torstai 4. heinäkuuta 2013

Seppo Jokinen: Vihan sukua

Seppo Jokinen: Vihan sukua
Kustantaja: Crime Time, 2013
Sivuja: 340

Eräänä ihan tavallisena päivänä komisario Koskinen astuu ulos asunnostaan ja kuulee valtavan räjähdyksen. Hän aavistaa pian, että päivästä on tuleva vielä pitkä ja raskas. Ja oikeassa hän onkin. Niin siitä päivästä kuin parista päivästä sen jälkeenkin tulee hyvinkin työntäyteisiä herra komisariolle.

Pian selviää, että räjähdys on peräisin pommista, jonka arvellaan saaneen alkunsa matkustajajunasta. Arvelukset osoittautuvat pian virheellisiksi, kun asian todellinen laita selviää. Pommi on räjähtänyt rautatien lähellä olevassa talossa, räjähdys oli niin suuri että juna suistui raiteiltaan ja useita loukkaantui. Junan eräs matkustaja oli muuan maahanmuuttajien asioita ajava kansanedustaja. Kohdistuiko hyökkäys häneen? Ainakin Supo on tätä mieltä. Vai oliko sattumaa, että pommi räjähti juuri junan ollessa talon kohdalla? Vielä kimurammiksi asiat muuttuvat, kun räjähdyspaikan lähistöltä löydetään pariskunta kurkut auki viillettyinä. Kaiken kukkuraksi tamperelaisia naisia piinaa outo asuntoihin tunkeutuva hiippailija.

Vihan sukua on taattua ”seppojokis -laatua”. Tunnelma ja henkilöt ovat tutut ja turvalliset. Kuten jo Hervantalainen -postauksessani mainitsin, komisario Koskinen on varsin sympaattinen ja uskottava henkilöhahmo, samoin kuin hänen kollegansakin. Tässä osassa Koskisen yksityiselämä jäi selvästi vähemmälle kuin aikaisemmissa. Vihan sukua -kirjan juoni ja loppuratkaisu eivät olleet ehkä ihan sarjan parhaita ja yllätyksellisimpiä, vaikka ihan toimivia olivatkin. Kuitenkaan ei voi kuin ihmetellä, miten Seppo Jokinen onnistuu kerta toisensa jälkeen viihdyttämään ja koukuttamaan lukijansa!



★★★★ -




Lue myös Kirsin kirjanurkan arvio kirjasta.

2 kommenttia:

  1. Hmm... En olekaan koskaan vielä lukenut Seppo Jokista, mutta ehkä pitäisi. Laitetaan korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska sinäkin taidat olla dekkarien ystävä, voin kyllä Seppo Jokisen kirjoja ehdottomasti suositella!

      Poista