maanantai 29. lokakuuta 2012

Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär

Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär
Kustantaja: WSOY, 2012
Alkuteos: Hitler lánya, 2009
Suomentanut: Outi Hassi
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 336

Hitlerin tyttären takakansitekstiä lukiessa saattaisi helposti saada käsityksen, että kirja on tarina Hitlerin tyttärestä. Näin ei kuitenkaan täysin ole, Hitlerin tyttären tarina on vain yksi muiden joukossa. Itse asiassa kirja on varsinainen ryöppy kaikkea, niin henkilöitä, paikkoja kuin tapahtumiakin. Ajallisestikin kirja liikkuu melko pitkällisellä ajanjaksolla; ensimmäisen maailmansodan vuosista päädytään loppujen lopuksi lähes 1960 -luvulle asti.

Hitlerin tyttären tarina on kylläkin kirjan kiehtovinta osuutta. Mistä kaikki sitten alkoi? Eräänä päivänä itse Hitler kompastuu naisen jalkaan. Eikä ihan minkä tahansa naisen, vaan hurmaavan vaaleatukkaisen palmikkopäisen kaunottaren. Naisen nimi on Fanni Kucor. Ja pian Hitler etsii Fannin uudelleen. Myöhemmin syntyy Jolán, tytär, jonka äiti on Fanny ja isä kaiketi Hitler. Paradoksaalisesti Jolán saa tuta sota-aikana Hitlerin hirmutyöt ja välttyy hiuksenhienosti itse Auschwitzin junalta. Jolánin lisäksi uppouduin myös täysin erään mystisen sarjamurjaahan touhuihin sekä rikoskomisaario Bagiin, joka on itsevarma ja paikoin melko omahyväinenkin mies.

Edellä mainittujen lisäksi kirjasta löytyy iso liuta henkilöitä. Määrä oli niin kertakaikkisen suuri, että tuntui sulalta mahdottomuudelta pysyä perässä siitä, kuka on kuka ja mitä sukua kukakin on kenellekin. Vyyhtiä sotki vielä se, että joidenkin henkilöiden kutsumanimet muuttuivat välillä. Osa henkilöistä on olennaisia ja mukana koko kirjan ajan, mutta suurin osa käy vain piipahtamassa ja häviää kuin tuhka tuuleen. Alussa yritin tunnollisesti painaa henkilöiden nimet mieleen, mutta huomasin sen liian työlääksi. Hieman kyllä koin ahdistavana sen, etten tiennyt kuka henkilö nyt tulee olemaan tärkeä ja kuka taas on vain pieni sivuhenkilö.Tein päätöksen, että nyt keskityn vain lukemiseen, enkä ahdistu liikaa, vaikken täysin olisikaan aina perillä, kenestä puhutaan. Keskityin nauttimaan itse tarinasta.

Lukukokemusta raskautti myös se, että tarina pomppii valtavasti ja kuitenkin huomaamatta. Kirja ei sisältänyt varsinaisia lukuja, vaan kun kappale vaihtui, saattoi tapahtumapaikka ja -aika vaihtua vaivihkaa. Lukijan täytyy siis olla tarkkana. Ja ainakin tämän lukijan täytyi kohtalaisen monta kertaa selailla sivuja taaksepäin palautellakseni joitakin asioita mieleen.

Kirja ei ole siis missään nimessä helppo. Siihen täytyy keskittyä, panostaa ja syventyä. Mutta se kannattaa ja palkitsee. Kirjan alkupuolella aloin olla jo lähes epätoivoinen, mutta sinnikkyydellä jatkoin ja äkkiarvaamatta huomasin jo viihtyväni. Sukelsin uppoutuneena Unkarin historiaan, vaikutuin kerronnan taitavuudesta. Mielenkiintoiset henkilöt saivat minut pauloihinsa, kirjasta välittyvä ahdinko sai minut kaipaamaan toivoa ja inhimillisyyttä. Inhimillisyys jäi kuitenkin julmuuden jalkoihin; kuvaukset keskitysleireistä olivat armotonta luettavaa. Monet ihmisistä eivät edes tienneet, minne ovat tulossa, minne erikoinen junamatka vie. Osa on pakannut mukaan kaikkea käytännöllistä, kuin lomalle olisivat lähdössä. Osa taas onnistuu viekkaudella selviämään hengissa, ainakin vähän kauemmin. Mutta ihmishenki, etenkin juutalaisen, ei ole minkään arvoinen. Sen voi riistää vain yhdellä liipaisimen painalluksella, ja sitä kirjassa tapahtuukin. Ja paljon. Ja sekin vielä, että muu maailma ei tee mitään. Junavaunut saavat rauhassa puksuttaa kohti kuoleman loukkoa.

Huomasin hieman häiriintyväni siitä, että en tiennyt, mitä kaikkea uskoa, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Taas kerran totean, että lukukokemukseni olisi voinut olla vielä parempi, mikäli olisin hieman valveutuneempi historiantuntija. Suosittelen kirjaa joka tapauksessa, sinnikkyys palkitaan. Alun hankaluus on osittain ohimenevää ja kirja saa aivan uuden kiinnostavuuden sävyn. Loppua kohden mukaansatempaavuus kylläkin hieman väheni ja lukiessa ajatukset lähtivät helposti harhailemaan muualle. Mutta kaiken kaikkiaan; kiinnostava, erikoinen ja mieleenpainuva kirja, joka antaa kyllä, kun malttaa hieman odottaa. Eikä muuten unkarilaista kirjallisuutta tule ihan liiaksi asti luettua!


★★★

6 kommenttia:

  1. Hienoa Tuulia, että pääsit ohi alun kankeudesta... Nyt kun arviosi luin, tarina alkoi kiinnostaa uudelleen. Toisaalta mun keskittymiskyky on sitä luokkaa (kuopus oppi viimein kävelemisen taidon eikä pysy öisinkään sängyssä, grrr), että ehken edes yritä kirjaa tähän väliin tahkota. Henkilöiden määrä ja vaihtelevat kutsumanimet -apua!! :)

    Oi, sivupalkissasi on Atkinsonin uusin. Odotan mitä siitä tykkäät! :)

    VastaaPoista
  2. Annika, ehkä parempi säästää tämä johonkin parempaan hetkeen :). Juuri kävelemään oppineen pikkuisen perässä pysyminen käy varmasti työstä :D.

    Ainakin Atkinsonin Ihan tavallisesta päivästä pidin kovasti. Toivottavasti tämä uusinkin on hyvä.

    VastaaPoista
  3. Mullekin aina tuottaa ongelmia suuri hahmojen määrä, kun ei tiedä ketkä pitäisi muistaa myöhemmin. Joskus jää joku suuri juonenkäänne paljon laimeammaksi mitä sen pitäisi olla kun ei muista jonkun hahmon suhdetta toiseen.

    VastaaPoista
  4. Reta, niinpä. Sitten kun soppaa sekoitetaan vielä erinäisillä sukulaisuussuhteilla ja vaihtuvilla kutsumanimillä...

    VastaaPoista
  5. Pitäis tehdä kuten Kaari Utrio: laittaa henkilögalleria esille, ne ovat todella hyödyllisiä joskus historiallisissa romaaneissa. Minä olen varmaan tuossa mielessä myös laiska lukija... Ei ole kirjailijoilla helppoa kun liian yksinkertainenkaan ei saa olla. Kiva arvio.

    VastaaPoista
  6. Kirjanainen, kiitos! Niinpä, ei ole helppoa kirjailijoilla, aina on lukijoilla jotain huomautettavaa ;). Minä aloin tätä lukiessani alussa tekemään itselleni pientä henkilölistaa, mutta luovuin siitä. Lista alkoi muodostua pitkäksi ja lisäksi nimet olivat minun silmiini sekavia, hyvin lähellä toisiaan ja outoja (unkarilaisia :)). Huomasin, että olin oman listani kanssa ihan yhtä sekaisin!

    VastaaPoista