Kustantaja: Tammi, 2022
Alkuteos: Glöm bort din saknad, 2022
Suomentanut: Vappu Orlov
Sivuja: 237
Ikuinen kaipuu on viimeinen osa Bertellin Botnia -sukutrilogiaa. Nämä suomennettiin hieman käänteisessä järjestyksessä, sillä sarjan toinen osa suomennettiin ensimmäisenä. Sen lukemisesta itselläni onkin jo sen verran aikaa, että nyt houkuttaisi palata siihen uudestaan tämän uusimman jälkeen muistelemaan, keistä siinä nyt kerrottiinkaan. Sarjan ensimmäinen osa, Ikävän jälkeen, on mielestäni kaikkein paras, se kosketti eniten.
Tässä trilogian päätösosassa minäkertojana on Marlene, toinen kaksosista. Ikävän jälkeen -kirjassahan saimme seurata kaksosten äidin tarinaa, heidän lähtöään Suomesta. Nyt he sitten palaavat takaisin Vöyriin, eletään 50-lukua. Paluu osoittautuu jossain määrin pettymykseksi, uusi elämä ei avaudukaan niin kuin he olivat kuvitelleet. Lisäksi kyläläiset suhtautuvat melko nuivasti ulkomailta tulleisiin hienoihin ihmisiin hienoine vaatteineen. Marlene itse on alkavan murrosiän myllerryksessä.
Omaa lukukokemustani hieman laski ihan puhdas mieltymysasia: lapsikertojat eivät yleisesti ole jostain syystä koskaan itselleni niin kovin läheisiä. Ehkä aikuiskertojaan on helpompi samastua? Aikuisten mielenliikkeet tarjoavat erilaista kosketuspintaa? Olen myös miettinyt, että jos ajatellaan esimerkiski 9-vuotiaan maailmankuvaa, kielestä ja ajatuksesta täytyy jossain määrin väkisinkin tinkiä, koska eihän sen ikäisellä ole samanlaista kykyä sanottaa tunteitaan ja ajatuksiaan kuin aikuisella. Kirjassa oli myös melko paljon sen kokoonsa nähden murrosiän fyysisten muutosten ruotimista,mikä ei ehkä vain aiheena juuri nyt erityisemmin kosketa.
Ikuinen kaipuu kyllä osottaa sen, että Bertell on taitava kertoja, erinomainen ajankuvaaja. Ehdottomasti suosittelen tätä Botnia -trilogiaa, se on kokonaisuutena hieno lukukokemus.
★★★★ -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti