torstai 4. marraskuuta 2021

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

 

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla
Kustantaja: Wsoy, 2021
Alkuteos: The Great Alone, 2018
Suomentanut: Marja Helanen
Sivuja: 552


Kristin Hannahin kirjoja en ole ennen lukenut, mutta tämä kiinnitti huomioni uutuuskatalogissa. Alaskaan sijoittuva kirja, mahtavaa! Alueena Alaska on kiehtova, enkä nyt juuri muista lukeneeni muita kyseiseen osavaltioon sijoittuvia kirjoja kuin David Vannin Kylmä saari (joka muuten sivumennen sanoen oli erinomainen kirja ja vielä lähes seitsemän vuoden jälkeen muistan yllättävän paljon kirjasta). 

Eikä miljöökuvaus tuottanut pettymystä, päinvastoin, se lienikin kirjan parasta antia. Näin suomalaisena kylmään ja karuun ympäristöön on helppo samastua, toki Alaskassa kaikki on vielä synkempää, kylmempää ja karumpaa. Elämä siellä on kirjan mukaan jonkinlaisessa jatkuvaa puutteessa elämistä, esimerkiksi ruokaa on viljeltävä ja kasvatettava itse jos jotain mielii syödä. Erinäköisillä vaihtokaupoilla voi hankkia itselleen ainakin jotain.  On pimeää, ollaan niin eristyksessä muusta maailmasta. Lisäksi Alaskassa on vaarallista. "Alaskassa voi kuolla niin monella tavalla", kuten kirjassakin sanotaan. Mutta, kaiken tämän vastapainona on jotain aivan erityistä: yhteisöllisyys, lähimmäisenrakkaus, yhteisen hyvän puolesta uhrautuminen (jopa siinä määrin, että mietin että mahtaako tälläistä tapahtua muualla kuin kirjoissa ja elokuvissa, että kyläläiset ryhtyvät täysin varauksettomasti ja pyyteettömästi auttamaan ventovieraita - eivätkä vaan auttamaan, vaan pikemminkin riskeeraamaan ja uhrautumaan heidän puolestaan).

Kirjan tapahtumia seurataan alussa pienen tytön, myöhemmin nuoren naisen, Lenin, näkökulmasta. Perheen isä on palannut Vietnamin sodasta - tai no itse asiassa sieltä palasi joku muu kuin isä: isä ei ole entisellään sotatraumoista kärsineenä. Äiti Cora yrittää kaikin keinoin pitää perhettä kasassa ja rauhaa yllä. Pienen sattumuksen seurauksena perhe saa mahdollisuuden muuttaa Alaskaan ja heille se näyttäytyy mahdollisuutena, tilaisuutena uuteen alkuun. Isä on arvaamaton, pelottava, mustasukkainen ja väkivaltanen. Ja valitettavasti alkaa näyttää siltä, että Alaska ei poista miehestä näitä piirteitä. Alkaa äidin ja tyttären pitkä ja vaiherikas seikkailu ja selviytymistaistelu. Välillä heillä on apunaan kyläläiset, välillä onnenkantamoinen. Ja välillä näyttää siltä, että mikään ei enää pelasta heitä.

En ole kirjallisuutta opiskellut enkä varmaksi tunne alan sanastoa, mutta jos minun johonkin pitäisi tämä luokitella, niin sanoisin että tämä on ennenkaikkea lukuromaani. Kirja sisältää sellaisia elementtejä, että uskallan povata tälle suosiota ja menestystä - ehkäpä tämä löytyy joulunakin monesta paketista. Kirja onkin oiva hyvin monenmoiselle lukijalle ja varmasti kultakimpale sellaisille, jotka lukevat vaikka vaan yhden tai kaksi kirjaa vuodessa. Kirja tarjoaa juuri sitä, mitä moni lukija kaipaa: se on riipaiseva, se on koskettava, se on jännittävä. Se on myös melko pitkä, mutta yllättävän hyvin tarinan monitapahtumainen kerronta pitää temmon yllä, eikä varsinaista tylsistymistä pääse tapahtumaan. Itse vaivaannuin hieman tietynlaisesta kliseisyydestä ja henkilöiden yksipuolisuudesta (henkilöt olivat vähän yksiulotteisia ja pitkälti joko pahoja tai hyviä). Kirjassa häiritsi jonkin verran myös epäuskottavuudet ja sellainen dramaattisuus niin juonessa kuin dialogissakin. Jossain blogissa mainittiin kirjan kohdalla sana "saippuaoopperamainen" ja myönnettäköön että sama kävi myös itselläkin mielessä. Toisaalta tämä on esimerkiksi sosiaalisen median keskusteluryhmissä kerännyt osakseen paljon kiitosta ja ihastusta, minkä voi myöskin ymmärtää. Onhan kirja kuitenkin aikamoinen seikkailu, jännittävä ja mukaansatempaava sellainen.


★★★

11 kommenttia:

  1. Tosiaan onhan tämä jännittävä tarina, ja tuo Alaskan luonnon kuvaus on upeaa. Henkilöt ovat kieltämättä joko hyviä tai pahoja ja osa tapahtumista epäuskottavia. Mutta ymmärrän kyllä, että moni voi pitää tästä kirjasta.

    Alaska kyllä kiinnostaa, ja sitä Kylmää saarta on suositeltu minulle, joten pitäisi joskus lukea se.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä. Kirja jäi yhtenä syksyn parhaimpana teoksena mieleen.

    VastaaPoista
  3. Alaska kiinnostaa kovasti. Toisinaan tarvitaan kirjoihinkin sitä saippuaoopperaa :)

    VastaaPoista
  4. Alaska on kyllä varsin eksoottinen miljöö, kivaa että siitäkin alueesta kirjoitetaan.

    VastaaPoista
  5. Luin Hannahin Satakieli-romaanin pari vuotta sitten enkä oikein innostunut dramaattisuudesta – sitä oli makuuni vähän liikaa. Taidan siis jättää tämänkin lukematta, kuulostaa liian samankaltaiselta. Alaska on kyllä kiehtova miljöö.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Muistan, että luin postauksen tästä kirjasta jossakin toisessakin blogissa ja ihastuin kirjaan oitis. Tuo Alaska kiehtoo todella. Lisäksi uskon, että kirja on kokonaisuudessaan kiinnostava. Ajattelin, että otan tämän seuraavaksi äänikirjaksi.

    VastaaPoista
  7. Tämä esittely on erinomainen. En taida kirjaa lukea, sillä olen aika allerginen epäuskottavuuksille ja saippuaoopperoille, mutta varmasti kirja on viihdyttävä ja monelle mieleinen - hyvä niin.

    VastaaPoista
  8. Hannah on kirjailija josta en ole varma olenko joskus lukenut häneltä jotain vai en. Mutta jos olen, niin 2000-luvun alkupuolella reilusti ennen kirjablogia.
    Kirja on varmasti koskettava, mikä ei varsinaisesti houkuttele minua lähtökohdiltaan, jos lukemani kirja koskettaa minua se on pahuksen hieno asia, mutta kuitenkin ihan eri juttu, ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

    VastaaPoista
  9. Pari kirjaa olen lukenut Hannah'ilta, kovin syvää muistijälkeä ne eivät jättäneet, mutta ilmeisesti hän on taitava miljöiden kuvaaja. Luen tämän, jos elämässäni alkaa arktisen hysterian kausi :).

    VastaaPoista
  10. Hyvä lukuromaani on aina silloin tällöin paikallaan. En ole Hannahilta mitään lukenut, vaikka joku hänen teoksistaan on tainnut majailla lukupinossakin pitkään. Kirjojen siivin matkailen yleensä mieluummin kylmästä lämpimään, en päin vastoin, mutta Alaska on kyllä alueena kiinnostava ja kiehtova.

    VastaaPoista
  11. Mieheni lukee tätä nyt ja pitää kovasti. Erinomainen lukuromaani♥

    Vannin Kylmä saari ei voi unohtua...

    ♥♥

    VastaaPoista