torstai 15. maaliskuuta 2012

Anne Swärd: Kesällä kerran


Anne Swärd: Kesällä kerran
Kustantaja: Otava, 2012
Alkuteos: Polarsommar, 2003
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 239

Kesällä kerran on vahva ja lohduton kertomus eräästä perheestä. Jackilla ja Ingridillä on kaksi poikaa, Jens ja Kristian. Perheeseen kuuluu myös Kaj, jonka muuan tuntematon nainen on sysännyt Jackin vastuulle Kajn ollessa 4 -vuotias. Naisen kertoman mukaan tyttö on Jackin. Löydettäessä tyttö on puettu keltaiseen toppatakkiin ja T-paitaan, jossa lukee Kaj Angelika. Niinpä tyttöä alettiin kutsumaan Kajksi. Ingrid kiintyy häneen valtavasti, vaikkakin taka-alalla piilee varjo hänen miehensä uskottomuudesta.

Pojat ovat jo muuttaneet aikaa sitten pois kotoa ja Jack jättänyt perheensä, kun Kaj eräänä päivänä voittaa kilpailusta palkinnoksi Floridan matkan. Kaj antaa matkan lahjaksi toiselle veljelleen, Jensille, joka lähtee matkalle äitinsä kanssa. Kristian tulee Kajn seuraksi Ingridin ja Jensin ollessa kolmen viikon mittaisella matkallaan. Heidän palattuaan kenenkään elämä ei ole enää ennallaan.

Kirjassa käsitellään rankkoja ja hieman epätyypillisiäkin teemoja: sisarusten välistä epäsovinnaista suhdetta, väkivaltaa, uskottomuutta, yksinäisyyttä, omistushalua ja hylätyksi tulemista. Henkilöt jäävät minusta Kajta lukuunottamatta hieman etäisiksi. Kaj sen sijaan on kaikessa erikoisuudessaan kiehtova. Hän on lähes neuroottinen keräilijä (hän on keräillyt mm. onnellisia hetkiä, myrkyllisiä kasveja, karvoja, lasieläimiä ja maitopurkkeja). Persoonana hän on etäinen ja käyttäytyy hyvin ennalta-arvaamattomasti.

Anne Swärdin kirjoitustyyli on persoonallista. Ajoittain teksti on viipyilevää ja sisältää valtavan hienoja lauseita. Ajoittain tarina taas etenee vauhdilla yllättäen lukijansa täysin. Teksti on helppolukuista, vaikkakaan tarina ei ole helppo. Pidin siitä, että kertojaääni vaihtui tiheään ja tarinaan pääsi sisälle eri osapuolten näkökulmasta. Loppuun olin hivenen pettynyt, enkä osaa edes oikein sanoa miksi. Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että kirja sisälsi melko pieneen kokoonsa nähden suhteellisen paljon kirjoitusvirheitä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tykästyin kovin kirjaan, vaikkakaan se ei ehkä yltänyt ihan samalle tasolle kuin kirjailijan edellinen suomennos Viimeiseen hengenvetoon

★★★★

Lue myös Lumiomenan, Peikkoneidon, Sannan ja Valkoisen Kirahvin arvostelut.



2 kommenttia:

  1. Mä olen samaa mieltä ihan kaikesta mitä sanot. Hyvä, joskin aika lohduton kirja :)

    VastaaPoista
  2. Oho, minä en huomannut ainuttakaan kirjoitusvirhettä, olin jotenkin niin tarinassa kiinni. :D Hassua, miten joskus ne suorastaan loistavat, ja joskus niitä ei huomaa ollenkaan.

    VastaaPoista