Kuva: Gummerus |
Kustantaja: Gummerus, 2011 (pokkari)
Ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi v. 2010
Alkuteos: Hanteringen av odöda, 2005
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 400
Helmikuun lukupiirimme kirjaksi valikoitui John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. Olimme lukeneet jo useammankin melko vaikean tai tylsän kirjan. Nyt päätimme valita jotain ihan muuta.
Kuinka kuolleita käsitellään kertoo siitä, kun Tukholman ylle kertyy helleaallon seurauksena massiivinen sähkökenttä. Sähkökentän voimakkuus on samaa luokkaa kuin salamaniskun edellä. Ihmiset alkavat kärsiä voimakkaasta päänsärystä ja sähkölaitteet toimia oudosti.
Pian tapahtuu vielä karmivampia asioita. Kuluneiden viikkojen aikana kuolleet heräävät henkiin! Sairaaloiden ruumishuoneilla käynnistyy kuhina. Hautusmailla haudoista alkaa kuulua merkillisiä ääniä, kun kuolleet pyrkivät arkuistaan ulos. Tukholma on kaaoksessa.
Kirjassa tarkastellaan lähemmin muutaman perheen tarinaa ja kuolleiden heräämistä heidän näkökulmastaan. Koomikko David Zetterbergin vaimo, Eva, on vastikään kuollut. Eläkkeellä olevan toimittajan, Mahlerin, lapsenlapsi on menehtynyt tapaturmaisesti. Vanhan naisen, Elvyn, mies on kuollut vanhalla iällä. Kaikki nämä kuolleet palaavat omaistensa keskuuteen. Tarinaa on höystetty erilaisilla otteilla sanomalehtien uutisista, viranomaisten tiedotustilaisuuksista, radio- ja tv-uutisista sekä yleisönosastokirjoituksista.
Lukukokemustani pilasi kirjan etenemättömyys. Kirja oli ajoittain hyvinkin pitkäveteinen, ja minulla oli välillä vaikeuksia pysyä hereillä lukiessani. Minua puudutti pitkällinen tapahtumien ja asioiden kuvailu, joilla ei ollut tarinan kannalta mielestäni juurikaan merkitystä. Kauhukirjalta odottaisi nimenomaan vastakkaista reaktiota, sen tulisi mielestäni pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti ja olla hyytävä, edes hieman. Tämä kirja ei ainakaan minussa herättänyt minkäänlaisia jännityksen vivahteitakaan. Epäuskottavuus niin tapahtumissa kuin ihmisten reaktioissakin häiritsi. Henkilöitä oli mielestäni liikaa ja kaikki jäivät melko etäisiksi. Loppu oli toisaalta ennalta-arvattava ja toisaalta hieman hassu.
Aineksia olisi ollut mielestäni paljon parempaankin. Olisin viihtynyt kirjan parissa paremmin, mikäli kirjailija olisi keskittynyt enemmän esimerkiksi pohdintaan vaikkapa eettisissä kysymyksissä, kuin ihmisten arkisten tekemisten kuvailemiseen. Ymmärrän, ettei kauhukirjalta voi, eikä kannatakkaan odottaa liiallista uskottavuutta, mutta jonkinlainen uskottavuus kuitenkin vakuuttaisi minut paremmin. Zombit eivät ole minun juttuni. Tarina oli kuitenkin helppolukuista ja kirjan luki nopeasti. Verrattuna kirjailijan uusimpaan, Kultatukka, tähtöseen, tämä oli minulle pettymys.
★ ½