torstai 20. huhtikuuta 2017

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Ian McEwan: Pähkinänkuori
Kustantaja: Otava, 2016
Alkuteos: Nutshell, 2016
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivuja: 206

Sanomattakin selvää, että pyrin lukemaan mahdollisimman pian aina uusimman McEwanin, kuuluuhan hän yksiin kirjailijasuosikeistani (mikä onni että minulla on hänen vanhemmasta tuotannostaan vielä lukematta osa kirjoista!). McEwan ei ole ikinä pettänyt - olen pitänyt järjestäen hänen jokaisesta kirjastaan!

Näin kävi myös Pähkinänkuoren kanssa. Pidin siis siitä kovasti. Oikein kovasti! Mielestäni se poikkeaa jonkin verran (ei siis mitenkään merkittävästi) miehen aikaisemmista kirjoista tyyliltään. Kieli tuntui jotenkin aavistuksen aiempiin nähden runollisemmalta ja dramaattisemmalta (jos olisin opiskellut kirjallisuutta, osaisin varmasti luonnehtia asiaa analyyttisemmin ja paremmilla termeillä...). Tai sitten vain kuvittelin tämän erikoisen sisällön lumoissa...

Ratkaisu asettaa kertojaääneksi vatsassa oleva sikiö on vähintäänkin erikoinen. Jopa niin erikoinen, että se häilyi jopa liian erikoisen rajamailla. Se on todettava, että uniikki se ainakin on, tai ainakaan minun luku-uralleni ei ole moista ennen osunut. Sikiö siis seuraa vierestä (tai no pikemminkin sisältä) äitinsä ja isänsä epäonnistunutta avioliittoa, äidin uskottomuutta isän veljen kanssa ja sitä, mihin nämä kaksi epätoivoista lopulta elämänsä ajavat. Sikiö on varsin perillä maailman menosta, sillä hän tietysti kuulee kaiken minkä äitinsäkin. Hänelle on kehittynyt myös mielipiteitä, tunteita, toiveita ja pelkoja. Hän tekee myös kaikkensa vaikuttaakseen tapahtumien kulkuun...

Äiti Trudy on nuori, aviomieheensä tyytymätön. Vastuuntunnoton (tunsin kukkahatun kasvavan päähäni kerran jos toisenkin kun hän siemaili huolettomasti viiniä...) ja naiivi eikä liiemmin uhraa ajatuksiaan vatsassaan kasvavalle lapselleen. Tämä rakkauden hedelmä on sekä emotionaalisesti että rationaalisestikin huomattavasti äitiään kypsempi ja fiksumpi. Kolmiodraamasta saadaan lukijalle rakennettua aikamoinen jännitysnäytelmä, joten paljon tällä kirjalla on annettavaa myös tämän eriskummallisen tyylinsä lisäksi.

Kirja on sen verran outo, että se saa minut lähes hämmennyksiin enkä oikein tiedä mitä ajatella. Se sanottakoon, että sikiönäkökulma jää kyllä mieleen ja vaikken itse edes erityisen häveliääksi itseäni edes luokittele, oli se paikoin jopa vähän too much (esimerkiksi seksikohtauksissa ja muissa hyvin yksityiskohtaisissa kuvailuissa... Ja voitteko kuvitella - sikiö yritti jopa itsemurhaa!). Suosittelen kirjaa tietysti McEwan -faneille mutta jännittävän juonensa lisäksi myös varauksetta muillekin lukijoille. Vaikka paikka paikoin mennään jopa lähes tajunnanvirtamaiselle tasolle on kokonaisuus kuitenkin varsin koukuttava ja mukaansatempaava. Ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta tämä nousee varmasti kyllä minulla yhdeksi kirjavuoden suosikiksi!


★★★★★ -


Muita lukeneita: Leena Lumi, Nannan kirjakimara

1 kommentti:

  1. Tuulia, jaan tuntosi, vaikka minä lopulta ihastuinkin sikiön persoonaan ja hänen vahvaan tahtoonsa. Kuka kirjailija vain ei tätä olisikaan keksinyt ja vielä näin onnistuneesti eli idea ei floppaa. Näillä tunnoilla kirja löytyy minultakin loppuvuoden parhaista.

    <3

    VastaaPoista