torstai 6. toukokuuta 2021

Elizabeth Strout: Olive, taas

 

Elizabeth Strout: Olive, taas
Kustantaja: Tammi, 2021
Alkuteos: Olive, Again, 2019
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivuja: 355


Kevään odotetuin kirja! Olive Kitteridge oli minulle aivan kertakaikkisen täydellinen lukukokemus! Samalla Elizabeth Strout on kohonnut yhdeksi minun ulkomaisista suosikkikirjailijoistani, samaan porukkaan, jossa esim Paul Auster, Ian McEvan ja Carol Shields jo ovat. Voin vain vahvasti toivoa, että Stroutilta saadaan vielä monta kirjaa! Ensimmäisenä herää mieleeni pohdinta, että tähän astisista hänen kirjoistaan moni on ollut hyvin samalla rakenteella kasattu: ne sisältävät useita novellimaisia kertomuksia, joissa päähenkilö on jollain tavalla mukana. Osassa aivan pääroolissa, toisissa hänet ehkä vain mainitaan sivumennen.

Samaa rakennetta kantaa myös Olive, taas. Vielä minua ei ainakaan haittaa tämä jonkinlainen toisto. Olive, taas on aika samanlainen kirja kuin ensimmäinen osakin, mutta elämässä toki mennään eteenpäin. Kirja alkaa jotakuinkin siitä, mihin edellinen osa jäi ja hyvä niin. Ensimmäisen osan jälkeen jäinkin kovasti miettimään että miten Oliven ja Jackin käy. Toivoin heille vain hyvää, heidän tapaamisensa ja tutustumisensa ensimmäisessä osassa oli niin koskettavaa. 

Olive elää kirjassa ikävuosiaan seitsemänkymmenen jälkeen. Henryä, hänen pitkäaikaisinta aviomiestään, hän ei ole unohtanut. Oliven ainoa poika asuu kaukana ja välit ovat entiseen tapaan melko etäiset. Olive vanhenee, ikääntyminen tuo mukanaan kaikenlaista. Elämänkokemus auttaa näkemään asioita tietynlaisesta perspektiivistä, tuo suhteellisuudentajua. Mutta toki kuten tiedämme, ikääntyminen tuo mukanaan myös monenmoisia hankaluuksia ja vaivoja. Ja tämän kuvauksen Strout tarjoilee lukijalle aivan erityisen lämpöisellä tavalla, ymmärtäväisesti, pilke silmäkulmassa. Samoin hän suhtautuu toki Oliveen itseensäkin. Olisiko Olivessa kenties havaittavissa pientä pehmenemistä? Ihan itsensähän hän on edelleen: pessimistinen, erakkoluontoinen, suorapuheinen. Mutta toisaalta hänessä on aivan toisenlainenkin puoli, kirjassa hän esimerkiksi pariinkin otteeseen osoittaa suoranaista avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Kyllähän tätä kirjaa voi jälleen kerran suositella ihan vaan vaatimattomasti kaikille. Se sopii tottakai niin ikääntyneille, mutta myös meille nuoremmille se antaa kyllä aivan kertakaikkisen ilahduttavan elämyksen. Lukiessani hämmästelin, että vain valikoitunut joukko kirjoja on sellaisia, joiden lukeminen on kertakaikkisen puhdas ilo ilman minkäänlaista ajatusten harhailua, pitkästymistä tai muuta. Tämä oli sellainen. Ja oli kerrassaan ilahduttavaa törmätä kirjassa myös tuttuun henkilöön Pikkukaupungin tytöstä


★★★★ -


4 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttava äitienpäiväkirja :)

    Tässä oli paljon tuttuja henkilöitä aiemmista kirjoista, varsinkin Olive Kitteridgestä. Ihanaa, että Olive sai hyvän ystävän Pikkukaupungin tytöstä. Ystävyys on tärkeä asia myös vanhempana henkilönä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjan esittelystä. Olen lukenut Stroutilta ainoastaan Nimeni on Lucy Barton. Pitää varmaan ottaa tämä lukulistalle, niin paljon tätä on kehuttu.

    VastaaPoista
  3. Stroutia pitäisi ehdottomasti kokeilla. Hänen kirjansa ovat hyvin tiuhaan blogeissa. :)

    VastaaPoista
  4. Olen tätä vähän säästellyt johonkin erityisen sopivaan hetkeen, olihan Olive Kitteridge sen verran ihana kirja :) Muuta en Stroutilta ole vielä lukenutkaan.

    VastaaPoista