maanantai 2. elokuuta 2021

Johanna Mo: Yölaulaja

 

Johanna Mo: Yölaulaja
Kustantaja: Like, 2021
Alkuteos: Nattsångaren, 2020
Suomentanut: Kristiina Vaara
Sivuja: 396


Nuorehko naispoliisi, sosiaalisissa taidoissa vähän onneton, jonka ihmissuhdeasiat vähän retuperällä, palaa kotikaupunkiinsa tutkimaan murhaa. Kotopuolessa kaikki tuntuvat tuntevan toisensa, päähenkilöllä on menneisyyteensä liittyviä selvittämättömiä asioita. Tuntuuko, että olet jo lukenut monta edellämainitun kaltaista dekkaria? Niin minustakin.

Yölaulaja etenee juuri ylläkuvatulla kaavalla. Perinteisyyttä lisää kerrontamuoto, jossa kertojaääni ja aikataso vaihtelevat. Päähenkilö, Hanna Duncker, kokee että hänen on palattava synnyinseuduilleen Öölantiin, vaikka hän ei kyläläisten puolesta ole erityisen tervetullut ottaen huomioon hänen menneisyytensä. Nuori poika on tapettu, kaikenlisäksi poika on päähenkilön ystävän lapsi. Johanna työparinsa kanssa käy päättäväisesti toimeen selvittääkseen tapahtuneen.

Kirja oli mielestäni aikamoinen kliseiden kollaasi, vaikka se sinänsä mukaansatempaava ja kiinnostava olikin. Kirjan henkilöt olivat niin ikään melko nähtyjä, ennalta-arvattavia ja yllätyksettömiä. Miksi, oi miksi dekkarien päähenkilöt ovat liian usein joko alkoholistierakkoja, perhe-elämässä kamppailevia työnarkomaaneja tai sitten tälläisiä Hannan kaltaisia varsin taitavia, mutta sosiaalisesti kömpelöitä, luurankoja kaapissaan kätkeviä yksineläjiä? Lukijalle tarjoillaan parikin hyvin todennäköistä syyllistä kuin harhauttaakseen lukijaa, mutta liika perinteisyys vaivaa vähän tätäkin asetelmaa. 

Yölaulaja on perusdekkari jos joku. Tämäntyyppisiä ruotsalaisia dekkareita sijoittuneena tämäntyyppiseen miljööseen tulee vastaan verrattaen usein. Mutta! Näillä perusdekkareilla on ehdottomasti paikkansa, minulle nämä toimivat oivana viihteenä ja ajankuluna vakavampien kirjojen välissä. Vaikka kannessa lukee "täyskymppi", niin ei tämä ehkä ihan sitä ole, mutta kelpo jännäri kuitenkin. Pisteet siitä, että kirjassa käsitellään mielenkiintoisia ja tärkeitä teemoja, kuten kiusaaminen ja seksuaalivähemmistöt. Ja kiinnostavan koukun kirjailija päätti jättää seuraavaa kirjaa ajatellen.


★★★ ½

2 kommenttia:

  1. Dekkareissakin on kyllä usein kliseitä. Luin juuri toisenlaista kliseisyyttä, romanttisen romaanin Täydellinen päivä. Se oli kiusallisen tyypillinen lajinsa kirja. Jotenkin kun on lukenut jo niin paljon kirjoja ei oikein jaksaisi kliseitä.

    VastaaPoista
  2. Yölaulaja on mielestäni varsin viihtyisä ja mukaansatempaava dekkari. Minä viihdyin Öölannissa. Minusta dekkareissa on hyvä olla koukuttavia draama-aineksia, jotta lukija pysyy mukana. Sekavat, humalahakuiset ja lääke/huumehörhöiset päähenkilöt eivät niinkään kiehdo minua. Yksi poikkeus on Harry Hole, joka omassa sarjassaan ehti kokea kaikenlaista, ja olin todella koukussa kyseiseen sarjaan huolimatta Jim Beamia vetävästä päähenkilöstä
    .
    Hannan lapsuuden ja nuoruuden kurjat kokemukset saivat sydämeni heti puolelleen. Veikkaan, että kakkososa on ykköstä vieläkin parempi.
    Yksi juttu, mitä aina ihmettelen on se, että päähenkilöt saattavat olla päiväkausia töissä, eivätkä syö mitään. Tai sitten he ovat yökausia töissä, eivätkä nuku. He menevät jo sen verran pahasti yli-ihmisten puolelle, että en semmosiin lämpene. Vaikka fiktioihmisiähän he ovat, eikä heille oikeasti tule nälkä eikä väsymys.
    Minä tykkään, kun kirjoissa syödään, herkutellaan ja nukutaan, myös dekkareissa.

    VastaaPoista