keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Leïla Slimani: Kehtolaulu
Kustantaja: Wsoy, 2018
Alkuteos: Chanson douce, 2016
Suomentanut: Lotta Toivanen
Sivuja:237

Kiinnostuin Kehtolaululusta muistaakseni Hesarin arvion perusteella. Luenhan toki dekkareita muutenkin mielelläni ja tässä aihe vaikutti kiinnostavalta.

Kirja kertoo Myriamista ja Paulista, ranskalaisesta keskiluokkaisesta pariskunnasta, jolla on kaksi lasta. Myriam on lasten kanssa kotona, mutta alkaa kaivata työtään asianajajana. Niinpä he alkavat etsiä itselleen lastenhoitajaa.

Lastenhoitaja löytyy. Lähes itse täydellisyydeltä vaikuttava Louise tulee heidän elämäänsä hengähdyttävän sujuvasti, hän saa lapset ihastumaan itseensä ja heidän vanhempansa myös. Vähitellen kuitenkin Luisen hämmentävä täydellisyys alkaa murtua...

Kehtolaulussa liikutaan eri aikatasoilla ja loppuratkaisu paljastetaan jo heti alussa. Sinänsä aikatasoilla hyppiminen on kiinnostavaa, mutta minulla on vähän kaksijakoinen ajatus tästä lopun paljastamisesta. Toisaalta tämä on kiintoisa tehokeino, mutta toisaalta virittää lukijan koko ajan odottamaan vain sitä yhtä asiaa. 

Kokonaisuutena kirja oli mielestäni oikein mukaansatempaava ja luin sen harvinaisen nopeasti. Jotain yllätystä olisin ehkä kirjaan kaivannut. Henkilöhahmot olivat kuitenkin onnistuneita, etenkin lastenhoitaja Loiuse. Erityisen hyvin kirjailija kuvasi etenkin kirjan alkuosassa vanhemmuuden herättämiä ristiriitaisia  tunteita. Suosittelen kirjaa dekkarien ystäville, vaikka ehkä jotain pikkusilausta jäinkin kaipaamaan.


★★★★ -

Muualla: Kulttuuri kukoistaa, Kirjasähkökäyrä

1 kommentti:

  1. Minustakin oli omituista kertoa kirjan rikos heti kirjan alussa.

    VastaaPoista