keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Timo Parvela: Ella ja kaverit etäkoulussa

 

Timo Parvela: Ella ja kaverit etäkoulussa
Kustantaja: Tammi, 2021
Kuvittanut: Anni Nykänen
Sivuja: 82

Nyt kun kymmenen vuotta on blogiuraa takana, teen pienen uuden aluevaltauksen eli lastenkirjat, joskin niistä kirjoittelen varmasti aika harvakseltaan. Vähän nyt jo kauhistuttaa, että osaanko kirjoitta niistä mitään, mutta katsotaan kuinka käy.

Ella ja kaverit etäkoulussa kiinnostutti minua ajankohtaisuudellaan. Myös koululainen oli innoissan: onhan hänellä jo omakohtaista kokemusta etäkoulusta ja yhden kirjan olemme aiemminkin lukeneet kyseistä sarjaa. Edellisen osa, jonka luimme, oli mielestäni ihan hyvä - ei huippu muttei huonokaan.

Ella ja kaverit, eli siis hänen koulukaverinsa, alkavat tämän uuden osan alussa puuhata osallistumista Talitintti -kykykilpailuun. Oppilaat itse asiassa ovat varsin myötätuntoisia ja empaattisia lapsia: he hakeutuvat kilpailuun, jotta voisivat hävitä opettajallensa, joka myös osallistuu. Vaan miten käy?

Nyt joudun häpeäkseni tunnustamaan, että juonikuvio meni minulta vähän ohi - tai en täysin ymmärtänyt sitä. Yhtäkkiä kykykilpailusta oltiinkin jo Teams -kokouksessa! Myönnän, että myös loppuosassa oli tapahtumaketjuja, joiden tarkempi kulku jäi minulle vähän epäselväksi, mutta tokkopa sillä tälläisessä lastenkirjassa suurta väliä on.

Kirja oli hauska, joskin ihan pienille lapsille huumori ei ehkä vielä aukene. Ekaluokkalaisellekin piti vielä vähän tarkentaa, mihin milläkin mahdollisesti viitataan. Lapsi kuitenkin tykkäsi kirjasta ja lasten ja opettajan sekoilut tuntuivat viihdyttävän! Päiväkoti-ikäinen lapsi ei jaksanut kovin hyvin keskittyä, mutta hauska kuvitus pelasti.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti