sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Gillian Flynn: Paha paikka

Gillian Flynn: Paha paikka
Kustantaja: WSOY, 2014
Alkuteos: Dark Places, 2009
Suomentanut: Maria Lyytinen
Sivuja: 381

Sain vinkin, että Paha paikka kannattaisi lukea. Ja niin kannattikin! Enpä ole toviin lukenut näin koukuttavaa ja tiheätunnelmaista dekkaria, joka piti lukijaa jännityksessä aivan loppuun asti. Pyrin käyttämään jokaisen vapaan hetken kirjan parissa, sen verran paloin halusta tietää, miten asiat ratkeavat.

Kirjan päähenkilö Libby on kokenut synkkiä asioita. Hänen ollessaan pieni lapsi surmataan hänen koko muu perheensä isoveljeä lukuunottamatta. Isoveli Ben saakin syyllisenviitan harteillensa, onhan hän varsin erikoinen tyyppi. Kummajainen, outo, ehkä saatananpalvojakin. Niin ja lapsiinsekaantuja. Isä on jättänyt perheensä jo aikoja sitten. Ja kyllä tämä Runnerkin aika karsea tyyppi on!

Tarinaa seurataan kahdesta vinkkelistä. Nykyhetkessä Libby elää laiskaa ja saamatonta elämää, jonka on tähän asti saanut jotenkuten kustannettua hyväntekeväisyysrahastojen avulla. Nyt varat alkavat huveta ja hänen on pakko keksiä jotain. Ben on ollut vankilassa jo parisenkymmentä vuotta. On kuitenkin olemassa harrastelijakerhoja, jotka ovat kiinnostuneet tälläisistä tragedioista ja Kill Club -niminen järjestö uskookin vakaasti Benin syyttömyyteen. He palkkaavat Libbyn auttamaan heitä tapauksen selvittelyssä ja rahavaikeuksissa oleva Libby ei voi muuta kuin suostua. Pian hän onkin jo keskellä isoa vyyhtiä, ja illan tapahtumat alkavat valjeta hänelle kaikessa karmeudessaan...

Toisaalla seurataan hetki hetkeltä vuoden 1985 tammikuun toista päivää, jolloin perhesurma tapahtui. Tapahtumia valotetaan lukijalle aina aamusta alkaen vuoroin eri ihmisten näkökulmasta. Pikkuhiljaa tapahtumat seuraavat toisiaan kohti synkkää päätöstä.

Tämä kahden aikatason seuraaminen toimi mainiosti! Myös se, että kertojaääni vaihteli, toi kirjaan syvyyttä ja ulottuvuuksia. Loppuratkaisu on joiltakin osin ennalta-arvattava, mutta kokonaisuutena yllätys. Kirjailija on onnistunut kokoamaan kirjasta varsin ehyen, eikä mikään kappale tai rivi tunnu turhalta. Kirjoitustyyli on muutoinkin varsin koukuttava ja nopealukuinen sekä helppolukuinen mutta ei löyhä. Juuri sellainen kuin dekkarin kuuluukin! Kirjassa oli rutkasti varsin epämiellyttäviä henkilöhahmoja, jotka ainakin minua puistattivat ja ärsyttivät, mutta lukukokemusta se ei pilannut.

Suosittelen ehdottomasti! Minulta onkin lukematta Flynnin Kiltti tyttö, johon varmasti tartun mahdollisimman pian!


★★★★ ½


Muualla: Leena Lumi, Kirjainten virrassa, Rakkaudesta kirjoihin, Järjellä ja tunteella

10 kommenttia:

  1. Luin Kiltin tytön enkä tykännyt siitä, joten päätin olla lukematta Pahan paikan. Luin sitten Leena Lumin bloggauksen kirjasta ja se oli niin houkuttelevan kuuloinen, että luin kirjan ja todellakin, kirja oli nappisuoritus. Nyt odottelen kirjailijan tänä vuonna julkaistua uusinta kirjaa kirjastosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, eikö Kiltti tyttö olekaan näin hyvä? Hmm tarvinneekin liittyä ehkä itsekin uusimman jonon jatkeeksi! Kiitos muistutuksesta! :)

      Poista
  2. Siis Flynn on mestari koukuttamaan: Teisin jo ensimmäisestä krijastaan, että häntä en voi olla lukematta! Pidin Kiltistä tytöstä sekä Pahasta paikasta ja kohta lunen hänen uusimpansa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiltti tyttö ei ole kerännyt näemmä samanlaista suosiota kuin tämä, mutta kyllä tää niin hyvä oli, että pakko sekin on lukea! Täytyykin varata kirjastosta tuo uusin.

      Poista
    2. Eikös se kolmas ilmesty vasta kesäkuussa, vai olenko taas ihan pihalla...

      Poista
    3. Et ole! Se Teräviä esineitä (vähän hassu nimi jos minulta kysytään) ei kaiketi vielä olekaan ilmestynyt, mutta varausjonoa on kertynyt jo aika reippaasti tänne meidän kirjastoon ainakin. Täytynee liittyä jonon jatkeeksi!

      Poista
    4. Niin ja Teräviä esineitä onkin oikesti Flynnin esikoinen! Hyvä oli, mutta siinä on yksi juttu, jonka tähden en aio katsoa siitä tehtyä elokuvaa, nuo muut voin katsoa. Filmaussopimuksia tehty ja ainakin Kiltti tyttö jo filmattu etc.

      Poista
  3. Itse pidin Kiltistä tytöstä, joten tämäkin pitää lukea. Kiitos vinkistä!


    ajattelin-tanaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Monet kehuvat tätä vielä paremmaksi. Liityinkin heti blogisi lukijaksi! :)

      Poista
  4. Pidän Flynnin kirjoista. Teräviä esineitä on paras lukemani Flynn.

    VastaaPoista