Kustantaja: WSOY, 2012
Alkuteos: Hitler lánya, 2009
Suomentanut: Outi Hassi
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 336
Hitlerin tyttären takakansitekstiä
lukiessa saattaisi helposti saada käsityksen, että kirja on tarina
Hitlerin tyttärestä. Näin ei kuitenkaan täysin ole, Hitlerin
tyttären tarina on vain yksi muiden joukossa. Itse asiassa kirja on
varsinainen ryöppy kaikkea, niin henkilöitä, paikkoja kuin
tapahtumiakin. Ajallisestikin kirja liikkuu melko pitkällisellä
ajanjaksolla; ensimmäisen maailmansodan vuosista päädytään
loppujen lopuksi lähes 1960 -luvulle asti.
Hitlerin tyttären tarina on kylläkin kirjan
kiehtovinta osuutta. Mistä kaikki sitten alkoi? Eräänä päivänä
itse Hitler kompastuu naisen jalkaan. Eikä ihan minkä tahansa
naisen, vaan hurmaavan vaaleatukkaisen palmikkopäisen kaunottaren.
Naisen nimi on Fanni Kucor. Ja pian Hitler etsii Fannin uudelleen.
Myöhemmin syntyy Jolán, tytär, jonka äiti on Fanny ja isä
kaiketi Hitler. Paradoksaalisesti Jolán saa tuta sota-aikana
Hitlerin hirmutyöt ja välttyy hiuksenhienosti itse Auschwitzin
junalta. Jolánin lisäksi uppouduin myös täysin erään mystisen sarjamurjaahan
touhuihin sekä rikoskomisaario Bagiin, joka on itsevarma ja paikoin
melko omahyväinenkin mies.
Edellä mainittujen lisäksi kirjasta
löytyy iso liuta henkilöitä. Määrä oli niin kertakaikkisen
suuri, että tuntui sulalta mahdottomuudelta pysyä perässä
siitä, kuka on kuka ja mitä sukua kukakin on kenellekin. Vyyhtiä
sotki vielä se, että joidenkin henkilöiden kutsumanimet muuttuivat
välillä. Osa henkilöistä on olennaisia ja mukana koko kirjan
ajan, mutta suurin osa käy vain piipahtamassa ja häviää kuin
tuhka tuuleen. Alussa yritin tunnollisesti painaa henkilöiden nimet
mieleen, mutta huomasin sen liian työlääksi. Hieman kyllä koin ahdistavana sen, etten tiennyt kuka henkilö nyt tulee
olemaan tärkeä ja kuka taas on vain pieni sivuhenkilö.Tein päätöksen, että nyt keskityn vain lukemiseen, enkä ahdistu liikaa, vaikken täysin olisikaan aina perillä, kenestä puhutaan. Keskityin nauttimaan itse tarinasta.
Lukukokemusta raskautti myös se, että
tarina pomppii valtavasti ja kuitenkin huomaamatta. Kirja ei
sisältänyt varsinaisia lukuja, vaan kun kappale vaihtui, saattoi
tapahtumapaikka ja -aika vaihtua vaivihkaa. Lukijan täytyy siis olla
tarkkana. Ja ainakin tämän lukijan täytyi kohtalaisen monta kertaa
selailla sivuja taaksepäin palautellakseni joitakin asioita mieleen.
Kirja ei ole siis missään nimessä
helppo. Siihen täytyy keskittyä, panostaa ja syventyä. Mutta se
kannattaa ja palkitsee. Kirjan alkupuolella aloin olla jo lähes
epätoivoinen, mutta sinnikkyydellä jatkoin ja äkkiarvaamatta
huomasin jo viihtyväni. Sukelsin uppoutuneena Unkarin historiaan,
vaikutuin kerronnan taitavuudesta. Mielenkiintoiset henkilöt saivat
minut pauloihinsa, kirjasta välittyvä ahdinko sai minut kaipaamaan
toivoa ja inhimillisyyttä. Inhimillisyys jäi kuitenkin julmuuden
jalkoihin; kuvaukset keskitysleireistä olivat armotonta luettavaa.
Monet ihmisistä eivät edes tienneet, minne ovat tulossa, minne
erikoinen junamatka vie. Osa on pakannut mukaan kaikkea
käytännöllistä, kuin lomalle olisivat lähdössä. Osa taas
onnistuu viekkaudella selviämään hengissa, ainakin vähän
kauemmin. Mutta ihmishenki, etenkin juutalaisen, ei ole minkään
arvoinen. Sen voi riistää vain yhdellä liipaisimen painalluksella,
ja sitä kirjassa tapahtuukin. Ja paljon. Ja sekin vielä, että muu
maailma ei tee mitään. Junavaunut saavat rauhassa puksuttaa kohti
kuoleman loukkoa.
Huomasin hieman häiriintyväni siitä,
että en tiennyt, mitä kaikkea uskoa, mikä on faktaa ja mikä
fiktiota. Taas kerran totean, että lukukokemukseni olisi voinut olla
vielä parempi, mikäli olisin hieman valveutuneempi
historiantuntija. Suosittelen kirjaa joka tapauksessa, sinnikkyys
palkitaan. Alun hankaluus on osittain ohimenevää ja kirja saa aivan uuden
kiinnostavuuden sävyn. Loppua kohden mukaansatempaavuus kylläkin hieman
väheni ja lukiessa ajatukset lähtivät helposti harhailemaan
muualle. Mutta kaiken kaikkiaan; kiinnostava, erikoinen ja
mieleenpainuva kirja, joka antaa kyllä, kun malttaa hieman odottaa.
Eikä muuten unkarilaista kirjallisuutta tule ihan liiaksi asti
luettua!
★★★
Hienoa Tuulia, että pääsit ohi alun kankeudesta... Nyt kun arviosi luin, tarina alkoi kiinnostaa uudelleen. Toisaalta mun keskittymiskyky on sitä luokkaa (kuopus oppi viimein kävelemisen taidon eikä pysy öisinkään sängyssä, grrr), että ehken edes yritä kirjaa tähän väliin tahkota. Henkilöiden määrä ja vaihtelevat kutsumanimet -apua!! :)
VastaaPoistaOi, sivupalkissasi on Atkinsonin uusin. Odotan mitä siitä tykkäät! :)
Annika, ehkä parempi säästää tämä johonkin parempaan hetkeen :). Juuri kävelemään oppineen pikkuisen perässä pysyminen käy varmasti työstä :D.
VastaaPoistaAinakin Atkinsonin Ihan tavallisesta päivästä pidin kovasti. Toivottavasti tämä uusinkin on hyvä.
Mullekin aina tuottaa ongelmia suuri hahmojen määrä, kun ei tiedä ketkä pitäisi muistaa myöhemmin. Joskus jää joku suuri juonenkäänne paljon laimeammaksi mitä sen pitäisi olla kun ei muista jonkun hahmon suhdetta toiseen.
VastaaPoistaReta, niinpä. Sitten kun soppaa sekoitetaan vielä erinäisillä sukulaisuussuhteilla ja vaihtuvilla kutsumanimillä...
VastaaPoistaPitäis tehdä kuten Kaari Utrio: laittaa henkilögalleria esille, ne ovat todella hyödyllisiä joskus historiallisissa romaaneissa. Minä olen varmaan tuossa mielessä myös laiska lukija... Ei ole kirjailijoilla helppoa kun liian yksinkertainenkaan ei saa olla. Kiva arvio.
VastaaPoistaKirjanainen, kiitos! Niinpä, ei ole helppoa kirjailijoilla, aina on lukijoilla jotain huomautettavaa ;). Minä aloin tätä lukiessani alussa tekemään itselleni pientä henkilölistaa, mutta luovuin siitä. Lista alkoi muodostua pitkäksi ja lisäksi nimet olivat minun silmiini sekavia, hyvin lähellä toisiaan ja outoja (unkarilaisia :)). Huomasin, että olin oman listani kanssa ihan yhtä sekaisin!
VastaaPoista