tiistai 19. joulukuuta 2017

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä
Kustantaja: Otava, 2017
Alkuteos: In a Dark, Dark Wood, 2015
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 363

Synkän metsän siimeksessä -kirjaa noin lyhykäisesti luonnehtisin klassiseksi dekkariksi. Rakenne on aika perinteinen: pohjustus, murha, epäilyjen välillä leikkiminen, loppuhuipennos ja ratkaisu. Henkilöhahmotkaan eivät sinänsä yllätä, vaan ovat melko kliseisiä jokaikinen.

Tarinan päähenkilö, Nora, saa yllättäen kutsun teiniaikojensa parhaan ystävänsä, Claren, polttareihin. Kutsu hämmentää, koska ystävykset eivät ole olleet vuosiin tekemisissä. Nora päättää kuitenkin lähteä. Polttarit pidetään erikoisessa talossa, nimensä mukaisesti synkän metsän siimeksessä. Mutta kuten arvata saattaa, päättyvät nämä polttarit jonkun kuolemaan ja lopulta useampikin saa kamppailla henkensä edestä...

Pidin kirjasta, luin sen mielelläni. Vähän minua ehkä ärsytti että Noran ihastus ja rakkaus hänen ollessaan 16(!) -vuotias on niin merkityksellinen, että hän edelleenkin tuskastelee asian kanssa. Suhdekin oli kestänyt vain puoli vuotta. Päähenkilöt olivat nyt reilu parikymppisiä. Ehkä välillä olikin sellainen olo, että olen lukemassa nuortenkirjaa - olisin ehkä vakuuttunut enemmän jos henkilöt olisivat olleet vaikkapa kymmenen vuotta vanhempia. No, pikkuseikka sinänsä, mutta kuitenkin.

Synkän metsän siimeksessä on kuitenkin varsin mukaansatempaava, ainoastaan alkupuoliskolla muutaman kerran huomasin ajattelevani, että tapahtuis nyt jo jotain. Kokonaisuus pysyi kuitenkin kasassa ja kuten yllä jo mainitsinkin, kirjan kokonaisuus oli varsin klassinen. Ehkä olisin toivonut, että loppuratkaisu olisi viritelty vähän yllättävämmäksi. Innolla luin kuitenkin kirjan, sitä oli vaikea laskea käsistään. Todella viihdyttävää joulun ajan lukemista! Ja pistinpä tämän luettuani Ruth Waren ensi vuonna ilmestyvän dekkarin varaukseen.


★★★ ½


Muualla: Amman lukuhetki, Rakkaudesta kirjoihin

3 kommenttia:

  1. Tuulia, minäkin luin tämän kuin vettä vain, mutta en pystynyt bloggaamaan. Tässä kirjassa oli vetävän dekkarin ainekset hyvin koossa, mutta jotain ihan pielessä, enkä saanut kiinni mikä oli pielessä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu, aika harmiton ja yllätyksetön tämä oli. Hmm, elokuvana voisi toimia hyvin!

      Poista
  2. Sen verran kun tästä muistan, viihdyin tarinan parissa erinomaisesti. Varsinkin alkupuolella jännitettä kehitettiin mukaansatempaavasti ja ihmisten keskinäisiä sosiaalisia suhteita, jotenkin vinksahtaneita sellaisia, oli viihdyttävää seurata.

    VastaaPoista