lauantai 10. huhtikuuta 2021

Anna-Liisa Ahokumpu: Kolme rukousta äidille

 

Anna-Liisa Ahokumpu: Kolme rukousta äidille
Kustantaja: Gummerus, 2021
Sivuja: 179


Äitiys - aihe, josta löytyy ammennettavaa loputtomiin. Se on aihe, jossa on loputtomasti mahdollisuuksia: äitiyttä on niin monenlaisia kuin on erilaisia äitejäkin. Toisaalta monta näkökulmaa on jo nähty ja kuultu, monta synnytystarinaa kerrottu.

Kolme rukousta äidille kuitenkin mielestäni kiersi kaikki odotetuimmat näkökulmat. Alku kirjaan on kiehtova ja koskettava: tytär kuolevan äitinsä sängyn reunalla. Tytär kantaa jo uutta elämää, oma tytärtään. Luopuminen ja menetys vastassa uutta alkua. Kirjassa ei kerrota vain näiden äitien ja tytärten tarinaa, vaan sivussa kulkee aivan täysipainoisena toisessa ajassa elävän Anjezën elämä. Anjezë, joka näkee yhtälailla tuskaa ja menetystä ja myöhemmin kokee oman heräämisensä ja löytää oman tiensä.

Kaksi rinnakkain olevaa tarinaa luovat usein kiinnostavat vastaparit toisilleen, ja niin tässäkin pääasiassa: tarinat olivat omiansa, mutta jonkinlainen hengellinen yhteys niillä oli kuitenkin. Ehkä jotain jäin tähän yhteyteen vielä kaipaamaan, lopputulemana näiden yllä häilyi kuitenkin pieni irrallisuus, vaikka toisaalta ilman toisiaan kirja olisi jäänyt varmastikin puolikkaaksi. Ehkä olisin lukijana kaivannut enemmän selityksiä: miksi juuri nämä tarinat haluttiin kertoa? Anjezë oli toki tärkeä henkilö tämän nykyajan naisen äidille. Sitä kautta sillä tietysti on vaikutuksensa myös myöhempiin sukupolviin.

Anna-Liisa Ahokumpu on tarttunut kirjassaan ajankohtaiseen, paljon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa puhuttaneeseen aiheeseen, synnytysväkivaltaan. Sanoisinkin, että tämä on saman kokeneille varmastikin tärkeä ja tarpeellinen kirja ja puheenvuoro. Tunsin itseni hieman vääräksi kohderyhmäksi, mikä etäytti minua näistä kokemuksista. Aluksi luin synnytyskuvausta ajatuksella, että tässäpä ihan tavallinen ensisynnyttäjän synnytys. Vähitellen kuitenkin aloin ymmärtää, että kirjan nainen (ja kenties taustalla kirjailija omine kokemuksineen?) on kokenut vääryyttä, loukatuksi tulemista, sivuuttamista. Oma kokemusmaailmani on niin toinen: omissa synnytyksissäni olen ollut tavattoman kiitollinen lääketieteestä ja ammattitaitoisista ihmisistä, jotka tiesivät, miten missäkin tilanteessa pitää toimia. Ei minulla olisi ollut mitään mielipidettä siihen, että tarvitaanko nyt oksitosiinitippaa tai miten istukka nyt parhaiten saataisiinkaan syntymään. Itse koin vahvasti tulleeni autetuksi, en kaltoin kohdelluksi. Kirja on kuitenkin hyvä muistutus ja ääni, joka on myös tärkeä tulla kuulluksi.

Tämä oli ensikosketukseni Anna-Liisa Ahokummun kirjoihin. Jään seuraamaan mielenkiinnolla hänen mahdollisia tulevia kirjojaan. Erityisesti pidin kirjailijan tunneymmärryksestä ja taidosta sanoittaa erilaisia mielentiloja ja tunnelmia. 


2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta! Itselleni äitiys ei ole ajankohtainen teema, mutta voisin ehkä lukea tämän.

    VastaaPoista
  2. Pidin tästä, vaikka tuo kahden tarinalinjan erillisyys hieman häiritsikin. Jonkinlainen kiinteämpi yhteys olisi miellyttänyt. Mutta kauniisti Ahokumpu kirjoittaa ja kirjan luettua tuli aika haikea olo.

    VastaaPoista