keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät

Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät
Kustantaja: Gummerus, 2013
Alkuteos: Fasandræberne, 2008
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 451

Olin varsin tykästynyt reilu vuosi sitten lukemaani Adler-Olsenin Vankiin, joka on tämän Osasto Q -sarjan ensimmäinen osa. Siispä tartuin intoa puhkuen myös sarjan toiseen osaan, Metsästäjiin. Eikä sekään pettymystä tuottanut, vaikkei ehkä ihan Vangin tasolle yltänytkään.

Juromainen ja yrmeä poliisi Carl Mørck saa tutkittavaksi tällä erää vikkelän ja hieman tahattomastikin humoristisen työparinsa Assadin kanssa vanhan jutun parinkymmenen vuoden takaa. Itse asiassa tapaus on päätynyt hieman hämärissä olosuhteissa Carlin pöydälle: kenelläkään ei ole aavistusta siitä, kuka sen on siihen tuonut.

Juttu koskee kahden sisaruksen väkivaltaista kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä. Itse asiassa tapaus on jo tunnustettukin, mutta pian Carl huomaa, että jokin jutussa mättää. Niinpä hän, Assad ja heidän työtiiminsä uusi jäsen, sihteeri Rose, käyvät tarmokkaasti jutun kimppuun. Pikkuhiljaa alkaa paljastua varsinainen rikosvyyhti, jonka tapahtumat kaikessa karmivuudessaan ylittävät ennakko-odotukset. Tapauksen tutkintaa ei ainakaan helpota se, että jopa eräät viranomaistahot pyrkivät estämään ja lopettamaan Carlin tutkimukset. Carl ei pienistä jarrutteluista säikähdä, vaan ajautuu tapaukseen yhä syvemmälle ja syvemmälle, joutuen loppujen lopuksi itsekin hengenvaaraan.

Kaikessa inhottavuudessaan ja karmivuudessaan Metsästäjät on minusta varsin toimiva dekkari. Juoni on yllättävä ja mukaansatempaava. Erityisesti sekä tässä että Vangissa pidin kirjan persoonallisista henkilöhahmoista: mielestäni sekä Carl että Assad ovat varsin kiinnostavia ja onnistuneita hennkilöitä. Kirjan tyyli on sopivan humoristinen, vaikka vastenmielisiä ja kuvottavia tapahtumia ei säästellä. Aavistuksen olisin kaivannut tiivistämistä, 450-sivuinen dekkari vaatii jo mielestäni erityistä intensiivisyyttä kantaakseen. Erityisesti kirjan keskiosassa tapahtumat jäivät hetkeksi junnaamaan paikoilleen. Suosittelen kuitenkin tätä ehdottomasti sekä dekkarien ystäville että myös vähemmänkin dekkareihin peryhtyneille lukijoille.


★★★★ -


5 kommenttia:

  1. Ihan totta, ei tämä Vangin tasolle yltänyt, vaikka hieno romaani olikin! Etkös sinä juuri verrannut Carlia Dr. Houseen? :D Mielleyhtymä oli valmis kun kirjaan tartuin.

    Mutta ehdottomasti näitä luetaan jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. Nyt kun sanoit, muistan Vangin jälkeen ajatelleeni, että Carl on kuin Dr. House. Ja niinhän hän onkin! :D

    Minä aion myös jatkaa sarjan lukijana, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että kuitenkin tykkäsit. :) Sanon näin siis työn puolesta, en ole vielä Adler-Olsenia itse lukenut. Olen kuullut kehuja, mutta myös, että kirjat ovat aika raakoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni nämä ovat kyllä ehdottomasti keskitasoa parempi dekkarisarja. Hahmot ja juoni ovat molemmissa harvinaisen onnistuineita! Mutta eritoten tämä Metsästäjät oli kyllä aika raaka ja julma. Siinä kuvailtiin niin inhottavia asioita, että välillä hieman puistatti, mutta lukukokemukseen se ei kuitenkaan huonontanut.

      Poista
    2. Kröhöm, pahoittelen lukuisia ylläolevia kirjoitusvirheitä :).

      Poista