perjantai 11. marraskuuta 2011

Michael Cunningham: Illan tullen

Kuva: Gummerus
Michael Cunningham: Illan tullen
Kustantaja: Gummerus, 2011
Alkuteos: By Nightfall, 2010
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivuja: 301

Kirjan päähenkilö on Peter, nelikymppinen taidegalleristi, joka asuu New Yorkissa vaimonsa Rebecan kanssa. Heillä on myös tytär Bea, joka on jo muuttanut pois kotoa. Rebecan pikkuveli ”Mizzy” on tulossa asumaan Peterin ja Rebecan luokse väliaikaisesti. Tämä tulee muuttamaan Peterin elämän täysin. Pintapuolisesti kirjassa on niukasti tapahtumia ja juonenkäänteitä, pinnan alla kuhisee sitäkin enemmän.

Ensimmäiset muutama kymmenen sivua menevivät ihastuneen hujauksessa, jonka jälkeen minut valtasi pieni odottelun tunne. Joko kohta tapahtuu jotain? Huomasin jo haukottelevani, kun Peter kertoi yksityiskohtaisesti työpäivästään, ja minulla menivät taiteilijoiden ja kollegoiden nimet sekaisin. Mielenkiinto heräsi uudestaan, kun taideaiheista siirryttiin takaisin Peteriin yksityiselämään. Myöhemminkin luvut, joissa käsiteltiin taidetta ja Peterin työtä, tuntuivat jotenkin välivaiheilta, ja vähän odottelulta.

Henkilöhahmot ovat kirjassa mielestäni uskottavia ja moniulotteisia. Erityisesti päähenkilö Peter on oikein kiintoisa hahmo ajatuksineen ja tunteineen. Pienenä yksityiskohtana, Peterin isää kuvataan kirjassa komeaksi mutta vähän värittömäksi, keskeneräisen näköiseksi, epämääräisen suomalaiseksi mieheksi. Epämääräisen suomalainen? Myöskin ihana New York pääsee kirjassa oikeuksiinsa.

Kirja sisältää tarkkanäköisiä, huumorilla höystettyjä huomioita parisuhteesta, seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista. Ja paljon muustakin. Mielestäni Cunningham kuvaa hienosti ihmisten välisiä suhteita. Peterillä on mielenkiintoinen suhde tyttäreensä, vaikkakin välillä tunsin melkein kihiseväni harmista, kun tytär Bea tuntui välillä niin naiivilta ja itsekkäältä. Ja erittäin pitkävihaiselta. Toisaalta asian voisi nähdä myös niin, että Peter on itse aiheuttanut Bean käytöksen. Kuitenkin jostain syystä uskon, että jos onkin, niin tahattomasti. Mielestäni Peteristä kuitenkin huokui tahto pyrkiä olemaan hyvä isä tyttärelleen. Ja vaikka pyrkimyksemme olisivatkin hyviä, aina ei voi välttyä inhimillisiltä kömmähdyksiltä.

Kirja on selvästi jakanut mielipiteitä. Uskonkin, että mikäli kirjan lukaisee vähän pikaisesti ja hätäisesti läpi, ei varmasti saa irti sitä, mitä saa jos hieman malttaa pysähtyä ja keskittyä. Minä pidin kirjasta paljon, vaikkakin aika ajoin tosiaan intoni tekstiä kohtaan hieman laantui ja inan verran jopa välillä pitkästyinkin. Pääosin en voinut kuin ihalla Cunninghamin tapaa kirjoittaa. Sääli, etten ole vielä lukenut häneltä mitään muuta. Varmasti asiaan tulee muutos, suunnittelin seuraavaksi lukevani Cunninghamilta Tunnit -kirjan.

Ainoaksi tekstinäytteeksi tähän loppuun nostan vielä kirjan alkuosassa jostain syystä (varmasti omilla kokemuksilla osuutta asiaan) minua suuresti ilahduttaneen lauseen:

Unettomat tietävät paremmin kuin kukaan muu, millaista olisi kummitella jossain talossa”

p.s. Rakastan kirjan kansikuvaa!  
                            
★★★★

10 kommenttia:

  1. Samaa mieltä! Älä turhia pelkää, ettet osaisi kirjoittaa ajatuksiasi kirjoista. Tästä postauksesta näkyi hyvin juuri se, mitä sinä ajattelet, mikä minusta on kirjabloggauksen ydin ja idea. Ja tuo sitaatti on aivan uskomaton - siinä on jotain kuolemattoman hyvin sanottua.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia teille rohkaisuista! Ofelia, sinulla on tosi kaunis blogi, kirjauduin juuri lukijaksesi :)

    VastaaPoista
  3. Oli ilo löytää tänne. Tästä on tulossa hieno blogi. :)

    Cunninghamin kirja on omalla lukulistallani aika korkealla. Tunnit on eräs kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, joten olen hieman jännittynein mielin tämän suhteen.

    VastaaPoista
  4. Olipas hauska löytää tänne blogiisi ja vieläpä lukea arviosi kirjasta, jonka itsekin luin aivan äskettäin.

    Minulla tämä kirja meinasi jäädä seisoskelemaan, siitäkin huolimatta että kyseessä oli Best Seller -lainakirja ja aikaa lukemiseen oli vain sen seitsemän päivää. Juuri mainitsemasi taideluennot sen tekivät. Koin olevani tahtomattani taideluennoilla, jotka nivoutuivat hieman heikonlaisesti muuhun tarinaan ja olivat tarpeettoman laajoja. Vasta puolivälin jälkeen alkoi tarina vetää. Piti olla kärsivällinen lukija.

    Kirjoittaa Cunningham osaa. Kieli on kaunista. Brooklyn tulee lähelle ja viehättää aina vain. Joskin pidän vielä enemmän Austerin tavasta kulkea kaduilla.

    Onnena uudelle blogille,
    Valkoinen kirahvi (jota ohjelma ei tunnistanut tällä kertaa...)

    VastaaPoista
  5. Minä olen myös erittäin ihastunut Austeriin! Ja kiitos onnentoivotuksista, mukavaa että löysit tänne :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa löytää uusi blogi! Ja todella hyvin kirjoitat tästä teoksesta, Cunningham tosiaan tekee jopa hämmentävän tarkkanäköisiä huomioita ihmissuhteista (erityisesti parisuhteesta).

    Ja minun on ehdottomasti liityttävä lukijaksi blogiin, jonka kirjoittaja on lukenut edes yhden Jonathan Carrollin kirjan. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Olen iloinen, että löysit tänne ja liityit lukijaksikin :)

    Täytyypä lukea lisää Carrollia joskus. Wikipedia kertoi minulle, että Carrollilta on suomennettu Naurujen maan lisäksi romaaneista ainoastaan Valkoiset omenat. No, se sitten lukulistalle! Novelleja on näköjään suomennettu useampi.

    VastaaPoista
  8. Valkoiset omenat ei ole lainkaan hassumpi sekään. Carroll ei muuten kirjoita mitenkään äärimmäisen vaikeaa englantia joten rohkeasti vain tarttumaan myös niihin, jos asut pk-seudulla niin kirjastoista löytyy ihan kivasti. (ps. Valkoiset omenat on tulossa vuoden alussa arvontaan blogissani, sisäpiirin tietoa ssh, mutta jos kiinnostaa niin pysyttele kuulolla ;)

    VastaaPoista
  9. Linnea, kiitos vinkistä :) Lupaan olla hiiskumatta kenellekkään ;)

    VastaaPoista