lauantai 12. kesäkuuta 2021

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

 

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan
Kustantaja: Wsoy, 2020
Sivuja: 377


Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan oli ensimmäinen Katja Kaukoselta lukemani kirja, mutta aivan taatustikaan ei viimeinen. Rakastin aivan toden teolla Kaukosen tapaa kirjoittaa - se on jotain aivan omanlaistaan, jolle minä en ainakaan äkkiseltään keksi mitään verrokkia.

Kirja sijoittuu saarelle, jonne sairasmielisiä naisia lähetetään - ei suinkaan toipumaan, vaan piiloon, eritykseen, pimentoon jotteivat he olisi häiriöksi muille tai mikä kamalinta, ainakaan pääsisi lisääntymään. Seiliä ei kirjassa nimetä, mutta tietysti se tulee mieleen ensimmäisenä. Seili on viime vuosina kirvoittanut monta aivan upeaa kirjaa tämän lisäksi, kuten Sielujen saaren ja Yön kantajan. Ja kyllä kiehtovasta ja toisaalta niin karmivasta Seilistä kelpaakin kirjoittaa! Jokainen näistä kolmesta kirjasta on aivan omanlaisensa, mutta tiedän sen, että Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan asettuu minun sisimpääni pysyvästi. On olemassa hyviä kirjoja ja sitten on aivan erityisiä kirjoja, ja tämä on kyllä näistä jälkimmäinen. 

Kirjassa seurataan saaressa olevan Tiiralinnan elämää sulavasti vuoroin eri ihmisten näkökulmasta. Ja käytän nimenomaan sanaa sulavasti: näkökulma ja kertoja vaihtelevat usein, mutta kaikki pysyy koossa kuitenkin ja lukija mukana. Ja itse asiassa ei pelkästään mukana, vaan pikemminkin sisällä. Kaukonen osaa todella taitavasti sulauttaa sanat osaksi ihmismieltä, niin ehjää kuin rikkinäistäkin.

Henkilöt ovat varsin kiinnostavia, onnistuineita, inhimillisiä. Tiiralinnassa joukon tähti on ylihoitaja Linnea. Koin syvää lämpöä häntä kohtaan, ihanaa että Kaukonen oli valinnut hoitajaksi lempeän, hyväätarkoittavan ihmisen. Kirjan teema kuitenkin helposti kutkuttaisi pyörittelemään kauheuksia, alistamista ja nujertamista. Vaan Tiiralinnassa oli onneksi muutakin, kuten ihastuttava Linnea ja emäntänä toimiva Alli, joka myös ymmärsi elämää varsin laajasti. Alli, jonka elämää ohjaa iso unelma Australiasta. Jostain syystä aivan erityisen paljon kiinnyin saarelle saapuneeseen pappiin Joeliin. Hänen inhimillinen myötätunto, avarakatseinen hengellisyys ja kertakaikkinen hyvyys oli jotenkin erityisen lumoavaa. Ja pidin minä saaren potilaistakin: Ingasta, Rauhasta, Morsiamesta, Sagasta ja Satusta. Mikä omanlaisensa joukkio erilaisia ihmismieliä, elettyjä elämiä, rikottuja sieluja. 

Kuten yllä jo totesin, ihastuin jostain syystä aivan huomattavasti kirjan toivosta ja siitä että kirjailija ei lähtenyt kaikkein odotuimmalle polulle. Olihan elämä mielisairaita ajatellen tuohon aikaan aivan hirveää: ajateltiin, että he ovat täysin pohjasakkaa vailla mitään ihmisarvoa, vailla mahdollisuutta toipua. Ei siis edes yritetty hoitaa, eristäminen riitti. Mielisairaaksi saatettiin diagnosoida myös sellaisia, jotka eivät edes olleet sairaita, mutta joide käyttäytymistä ei pidetty sopivana. Mutta saari ei ollut missään nimessä pelkkä tunkio ja painajainen: päinvastoin, se tarjosi toisille kauan kaivatun kodin, yhteisön ja turvan. 

Erityismainninan kirja ansaitsee runollisesta, uskomattoman upeasta kielestään. Kirjailijalla on aivan poikkeuksellinen kyky kuvata niin sairaan, terveen, kuin jonkun siltä väliltäkin olevan mielenliikkeitä, ajatuksen juoksua, kokemuksia, tunteita. Kieli on ymmärtävää, tunteikasta ja persoonallista. Onneksi minulla on vielä kaikki kirjailijan aiemmat kirjat lukematta!


★★★★


Muualla: Leena Lumi, Kirjasähkökäyrä

9 kommenttia:

  1. Lukutuulia, olen niin onnessani, että luit tämän♥ Tosiaankin, Kaukosen kieli on ainutlaatuista. Ja Joel oli minunkin suosikkihahmoni. Mikään saaressa ei oikeasti ollut pelottavaa, vain maagista.

    ♥♥

    VastaaPoista
  2. Tämä on vielä lukematta, mutta haluan ehdottomasti tarttua tähän! Kuulostaa ihan minun kirjaltani.

    VastaaPoista
  3. Kaukosen kieli on uskomattoman upeaa. Onneksi nykyajan hoidot ovat muuttuneet. Tosin olen vapaaehtoisesti saaressa meren keskellä tälläkin hetkellä ja tämä tuntuu todella terapeuttiselta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä lukuvinkistä, vaikuttaa todella kiinnostavalta. Kirja ja kirjailija ovat minulle ihan tuntemattomia. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Pitäisi varmaan minunkin jossain vaiheessa lukea jokin Seili-kirja, vaikka ajatus jotenkin jostain syystä tuntuu hieman epämiellyttävältä - kenties valintani on tämä?

    VastaaPoista
  6. Tämä on minun ikuisuuden mittaisella lukulistallani. Samoin Kaukosen esikoinen Odelma. Seilin saari ja sen inspiroimat kirjat ovat kyllä todella kiinnostavia. Luin parisen vuotta sitten ohkaisen teoksen Kymmenen päivää mielisairaalassa, jossa toimittajanainen soluttautuu parantolaan näkemään sitä arkea. Aika ravisutteleva kokemus.

    VastaaPoista
  7. Nämä Seilin saaren kirjat ovat mulle vähän liikaa... ettei vaan tulisi uniin ne ksuheudet....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja ei sisällä kauheuksia, tämä on toivoa täynnä <3

      Poista
  8. En ole vielä lukenut mitään näistä Seili-kirjoista, mutta aihepiiri kiinnostaa. Tämä vaikuttaa myös siinä mielessä lupaavalta, että toiveikkuus vaikeista asioista huolimatta puree minuun. Täytyypä laittaa kirjan kansi ja nimi mieleen. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista