tiistai 12. syyskuuta 2017

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Kustantaja: Atena, 2017
Sivuja: 284

Varasin kirjan kirjastosta mielenkiintoisen aiheensa vuoksi. Uskonnollisista yhteisöistä kertovat kirjat ovat usein kiinnostavia, enkä muista aikoihin, jos koskaan, lukeneeni Jehovan todistajista kertovaa kirjaa. 

Kirjassa liikutaan sulavasti eri aikatasoissa päähenkilönään Markus. Ollaan lapsuudessa, kun Markus sisaruksineen elää tiukkojen säädösten ja yhteisönormien alla. Välillä seurataan Markuksen elämää hänen tiiviinä työelämävuosinaan Yhdysvalloissa. Lapsuudesta tarina jatkaa kulkuaan nuoruusvuosiin, rakkauksiin, avioliittoon. Lopulta nykyhetkeen sukeltaa tuulahdus vuosien ja vuosien takaa ja Markuksen elämä saa aivan uuden suunnan.

Lukija vietellään mukaan ensimetreiltä. Alun traaginen kohtaus on hurja ja mieleenpainuva, joskaan ei kokonaisuuden kannalta erityisen olennainen. Alun dramaattisuuden jälkeen pieneksi hetkeksi vajosin johonkin puolittaiseen pitkästymiseen, mutta onneksi en antanut periksi. Hetken taantuminen oli todellakin vain hetkellinen (itse asiassa taantuminen oli todennäköisesti lähtöisin vain omasta väsymyksestäni), koska hyvin pian uppouduin aivan täysin kirjaan ja koko loppukirjan luinkin niin tiiviisti kuin vain pystyin.

Aikatasoissa hyppiminen oli mielestäni oivallinen ratkaisu, eikä onneksi ollenkaan sekava. Ymmärtääkseni kuvaus Jehovan todistajien uskonnollisista opeista ja arjen normeista oli varsin paikkaansapitävää, kertojalla lienee omakohtaista kokemusta sekä tehtyä taustatyötä. Mielettömintä kirjassa on tunnelma: se on paikoittain tyyni, välillä taas dramaattinen ja välillä jotain jota en osaa sanoin kuvailla. Markus henkilönä on erikoinen. Erityisesti hänen näennäinen niukkatunteisuus saa ajattelemaan. Häntä ei tunnu hätkäyttävän oikein mikään, mutta mikä lopulta on totta ja mikä ei? 

Loppukaneettina: pidin, pidin ja pidin! Jäin vielä hyväksi toviksi kirjan suljettuani miettimään päähenkilöä, hänen elämän valintojaan ja millaiseksi ne hänen elämänsä värittivät. Kirjan tunnelma on jotenkin niin uskomaton, että se on koettava itse!


★★★★ ½


Muualla: Leena Lumi, Kirsin kirjanurkka, Lukujonossa 

3 kommenttia:

  1. Niin samaa mieltä<3 Kallandin kieli luo suorastaan myyttisen tunnelman, johon voisi jäädä. Tämä on erittäin loistava esikoinen, mutta enemmänkin.

    <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjoituksesta, mukavaa että pidit!

    VastaaPoista