tiistai 7. syyskuuta 2021

Tuire Malmstedt: Lasitarha

 

Tuire Malmstedt: Lasitarha
Kustantaja: Aula @ co, 2021
Sivuja: 361


Lasitarha on ensikosketukseni Tuire Malmstedtin kirjoihin. Ja mielellänihän minä kirjaan tartuin: se aloittaa uuden sarjan ja aika vaikea on vastustaa uusia dekkarisarjoja! Kotimaiset dekkarit eivät välttämättä ole aina ykkösvalintojani kun lukemista valitsen, mutta Lasitarhan perusteella tulen varmasti lukemaan muutkin sarjan osat.

Kirja on rakenteeltaan melko perinteinen dekkari, mikä ei suinkaan ole huono asia - tämäntyyppiset kirjat toimivat mitä parhaimpana ajanvietteenä ja ainakin minulle myös viihteenä. Kirja on poliisivetoinen, sitä seurataan poliisitutkinnan näkökulmasta, mutta kuten hyvin usein, pääsee ääneen välillä muutkin kertojaäänet. 

Keskiössä kirjassa on alle nelikymppinen miespoliisi, Elmo. Lukija saa Elmosta aika symppiksen kuvan: hänellä on taustallaan historiaa rock -bändissä, mutta (perinteiseen dekkarihenkilötyyliin) hänellä on myös pieniä menneisyyden haamuja ja sosiaalinen elämä melko vähäistä. Hänen työparinsa Matilda on myös henkilönä dekkareihin aika tyypillinen: hänen vuorovaikutustaitonsa ovat surkeat, mutta osaava ja nokkela hän on. Pienistä kliseisyyksistä huolimatta kuitenkin oiva ja kiinnostava parivaljakko. Vähän säikähdin kirjan alun pientä ihastumis-treffit -säätöä, mutta onneksi romanttisuuden puolelle ei eksytty liikaa.

Elmo ja Matilda saavat tutkittavakseen erikoisen tapauksen: pieni poika katoaa leikkipuistosta keskellä kirkasta päivää. Äiti kiinnittää huomionsa vain hetkeksi muualle ja lapsi on poissa, hänestä jää jäljelle vain kenkä. Voiko syyllinen olla lapsen ulkomaalainen isä? Tapaus herättää ja aktivoi myös jo iäkkäämmän naisen, Liljan muistot. Tunteet nousevat pintaan, hänen oma poikansa hävisi vuosia sitten kesken koulun retken. Sen koommin hänestä ei ole näkynyt jälkeäkään eikä epätietoisuuden tuska ole päästänyt Liljasta irti.

Asetelma on kiinnostava ja pitää jännitystä yllä. Yleensä välttelen dekkareita, joissa rikos kohdistuu lapsiin, mutta onneksi tämä ei sisältänyt liikaa väkivaltaa. Loppuratkaisu oli mielestäni onnistunut, tunnelma tiheni selvästi loppua kohden ja tarina sisälsi perinteisen loppuhuipennuksen. Mielestäni Lasitarhassa on kasassa kaikki hyvän perusdekkarin ainekset: se on mukaansatempaava, yllättävä ja kiinnostava. Ehkä se olisi kaivannut vielä vähän omaperäisyyttä ja toki joidenkin tapahtumien uskottavuutta jäin vähän miettimään, mutta mielenkiinnolla odotan sarjan seuraavaa osaa.


★ ½

3 kommenttia:

  1. Tämä kyllä piti otteessaan. Juoni oli hyvin rakennettu. Jatkoa odotellen. Pidin paljon myös Tuire Malmstedtin Isa Karos -sarjasta. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. En ole vielä lukenut kirjailijan dekkareita, mutta tästähän voisi aloittaa.

    VastaaPoista
  3. Malmstedt on vielä lukematta, mutta tämä Lasitarha on alkanut kiinnostaa. Hieman kyllä epäilyttää kliseiset poliisihahmot...

    VastaaPoista