keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Jussi Valtonen: Vesiseinä

Jussi Valtonen: Vesiseinä
Kustantaja: Like, 2006
Kansi: Tommi Tukiainen
Sivuja: 213

Vesiseinä valikoitui lukupiirikirjaksemme osittain käytännöllisistä syistä, kirja kun löytyi jokaiselta hyllystä (kiitos Forssan kirjaoutletin). Kyllä minua Vesiseinä muutenkin kiinnosti, sillä pidin Valtosen romaanista Siipien kantamat melko paljon (kiitos kirjablogien, en olisi varmasti muuten kirjaa tai ehkä koko kirjailijaa löytänyt).

Tarinan päähenkilö on Antti, jonka elämää seurataan lapsuudesta aikuisuuteen. Tarina on jaettu osiin, ja toisaalta taas jokainen osa on kuin pieni tarina. Ja nämä osaset itse asiassa ovat eräänlaisia vaihtoehtoisia tapahtumaketjuja, joiden kulkuun vaikuttavat Antin tekemät valinnat. Myönnettäköön, että hoksasin tämän ehkä vähän liian myöhään ja olinkin alkuun lukiessani hieman ihmeissäni. En osannut ollenkaan odottaa tällaistä ratkaisua (enkä ollut lukenut blogiarvioitakaan etukäteen), vaan luulin lukevani kronologisesti etenevää romaania, kunnes huomasin että joku mättää. Nämä osathan voisi nähdä erillisinä novelleinakin, mutta toimivammalta tuntuu ajatella ne vaihtoehtoisina tarinoina toisilleen, koska henkilöt ovat koko ajan samat. Tämä on mielestäni erittäin kiinnostava tapa rakentaa tarinaa, harmi vaan että lukija oli niin epätarkkaavainen, ettei sitä heti meinannut hoksata. Lieneekö syynä yövuorojen aiheuttama koomatila vai mikä.

Kirjan isot teemat, alkoholismi ja mielenterveysongelmat, lähinnä masennus, ovat tärkeitä, mutta valitettavasti eivät kovinkaan uusia. Eikä Vesiseinä mielestäni aiheisiin tuonut juurikaan uutta. Kännissä meuhkaavan ja häpeää läheisissä aiheuttavan alkoholisti-isän sekoiluita lukiessa tuli hieman sellainen olo, että tämä on jo nähty. Kiinnostavaa oli kuitenkin seurata ja pohtia, miten Antin isän alkoholismi vaikuttaa hänen lastensa persoonan muovautumiseen ja myöhempiin valintoihin elämässä.

Alkoholistin tai mieleltään järkkyneen omaisena oloa Valtonen käsittelee mielestäni hyvin uskottavasti ja tuo esille monipuolisesti omaisella heränneitä tunteita ja ajatuksia. Paikoittain tämä uhri-syyllinen -asettelu oli kylläkin mielestäni vähän liiankin kärjistävää. Siitä, että todentuntuisuus ja uskottavuus säilyi niin hyvin alusta loppuun, on varmasti osaltaan kiittäminen kirjailijan psykologin koulutusta.

Kieli on sujuvasti luettavaa, mutta olisin kaivannut siihen paikka paikoin lisää syvyyttä ja sävyjä, oivalluksia ja kiinnostavia huomioita. Nyt kieltä vaivasi eräänlainen arkisuus ja selittelevyys. Kerronta junnasi paikoittain arkisten asioiden kimpussa vähän liiankin paljon. Etenkin alku, jossa kertojaäänenä on pikkulapsi-ikäinen Antti, turhautti. Minuun kylläkään hyvin harvoin tekee yleensäkään vaikutusta lapsen näkökulmasta kirjoitettu tarina.

Ei Vesiseinä missään nimessä huono kirja ole, vaikkei se Siipien kantamat -kirjan tasolle yltänytkään. Se on helppolukuinen, käsittelee ajankohtaisia aiheita ja sen lukaisee nopeasti. Se on myös kasvukertomus ja kiinnostava sukellus miehen sielunelämään. Aiheen ja tarinan puolesta kirja ei ole mikään ennennäkemätön tai unohtumaton, vaan pikemminkin keskinkertainen, mutta kiinnostava vaihtoehtoisratkaisu tekee siitä persoonallisen ja mieleenpainuvan.

★★★

Vesiseinän ovat lukeneet myös anni.M, Kirsi, Susa ja Jori

3 kommenttia:

  1. Saitpas selkeästi kyhättyä omat mielipiteesi ylös! Musta tuntui, että omat ajatukset meni ihan sekaisin ja siten oli vähän vaikea kirjoittaakin.
    Hmm, mä en kokenut oikeastaan ollenkaan tuota syyllisyys ja uhri -asetelmaa. Ehkä parempi niin ettei tullut kiinnitettyä huomiota :)

    VastaaPoista
  2. Ihan samoissa vesissä uidaan; miekin tutustuin blogisavujen takia Valtosen Siipien kantamiin - loistoteos! Mietin, lukeako muutakin kirjailijalta mutta tämä ei vaikuta kaikkein mielenkiintoisimmalta. Varsinkaan nyt kun siekään et tykännyt :)

    VastaaPoista
  3. Anni, hyvin sinäkin kirjoitit!

    Annika, miten minulla on sellainen kutina, ettet sinäkään pitäisi tästä ;)

    VastaaPoista