tiistai 29. marraskuuta 2022

Ane Riel: Tiima

 

Ane Riel: Tiima
Kustantaja: Aula @ Co, 2022
Alkuteos: Urværk, 2021
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 214


Ane Rielin aiempi Pihka oli niin hyvä kirja, että se lienee minulle yksi kaikkien aikojen parhaimmista. Lukukokemus oli varsin mieleenpainuva ja tunnelma poikkeuksellinen, erikoisen hyytävä. Siispä tämä uusin Tiima oli ehdottomasti yksi syksyn odotetuimmista kirjoista.

Eikä Ane Riel petä nytkään. Jo kirjan alkupuoli nappaa lukijan mukaansa tiiviisti. Esitellään mies, joka on asuntoesittelyssä katsomassa erästä taloa, joka on muuten ihan kiva, mutta sisustus on pahasti aikansa elänyttä. Ja sitten esitellään Alma. Vanha nainen, joka elää yksin, jonka muisti alkaa pätkiä. Ja hän ei pelkästään asu yksin, hän myös oikeasti elää yksin. Ketään ei ole, puolisosta on aika jättänyt ja niin on rakkaasta tyttärestäkin. Tytärtään Alma kaipaa kipeästi ja kyllä puolisoaankin, vaikka Otto ei täydellinen aviomies ollutkaan. Avioliitossa oli käänteensä. Tämä pariskunta eli hyvin erakkomaista elämää eikä siitä tiennyt mitään oikeastaan kukaan ja kun ainoa, joka enää heistä on elossa, alkaa unohtaa, on kaiken vääjämätön loppu häämöttämässä. Alman päivät ovat niin samanlaisia, niin samanlaisia että sydäntä kouraisee. Vaan ilonpilkahduksen hänen elämäänsä tuo pieni poika, jonka hän näkee ikkunasta joka päivä.  Alma haluaisi kovasti tutustua poikaan, joskin sen lisäksi että hän ei muista, hän ei myöskään kuule.

Erityisen koskettavaa Tiimassa on kuvaus muistin haurastumisesta ja katoamisesta - tämä on kuvattu niin uskottavasti ja kouriintuntuvasti juuri siltä kannalta, että miltä se ihmisestä itsestään voi tuntua. Kirja on myös uskomaton avioliittokuvaus: se on rehellinen ja kaunistelematon, se näyttää ihmisten monet puolet karuudesta kauneuteen. Kirja on toki myös hieno kuvaus ystävyydestä ja siitä, kuinka arvokasta pienikin hetki toisen kanssa voi olla. Myös Tiimassa tunnelma on aivan erityislaatuinen, minä ainakin lukiessani koin ison tunneskaalan aina jännityksestä myötätuntoon saakka. Tarinan loppu on erikoinen ja herättää paljon kysymyksiä. Tiiman oheen voisi hyvin liittää tämän klassisen "jos luet vuodessa yhden kirjan, lue tämä". 

★★★★★ -

3 kommenttia:

  1. Muistisairauden kuvauksia ei välttämättä olekaan vielä kirjallisuudessa kovin paljon. En itse ole ainakaan koskaan törmännyt.

    VastaaPoista
  2. Ane Riel on erinomaisen taitava tunnetilojen kuvaaja. Jostakin syystä pelkäsin molempien kirjojen aikana tapahtuvan jotakin kamalaa. Mukana on siis kauhuaineksia. Pidin kummastakin kirjasta todella paljon.

    VastaaPoista
  3. Rakastuin Pihkaan, mutta tätä en usko lukevani. Olen lukenut useamman blogiarvion ja se tuntuu liian surulliselta nykylukemistooni.

    VastaaPoista