lauantai 10. heinäkuuta 2021

Vappu Kannas: Kirjeitä Japaniin

 

Vappu Kannas: Kirjeitä Japaniin
Kustantaja: S&S, 2021
Sivuja: 253


Vappu Kannas on minulle nimenä tuttu, kuten myös hänen aiempi, kiitosta saanut kirjansa, Rosa Clay. Tämä oli ensikosketus kirjailijaan ja ensivaikutuksen teki jo kirjailijan meriitti: hän on tehnyt väitöskirjan L.M. Montgomeryyn liittyen! Ihastuttavaa!

Uutuuskatalogissa tämän kevään uutuus Kirjeitä Japaniin herätti nopeasti kiinnostukseni ja havahdutti minut siihen, että ystävyys kaunokirjallisuuden aiheena on kaikkea muuta kuin loppuunkulunut. Paljon kirjoitetaan rakkaudesta, vanhemmuudesta ja edellämainittujen karikoista, mutta ystävyydestä ei niinkään, vaikka se kulkee lähestulkoon jokaisella ihmisellä elämässä mukana: joko antavana asiana - tai sitten sen puuttumisen tuskana.

Kirjan rakenteesta tulee vähän mieleen Katriina Huttusen kaksi viimeisintä lukemaani kirjaa. Se sisältää lyhyitä lukuja, joissa on milloin mitäkin. Välillä luku sisältää ihan perinteistä kerrontaa, välillä sitaatteja, välillä unia ja välillä pieniä tietoiskujakin. Tämäntyyppinen ilmava rakenne tekee lukemisenkin keveän ilmavaksi, aina tekee mieli lukea vielä yksi ja vielä yksi luku. 

Päähenkilönä Kirjeitä Japaniin -kirjassa on nuori, noin kolmikymppinen, nainen. Kirja on hänen kokemuksensa ja tunneryöppynsä siitä, miltä tuntuu kun ystävyys loppuu, kun ystävä kääntää selkänsä. Kun itse ei olisi valmis siihen, että parinkymmenen vuoden ystävyys noin vain hyytyy, revitään pois. Se on hylätyksi tulemisen pamfletti, yksinäisyyden surulaulu. Ja näihin teemoihin kirjailija sukeltaa minusta erityisen herkällä ja riipivällä otteella. Sanat on hallussa, tunteiden kuvailu on koskettavaa ja osuvaa ja se tavoittaa mielestäni erityisen hyvin tietynlaisen karikon ja mitättömyyden tunteet. Välillä kuvataan myös ystävysten yhteistä matkaa Japanissa ja lukijakin pääsi mukaan ihastuttaviin Japanin maisemiin ja elämänmenoon. 

Kirjeitä Japaniin herätti ajatuksia, mikä on aina hyvä asia. Huomasin ihmetteleväni päähenkilön voimakasta suhtautumista ystävyyden loppumiseen, suorastaan romahtamista. Tämä ehkä työnsi minua hieman etäämmälle, koska huomasin jopa vähän hämmentyväni näin voimakasta ja nopa neuroottista rektiota ystävyyden loppumiseen - aivan kuin joku olisi kuollut. Omassakin elämässä ystävyyssuhteita on hiipunut ja päättynyt ja enemmänkin se tuntuu kuuluvan elämään ennemmin kuin se että ystävyydet kestäisivät ikuisesti. Toisaalta päähenkilön tunteet ja mielenliikkeet on kuvattu niin taitavasti, että niistä voi ammentaa vertaitukea jokainen, jonka minkälainen ihmissuhde tahansa on loppunut. Välillä alenin ajattelemaan päähenkilön ongelmia "first world problems" -tyyppisiksi, kun hän kyynelehti ystävänsä perään ja sivussa muisteli yltäkylläisen kuuloisia Dubain uima-altaita ja Islannin kuumia lähteitä. Pidin kuitenkin kirjailijan tyylistä niin kovasti, että jään mielenkiinnolla odottamaan hänen mahdollista tulevaa tuotantoaan. 


★★★ -

5 kommenttia:

  1. Rosa Clayn olen lukenut ja tämäkin vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjan esittelystä. Kirjailija ja kirja ovat minulle tuntemattomia. Ehkäpä tämä menee lukulistalle.

    VastaaPoista
  3. Tämän haluan lukea. Aihe on kiinnostava eikä tosiaan mitenkään kulunut tai kaluttu - kaikkea muuta. Myös tuo Kannaksen esikoisteos kiinnostaa, hyvä muistutus siis senkin lisäämisestä lukulistalle.

    VastaaPoista
  4. Luin Rosa Clayn viime kesänä, mutta tämä ei jotenkin oikein kolahda. Ehkä tuli sellainen fiilis, että tuntuu liian draamanhakuiselta tuo ystävyyden päättymisen käsittely päähenkilöllä.

    VastaaPoista
  5. Hmm, tämäpä kiinnostavaa. Luin viime syksynä Marja-Leena Tiaisen romaanin Ystäväni, Kirsti ja se käsitteli tilannetta, jossa ystävyys päättyy toisen kuolemaan. Tässä oltiin siis jo kypsässä keski-iässä, mutta teemat kuulostavat paikoitellen samantyyppisiltä.

    VastaaPoista