perjantai 23. syyskuuta 2022

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija
Kustantaja: Wsoy, 2022
Alkuteos: Stormvakt, 2020
Suomentanut: Pekka Marjamäki
Sivuja: 584


En tiedä kuvittelenko vain, mutta onko dekkarit enenevässä määrin melko paksuhkoja nykyään? Voi olla että ne olivat ennenkin, mutta tuntuu että tälläinen lähes 600 sivuinen perusdekkari ei ole mikään poikkeus. Itse vähän vierastan kovin paksuja kirjoja, mutta Myrskynvartijan luki kyllä sivumäärästään huolimtta melko sujakasti.

Dekkareita tulee monesti tarkasteltua ensi alkuun siitä käsin, kuinka kliseinen se on. Lähtökohtaisesti ruotsalainen, pikkukylään sijoittuva katoamiscase ei ole kovin yylätyksellinen lähtökohta, mutta toisaalta uskon, että tälläistä juuri ns suuri yleisö haluaakin lukea. Pikkukylässä, jossa ihmiset tuntevat toisensa, on eri tavalla särmää kuin kasvottomassa isossa kaupungissa. Tähän pikkukaupunkiin, Kungshamniin, saapuu omaa elämäänsä pakoon August Strindberg, joka aikoo peustaa käytettyjen tavaroiden myymälän ja tienata sillä elantoaan. Kungshamnissa on menossa suoranainen tragedia, kun pidetty opettaja Agnes on kadonnut. Tuttavien keskuudessa supistaan, olisiko Agnes voinut kadota tahallisesti, katseet kääntyvät myös murenevan avioliiton ja puolison suuntaan. Agnesta ei tunnu löytyvän millään, mutta löytyykö kylästä joku joka tietää naisesta enemmän? 

Myrskynvartija oli mielestäni onnistunut, hyvällä tavalla tavallinen dekkari. Augustin lisäksi päähenkilöksi kohoaa poliisina toimiva Maria, joka ehkä poliisiksi on melko huonosti omia puoliaan pitävä, minulle tuli mieleen viimeisimmän Anna Janssonin Kristoffer Berg -sarjan naispoliisi. Mutta toisaalta, kovin sankarimainenkaan poliisi ei aina ole uskottava. Kirja jättää myös uuden sarjan aloittajana sopivan aukon tuleviin osiin. Myrskynvartijan juonta kuvailisin sopivan jännittäväksi ja yllätykselliseksikin. Kaikenkaikkiaan  toimiva kokonaisuus, jota on helppo suositella kaikenlaisille dekkarien ystäville. Itse aion myös jäädä seuraamaan sarjaa.


★★★★ -

 

2 kommenttia:

  1. Onpas hauska valinta tuo August Strindberg, melkoinen hatunnosto entiselle ruotsalaisen kirjallisuuden uudistajalle!

    Kyllä minusta dekkarien sivumäärät ovat viime vuosina paisuneet melkoisesti. En ymmärrä miksi, monesti niissä sitten olisi tiivistämisen varaa. Itse tykkään silläkin kotimaisen Kale Puontin kirjoista, kun ne ovat kivan tiiviitä ja ohuita. :)

    VastaaPoista
  2. Kristina Ohlssonilla on rönsyilevä kerrontatapa, mutta ei se minua haittaa. Tätä sarjaa aion kyllä seurata.

    VastaaPoista