torstai 4. maaliskuuta 2021

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi
Kustantaja: Like, 2021
Alkuteos: Oktoberbarn, 2019
Suomentanut: Petri Stenman
Sivuja: 190


Bongasin Lokakuun lapsen kevään uutuuskatalogeista. Mielenkiintoista, joku kirjoittaa kokemuksiaan sähköhoidosta ja mielisairaalasta! Mainittakoon heti kirjan alkuun, että kansi ei mielestäni ole mitenkään erityisen houkutteleva. Henkilönä Linda Boström Knausgård on minulle täysin vieras. En ole lukenut mitään häneltä aiemmin, enkä myöskään hänen entiselta puolisoltaan Karl Ove Knausgårdilta, joka niin ikään on kirjoittanut elämästään omaelämänkerrallisen kirjasarjan.

En ole ihan varma, mitä ajattelen siitä, että puolisot vuoroin kirjoittavat avioliitostaan yksityiskohtaisesti ja vielä huomioiden se, että toinen osapuoli on julkisuuden henkilö. Eihän siinä suoranaisesti mitään pahaa ole, mutta huomaan että minulle tulee lievä syyllisyyden tai vastaavan tunne lukiessani, olen kuin tirkistelijä. Linda tosin kuvaa teoksessaan avioliittoa ja entistä miestään hyvinkin ymmärtäväisellä otteella, vaikka ei ollutkaan se osapuoli, joka suhteen halusi päättää.

Avioliiton lisäksi kirjailija kuvaa mielisairaalassa vietettyä ajanjaksoaan hyvin väkevällä tavalla. Sävyssä yhdistyy jonkinlainen lievä pettymys psykiatrista hoitoa kohtaan (ja mikäli se kuvatun kaltaista on ollutkin, eihän sitä voi ihmetellä) ja toisaalta ymmärrys myös omasta epätasapainostaan. Hoitajat näyttäytyvät mielenkiintoisina ja keskenään hyvinkin erilaisina persoonina, niin kuin tosielämänkin hoitajat. Kuvaus sähköhoidosta on melko karua, kirjailija itse ei liene saaneen hoidosta mitään muuta seurausta kuin muistinmenetykset, vaikka hänelle kovasti koitettiin vakuuttaa, että se on vähän kuin käynnistäisi tietokoneen uudelleen. Erityisesti pidin kirjan kauniista kielestä ja kirjailijan upeasta taidosta pukea tunteita ja kokemuksia sanoiksi.


★★★ ½
 

3 kommenttia:

  1. Kyllä oli karmeaa tuo sähköshokkihoito. Toivottavasti en koskaan joudu semmoiseen hoitoon. Aina pitäisi aloittaa muistot uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Viime viikon Me Naisissa oli Knausgårdin haastattelu, jossa tuli esille monia asioita, joita tässä kirjassa käsitellään. Luimme lukupiirissämme Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan. Oli oikein hyvä lukukokemus.

    VastaaPoista
  3. Tämä muistaakseni oli yksi niistä kirjoista, jotka omaankin silmääni pomppasivat kevään kirjakatalogeja selaillessani. Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallista kirjasarjaa en ole lukenut, mutta tämän hänen vaimostaan kertovan kirjan haluan ehdottomasti lukea. Mielisairaalat ja mielenterveysasiat ylipäänsä kiinnostavat kovasti. Ja mitä tulee tuohon sähköhoitoon, niin sen tiedän jo nyt, että sitä hoitomuotoa käytetään esimerkiksi masennukseen vielä nykyisinkin. Sähköhoito ei kuitenkaan ole ihan sellaista, mitä historiaan sijoittuvissa mielenterveyttä käsittelevissä kirjoissa kerrotaan sen olleen. Ihminenhän nukutetaan hoidon ajaksi.

    VastaaPoista