perjantai 6. tammikuuta 2023

Herman Koch: Pääosassa Sophia

 

Herman Koch: Pääosassa Sophia
Kustantaja: Siltala, 2022
Alkuteos: Een film met Sophia, 2021
Suomentanut: Mari Janatuinen
Sivuja: 259


Herman Koch kuuluu suosikkikirjailijoihini ja on myös blogihistoriani yksi luetumpia kirjailijoita. Ja syystä, esimerkiksi Illallinen oli aivan hämmästyttävän ja poikkeksellisen hyvä. Muut niistä eivät ehkä ihan samaan yltäneet, mutta erinomaisia olivat nekin.

Pääosassa Sophia oli minulle kovin odotettu kirja. Ja se alkoikin varsin herkullisesti, kun päähenkilö, keski-ikäinen Stanley, pohtii keinoja, jolla hän voisi välttää tulevat illanistujaiset. Introvertille ihmiselle varsin samastuttavaa pohdintaa ja suorastaan ilahduttaa lukea kuinka päähenkilö käy läpi ajatuksia jotka ovat niin tutun kuuloisia. 

Kirjassa on tunnistettava Kochin taiturimainen kynänjälki (suomentajaa unohtamatta!). Se on kieleltään ja omanlaiselta huumoriltaan taattua Koch -laatua. Aihe kuitenkin etäännyytti minua jonkin verran. Stanley, elokuvaohjaaja, saa jonkinlaisen pakkomielteen nuoresta Sophia -tytöstä ja asetelma häiritsi minua jonkin verran. Tämä keski-ikäisen fiksaatio nuoreen tyttöön tuntui olevan jotenkin liikaa. Eihän aihe kirjasta huonoa tee, mutta vaikuttaahan se lukukokemukseen. Kirjassa käsitellään myös elokuvan tekoa, vanhenemista, hollantilaisuutta - kaikki teemoja, jotka jäävät myös vähän etäälle. Lukiessani keskittyminen tuntui vähän herpaantuvan, ote ikään kuin puuttui. Mutta missään nimessä ei sovi unohtaa, että Koch loistaa henkilöiden kehittelijänä, ihmismielen läpileikkaajana myös tässäkin kirjassa.

Arvelisin, että kirjalla kuitenkin on lukijakuntansa ja kohdeyleisönsä. Itsekin pidän Kochista kuitenkin niin paljon, että ei epäilystä, ettenkö myös hänen mahdolliset tulevat kirjansa lukisi.


★★★ -


1 kommentti:

  1. Koch on huippuhyvä. Kirjat ovat aika osittain aika inhorealistisia ja Illallinen oli tosi pelottavaa luettavaa. Sen jälkeen olen lukenut kaikki muut paitsi tätä kirjaa, jonka aion lukea jossakin vaiheessa. Kochilla on paljon sanomaa ja lisäksi mustaa huumoria, johon sytyin varsinkin hänen omakohtaisessa Suomen päivät teoksessa.

    VastaaPoista