Kustantaja: Otava, 2012
Alkuteos: Turn of Mind, 2011
Suomentanut: Marianna Kurtto
Sivuja: 383
Jennifer White on 64 -vuotias eläkkeelle jäänyt käsikirurgi, joka on sairastunut jo melko pitkälle edenneeseen Alzheimerin tautiin. Läheisiä on vaikea tunnistaa, edes omia lapsiaan Fionaa ja Markia Jennifer ei aina tunne eikä muista että aviopuoliso on jo kuollut. Tapahtumat, syyt ja seuraukset eivät pysy mielessä. Todellisuudentaju hupenee, asiat unohtuvat ja sekoittuvat. Jennifer pystyy asumaan kuitenkin vielä kotonaan, apuna on hoitaja Magdalena.
Eräänä päivänä Jennifer saa kuulla järkyttäviä uutisia: naapurin rouva, Amanda, on surmattu. Hän saa kuulla myös sen, että Amanda on hänen paras ystävänsä. Amandan surmaan liittyy hyvin epätavallinen asia: hänen sormensa on leikattu toisesta kädestä järjestelmällisen tarkasti tavalla, johon moni maallikko olisi kykenemätön. Ja kehen muuhunkaan katseet kohdistuisivat kuin Jenniferiin, maineikkaiseeen entiseen käsiin erikoistuneeseen ortopediin? Jennifer ei muista tappaneensa Amandaa, hän hädintuskin muistaa edes kuka Amanda on. Mitä oikeastaan on tapahtunut?
Lähdin lukemaan Hämärän huoneita dekkarina, mikä oli hienoinen virhe. Vaikka kirja löytyykin kirjastosta dekkarihyllystä, on pääpaino kuitenkin Alzheimerin taudin kuvauksella, mikä onkin varsin onnistuneesti toteutettu. Kirja on jaettu eri osiin: alussa kertojaäänenä on Jennifer käyttäen minä -muotoa, myöhemmin kertojaääneksi vaihtuu joku muu käyttäen sinä-muotoa ja lopuksi hän -muotoa. Minuun tekikin suuren vaikutuksen pääseminen sairastuneen pään sisälle, tuntemaan hänen hämmennyksensä, vihansa, epätoivonsa ja pelkonsa. Dementiasta on kirjoitettu paljon, mutta Hämärän huoneet erottuu muista juuri tuon tarkan kuvauksensa perusteella, jossa sairastunutta ei tarkkaillakaan ulkoa päin vaan sukelletaan sisälle haavoittuneeseen ja murenevaan mieleen, tehden se vielä varsin uskottavasti.
Dekkarina Hämärän huoneet on melko tavanomainen ja tyypillinen. Tarina piti pääosin hyvin otteessaan, vaikkakin välillä hienoista junnaamista koinkin ja odottelin tapahtumia tai asioiden selviytymistä. Varsinainen loppuratkaisu ei ollut järin erikoinen tai yllättävä, jotain sen suuntaista aavistelin koko kirjan ajan tapahtuvaksi. Kokonaisuudessaan Hämärän huoneet oli kuitenkin hyvin mieleenpainuva ja koskettavakin lukukokemus, joka on myös hienovarainen ja ymmärtävä kuvaus äidin ja lapsen välisestä suhteesta. Tuo suhde on kuin elinikäinen syvä liitos, sisältäen laajan tunneskaalan negatiivisista tunteista kaikenkestävään rakkauteen.
★★★★
Muualla: Kirjavinkit, Kirjasähkökäyrä ja Rakkaudesta kirjoihin