsonin Eikö vieläkään hyviä uutisia

Siitä on noin kaksi viikkoa kun aloin lukea tätä. Luin lähes joka päivä vähän ja tähän mennessä luettuja sivuja kertyi noin yhdeksänkymmentä. Ei hyvä! Päätinkin hetki sitten, että nyt tämä kirja jääköön kesken, ja tulenkin pitkästä aikaa tänne kirjoittamaan kesken jääneestä kirjasta. Aiemmin olen tehnyt niin täällä.

Olen ollut lähestulkoon haltioissani Atkinsonin kahdesta aiemmin lukemastani kirjasta Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkein vähäpätöisin asia. Ne olivat mielestäni aivan erinomaista vaihtelua ns perusdekkareihin ihan jo kaunokirjallisten ansioidensa vuoksi. Atkinsonin (kääntäjää unohtamatta!) kieli oli raikasta, humoristista ja tarkkanäköistä ja henkilöt persoonallisia ja kiinnostavia. Nämä kaksi kirjaa ovat olleet varsinaisia page turnereita!

Tämän uusimman Eikö vieläkään hyviä uutisia (Schildts & Söderströms 2013) kanssa en päässyt samoihin tunnelmiin. Ei, kirja ei ollut huono, mutta ehkä odotukseni olivat aivan liian korkealla. Kiinnostava Jackson Brodie oli taka-alalla ja olisin halunnut hänestä lukea lisää. Kirjassa keskityttiin erään skotlantilaisen lääkärin elämään ja menneisyyteen. Asetelma oli kiinnostava, mutta tempo tähän mielentilaani turhan junnaava. En ehtinyt tuon melkein sadan sivun aikana saada kertaakaan fiilistä, että pakko päästä kirjan pariin pian uudelleen, vaikka sinänsä kirjassa ei mitään varsinaista eriteltävää vikaakaan ollut. Sain luettua vain pienen pätkän kerrallaan ja löysin itseni jo pian hääräämästä kaikkea muuta. Ja jos jonkun asian olen päättänyt, niin jokaiselle kirjalle on hyvä antaa mahdollisuus (no ei nyt ehkä ihan jokaiselle...) eikä välttämättä ihan ensimmäisten sivujen aikana jättää kesken, ellei kyseessä ole mikään ihan fiasko. Mutta sellaisen kirjan parissa, joka ei vielä tässäkään vaiheessa ole imaissut mukaansa, ei kannata kuluttaa enempää arvokasta lukuaikaa!

Siispä pahoittelut, rouva Atkinson, mutta tämä lähtee nyt lukematta takaisin kirjastoon. Seuraavaa Jackson Brodie -kirjaasi aion kyllä kokeilla, jos se olisi taas parempi (nämä toimivat mielestäni ihan hyvin vaikka kaikkia ei olisi lukenut) ja lukulistalla olisi myös Elämä elämältä, joka on kehuttu maasta taivaisiin! Kunpa taas eivät odotukset olisi liian korkealla sen suhteen...

lauantai 30. toukokuuta 2015

Ian McEwan: Lapsen oikeus



Ian McEwan: Lapsen oikeus
Kustantaja: Otava, 2015
Alkuteos: The Children Act, 2014
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 222

McEwan on kuulunut jo kauan minun suosikkikirjailijoihini, niinpä innoissani varasin kirjastosta tämän hänen uutukaisensakin. Aihekin vaikutti kovin mielenkiintoiselta: olen aina ollut kiinnostunut uskonnoista ilmiönä ja toki myös siitä, millaista elämää elävät he, joiden arkea ja tekemisiä ohjaavat vahvasti säännöt ja rajoitukset. Myöskin avioliittoja puivia kirjoja luen mielelläni.

Lapsen oikeus rakentuu Fionan ja Adam -pojan ympärille. Fiona on kuusissakymmenissä ja arvostettu tuomari. Fionan aviomies ilmoittaa yhtäkkiä, kaikkien yhteisten vuosien jälkeen, kaipaavansa jotain sähinää ja säihkettä elämäänsä. Hän haluaa kokea vielä kerran suuren intohimon ja ihastumisen tunteen. Näennäisesti hän tarjoaa vaimolleen roolia tämän täyttämisessä, mutta jo tuodessaan esille, että Fiona on nykyisin kylmä ja harmaa, hän sinetöi tapahtumat niin, ettei Fiona tuohon rooliin enää sovi. Eikä haluakaan sopia. Jack on päätöksensä tehnyt, ja aikoo hakea hurmion muualta, ja onhan hänellä siihen jo henkilökin itse asiassa katsottuna. Eräs Melanie, nuori kollega. Jack toivoo ja pyytää vaimoltaan tähän hyväksynnän, ovathan hänen tarpeensa inhimillisiä.

Mielenkiintoinen asetelma! Kuinka raivostuttavaa, tuomittavaa ja inhottavaa! Mutta taas toisaalta, kyllähän se on inhimillistä, jos vuosia ja vuosia kokee jäävänsä jostain paitsi ja sivuun. Kuinka törkeältä tuntuikaan aluksi tuon miehen hinku päästä nuoremman naisen lakanoihin, mutta pian kuitenkin tunsin ymmärrystä ja empatiaakin häntä kohtaan. Ja lopuksi sääliä, aivan niin kuin mies itseäänkin kohtaan, kun katumus sittenkin otti vallan.

Fiona saa tehtäväkseen ratkaista kinkkisen pulman oikeudessa. Adam, juuri ja juuri alle 18-vuotias, Jehovan todistaja, kieltäytyy verensiirrosta tilanteessa, jolloin se olisi hänelle ehto selvitä hengissä. Tai ainakin selvitä vammautumatta. Myöskään hänen vanhempansa eivät halua verensiirtoa tehtävän. Nyt oikeudessa mietitään, voidaanko päätös tehdä vastoin heidän kaikkien tahtoa, onhan Adam vielä nipin napin alaikäinen.

Fiona on vaikean ratkaisun edessä, ja hän lähtee sairaalaan asti tapaamaan Adamia. Tämä kohtaaminen osoittautui molempien kannalta varsin tärkeäksi, eikä itse asiassa sen jälkeen asiat olleetkaan enää ennallaan. Ainakin Adamille alkoi muodostua jopa pieni pakkomielle...

Ja kyllähän tämäkin oli hyvä, niin kuin McEwanilta sopi odottaakin. Aika ajoin intensiivisin ote kirjasta hieman löystyi, kun jotain, ainakin minun mielestäni merkityksetöntä, tapahtumaa tai hetkeä alettiin kuvailla varsin seikkaperäisesti. Toisaalta ilman näitä kirja olisi ollut jopa nykyistä 200 sivua rutkasti ohuempi ja jäänyt vain pitkäksi novelliksi.

Toistan ehkä jo aiempia postauksiani McEwanin kirjoista, mutta ei voi kuin ihmetellä, kuinka tarkkanäköinen hän on! Ja vielä niin mestarillinen tarinankertoja, tunnelmanluoja, hetkien kuvaaja. Henkilöt ovat eläväisiä, todellisia ja uskottavia. Hänen kirjojensa juonissa on aina sitä jotain, joku pieni juttu, yllätys, käänne tai oikku. Mutta kylmäksi hän ei koskaan jätä, ja kirjat jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Niin kuin tämäkin! Ei ehkä suosikkini McEwanilta, mutta erinomainen silti!

Pienen pieni kritiikki kirjan kannesta, joka mielestäni on aika tylsä ja mitäänsanomaton.

★★★★ ½


Muita arvioita: Kuuttaren lukupäiväkirja, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Gillian Flynn: Paha paikka

Gillian Flynn: Paha paikka
Kustantaja: WSOY, 2014
Alkuteos: Dark Places, 2009
Suomentanut: Maria Lyytinen
Sivuja: 381

Sain vinkin, että Paha paikka kannattaisi lukea. Ja niin kannattikin! Enpä ole toviin lukenut näin koukuttavaa ja tiheätunnelmaista dekkaria, joka piti lukijaa jännityksessä aivan loppuun asti. Pyrin käyttämään jokaisen vapaan hetken kirjan parissa, sen verran paloin halusta tietää, miten asiat ratkeavat.

Kirjan päähenkilö Libby on kokenut synkkiä asioita. Hänen ollessaan pieni lapsi surmataan hänen koko muu perheensä isoveljeä lukuunottamatta. Isoveli Ben saakin syyllisenviitan harteillensa, onhan hän varsin erikoinen tyyppi. Kummajainen, outo, ehkä saatananpalvojakin. Niin ja lapsiinsekaantuja. Isä on jättänyt perheensä jo aikoja sitten. Ja kyllä tämä Runnerkin aika karsea tyyppi on!

Tarinaa seurataan kahdesta vinkkelistä. Nykyhetkessä Libby elää laiskaa ja saamatonta elämää, jonka on tähän asti saanut jotenkuten kustannettua hyväntekeväisyysrahastojen avulla. Nyt varat alkavat huveta ja hänen on pakko keksiä jotain. Ben on ollut vankilassa jo parisenkymmentä vuotta. On kuitenkin olemassa harrastelijakerhoja, jotka ovat kiinnostuneet tälläisistä tragedioista ja Kill Club -niminen järjestö uskookin vakaasti Benin syyttömyyteen. He palkkaavat Libbyn auttamaan heitä tapauksen selvittelyssä ja rahavaikeuksissa oleva Libby ei voi muuta kuin suostua. Pian hän onkin jo keskellä isoa vyyhtiä, ja illan tapahtumat alkavat valjeta hänelle kaikessa karmeudessaan...

Toisaalla seurataan hetki hetkeltä vuoden 1985 tammikuun toista päivää, jolloin perhesurma tapahtui. Tapahtumia valotetaan lukijalle aina aamusta alkaen vuoroin eri ihmisten näkökulmasta. Pikkuhiljaa tapahtumat seuraavat toisiaan kohti synkkää päätöstä.

Tämä kahden aikatason seuraaminen toimi mainiosti! Myös se, että kertojaääni vaihteli, toi kirjaan syvyyttä ja ulottuvuuksia. Loppuratkaisu on joiltakin osin ennalta-arvattava, mutta kokonaisuutena yllätys. Kirjailija on onnistunut kokoamaan kirjasta varsin ehyen, eikä mikään kappale tai rivi tunnu turhalta. Kirjoitustyyli on muutoinkin varsin koukuttava ja nopealukuinen sekä helppolukuinen mutta ei löyhä. Juuri sellainen kuin dekkarin kuuluukin! Kirjassa oli rutkasti varsin epämiellyttäviä henkilöhahmoja, jotka ainakin minua puistattivat ja ärsyttivät, mutta lukukokemusta se ei pilannut.

Suosittelen ehdottomasti! Minulta onkin lukematta Flynnin Kiltti tyttö, johon varmasti tartun mahdollisimman pian!


★★★★ ½


Muualla: Leena Lumi, Kirjainten virrassa, Rakkaudesta kirjoihin, Järjellä ja tunteella