keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Paul Auster & J. M. Coetzee: Tässä ja nyt

Paul Auster & J. M. Coetzee: Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä.
Kustantaja: Tammi, 2013
Alkuteos: Here and Now - Letters 2009-2011, 2013
Suomentanut: Erkki Jukarainen ja Seppo Loponen
Kansi: Timo Mänttäri
Sivuja: 296

Tässä ja nyt oli minulle aivan must -kirja, aikamoinen Auster -fani kun olen. Kyseessä on siis kirjeromaani, joka on lähtenyt alulle, kun Paul Auster ja J.M. Coetzee tapasivat ensimmäistä kertaa vuonna 2008. He olivat lukeneet jo pitkään toistensa kirjoja. Kirjailijat päättivät ryhtyä kirjeenvaihtoon ja niin alkoi tiivis ja syvällinen kirjoittelu Yhdysvaltojen ja Australian välille.

Kirjeissä puhutaan ystävyydestä, tabuista, nimistä, ikääntymisestä ja matkustelusta. Kulttuuri on tärkeässä roolissa: molemmat miehet jakavat ajatuksiaan niin taiteesta kuin elokuvista ja kirjallisuudestakin. Lukija saa nähdä pienen vilauksen siitä, millaista on kirjailijan elämä ja miten kirjoja ylipäätänsä syntyy. Entä hahmot kirjoihin? Monet kirjeet käsittelevät politiikkaa, niin Yhdysvaltojen politiikkaa kuin muunkin maailman. Lähi-idän tilannetta mietitään paljon. Molempia kirjailijoita yhdistää rakkaus urheiluun (ei suinkaan urheilemiseen vaan penkkiurheiluun). Vähitellen kirjailijoiden välille muodostuu yhä syvempi ja lämpöisempi ystävyyssuhde.

Coetzee on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Tämän nobelistin nimen olen tietysti kuullut, mutta hänen kirjoistaan en ole lukenut ainuttakaan. Ehkä siksi hänen kirjeensä eivät tulleet niin lähelle kuin Austerin, jonka kirjoista olen poikkeuksetta kovasti pitänyt. Parasta antia kirjeissä olikin saada tietää kirjailijasta lisää ja etenkin hänen kirjoittamistaan kirjoista, Auster kun sivuaa niitä useasti kirjeissään.

Kokonaisuutena Tässä ja nyt ei yltänyt minulle miksikään kovin erityiseksi kirjaksi. Olen tyytyväinen, että luin kirjan, mutta mitään suurempia fiiliksiä se ei aiheuttanut (vrt. esimerkiksi Talvipäiväkirja). Johtunee varmasti paljon siitä, että kaikki kirjeiden aiheet eivät yksinkertaisesti koskettaneet tai kiinnostaneet minua tarpeeksi. Mutta sehän ei suinkaan tee kirjasta huonoa! Päinvastoin, kirjasta kuultaa kahden varsin älykkään miehen ajatustenvaihto. Suosittelisinkin kirjaa joko Auster- tai Coetzee -faneille, en niinkään tutustumisvälineeksi heihin.


★★★ ½

19 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, ja haluan ehdottomasti lukea tämän jossain vaiheessa juurikin Auster-faniuden vuoksi :).

    VastaaPoista
  2. Olen Austerin ja Coetzeen maltillinen fani joten tämä olisi kyllä mielenkiintoinen kirja. Coetzee ei ole tainnut paljon henkilökohtaisista asioistaan aiemmin puhua joten varsin kiinnostavaa, jos hän raottaa tarkoin varjeltua yksityisyyttään.

    t. Salainen ystävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, salainen ystävä :)!

      Coetzee kuuluu kyllä ehdottomasti niihin kirjailijoihin, keiden tuotantoon pitäisi tutustua. Mitä kirjaa suosittelisit häneltä?

      Poista
    2. Michael K:n elämää voisin ainakin suositella. Ei ollut mikään huikean hieno kokemus tekstillisesti mutta sisällön takia suosittelen. t. Pihiksi naiseksi tunnustautuva Salainen ystävä. :)

      Poista
  3. Luin tämän jonkun aikaa sitten, ja pidin, vaikka en olekaan lukenut mitään muuta Austerilta tai Coetzeelta. Aion kyllä lukea, varsinkin tämän jälkeen ♥

    VastaaPoista
  4. Tämä kiinnostaa kovin, sillä pidän kirjekokoelmista, niin miksei myös tällaisesta kirjeromaanista. Samoin julkaistujen päiväkirjojen fanina kiinnostaisi tuo Talvipäiväkirja, joka löytyisi kyllä meidän hyllystämme enkuksi. Mies osti sen itselleen, sillä hän on suuri Auster-fani ja tykkää lukea englanniksi, minä taas lukisin mielummin suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipäiväkirja oli kyllä mielestäni upea kirja, suosittelen! Suomentaja on tehnyt minun silmiini Austerin kirjojen kanssa hienoa työtä, joten itselleni ei ole tullut tarvetta yrittääkään lukea englanniksi, vaikka onhan alkuperäinen aina alkuperäinen.

      Poista
  5. Minä olen lukenut paljon Austeria, mutta jätin tämän väliin ja tuntuu nyt, että ihan hyvästä syystä;)

    Talvipäiväkirja olikin jotakin eli ihan sydänkirja ja Näkymätön taas on mielestäni Austerilta ihan paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei kyllä ollutkaan parasta, mitä Austerin kynästä on tullut, jos minulta kysytään. :)

      Näkymättömästä minäkin pidin paljon. Mutta viimeisimpänä lukemani Oraakkeliyökin oli aivan mahtava!

      Poista
  6. Heippa! Blogissani on sinulle haaste. :)

    VastaaPoista
  7. Tilasin tämän siitä surullisenkuuluisasta AdLibriksen alesta, mutta taitaa jäädä kirja saamatta... Coetzeelta olen lukenut romaanin Foe (joka on eräänlainen muunnelma Daniel deFoen Robinson Crusoesta) ja tarkoitus on ollut lukea enemmänkin häneltä, mutta se on jäänyt. Ja Austerin joistakin kirjoista olen tykännyt, joistakin en niinkään. Tämä kirjekirja siis kiinnostaisi, mutta tod. näk. hyppisin urheilukohtien yli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Adlibris ja vahinkoale!

      Minä olen itseasiassa äkkiseltään laskettuna lukenut viisi kirjaa tätä ennen Austerilta. Saa nähdä, kohtaanko minäkin vielä niitä, joista en niin paljoa pidä.

      Tätä kirjaa muuten voi varmasti lukea hyppienkin ihan hyvin :).

      Poista
  8. Oi, odotan arviotasi Metsästäjistä! Ja tuo Valheet on siinä ja siinä, otanko lukulistalle vaiko en ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsästäjien lukeminen on jo ihan hyvässä vauhdissa! Minulla on tässä ollut erinäisten syiden takia lukeminen huomattavan hidasta, mutta kesää kohti tahtini alkaa jo toivottavasti nopeutua :).

      Poista
  9. Pihi nainen, kiitos vinkistäsi! :) Kommenttiin vastaaminen ei jostain syystä onnistunut, siksi tämä tuli tänne alas.

    VastaaPoista
  10. Minua tämä kiinnostaisi tosi paljon, vaikka en ole lukenut vielä yhtään Coetzeeta ja Austeriltakin vain New York -trilogian, josta en edes pitänyt. :D Mutta luen aina mielelläni kirjeenvaihtoa ja jotkut tästä lukemani jutut ovat saaneet kiinnostumaan toden teolla. En ole silti kirjaa tähän hetkeen hankkinut, joten vasta joskus myöhemmin on tämän aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas on tuo New York -trilogia lukematta. Olen kyllä kuullut muiltakin hieman varauksellisia mielipiteitä siitä. No täytyy kuitenkin joskus tutustua siihenkin, kun muista Austereista olen niin pitänyt.

      Poista