sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Joel Haahtela: Traumbach

Joel Haahtela: Traumbach
Kustantaja: Otava, 2012
Sivuja: 112

Nuori mies, Jochen, saapuu kaupunkiin päämääränään haastatella miestä nimeltä Traumbach. Traumbachista tiedetään vain hänen osoitteensa sekä se, että hän työskentelee jonkinmoisessa virastossa. Traumbachilla ei ole puhelinta, eikä hän vastaa kirjeisiinkään. Hänet on siis löydettävä.

Löytäminen osoittautuukin mutkikkaaksi. Jochen lymyää Traumbachin kodin lähellä näkemättä vilaustakaan miehestä. Työpaikalta häntä on mahdotonta tavoittaa. Tapaamista ei pysty järjestämään tai jos pystyykin, Traumbach ei tule paikalle. Mitä enemmän Jochen tutustuu kaupungissa asuviin, oudosti käyttäytyviin ihmisiin, sitä oudommalta koko kaupunki alkaa tuntua.

Kuka on tämä mystinen herra Traumbach? Miten asiat lopulta ovat?

Kirjan kertoja on kuin kärpänen katossa, joka seurailee tapahtumien kulkua sivusta. Hän puhuttelee vuoroin lukijaa ja vuoroin päähenkilöä. Päähenkilöön hän suhtautuu isällisen lämpimästi. Kerran Jochen jopa pääsee eksyttämään kertojan. Pidin kovasti tästä omaperäisestä tyylistä.

Teksti on runollista ja viipyilevää. Vaikkakin kirjoitustyyli miellytti minua ja se tuntui erilaiselta, paikoin runollisuus jopa hitusen häiritsi.

”Jo kajastaa aamu. Valo työntelee pimeää edestään, taivas rakoilee ja antaa lopulta myöden. Taipuu ruoho tuulessa, hyppii sirkka, vaeltaa kirppu, maailma maailman sisällä.”

Traumbach on ensimmäinen Haahtelani. Ihailin mielenkiintoista pohdintaa ja tyyliä, jolla Haahtela herättelee lukijan kiinnostuksen omintakeisella kerronnalla ja juonen kehittelyllä. Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. Vaikkakin pienoisromaaniin ei voi kaikkea mahduttaa, henkilöt jäivät mielestäni sumuisiksi (uskon sen olleen kyllä ihan tarkoitus) ja lopun tuoma ratkaisu on kuitenkin jo vähän ”nähty” juttu. Pohdintaan ja kerrontaan olisin kaivannut jotain lisää. Kieli on kaunista, muttei hätkähdyttävän kaunista. Kirja ehkä kannattaisi lukea uudelleen, jolloin toisella lukukerralla asiat saavat ihan toisen merkityksen. En missään nimessä aio kuitenkaan jättää tähän Haahtelan lukemista, vaan minulla odottelevat jo lukuvuoroaan mm. Katoamispiste ja Naiset katsovat vastavaloon.

★★★ ½


Kirjan ovat lukeneet myös esimerkiksi Sanna, Katja ja Karoliina.
  

9 kommenttia:

  1. Kiva lukea arviosi, sillä luen Traumbachin pian. Aluksi "humoristinen Haahtela" kuulosti minusta oudolta, mutta luettuani pari ensimmäistä sivua, totesin että hyvältä vaikuttaa :).

    VastaaPoista
  2. Haahtelan kohdalla kannattaa tottua siihen, että kerronta on aina yhtä lakonista. Tässä se tosin oli vielä lakonisempaa kuin yleensä. Pohdintakin jätetään yleensä lukijan omaan päähän. Kannattaa tosin tosiaan lukea vielä esim. se Katoamispiste ennen kuin antaa lopullisen tuomionsa, se tosin on tyyliltään hyvin samanlainen kuin tämä. Naiset katsovat vastavaloon taas ei itseeno niin uponnut, koska se edusti minulle vierasta Haahtelaa, siinä tosin kerrontaakin on paljon enemmän kuin tässä. (Ja sivujakin melkein 100 lisää.)

    VastaaPoista
  3. Totta, kieli on kaunista, mutta yllätys ei ole ihan täydellinen. Haahtela on yksi suosikkikirjailijoistani, ehdottomasti, ja pidän varmaan kaikesta mitä hän kirjoittaa. Traumbach on kuitenkin tähän saakka lukemistani (olen lukenut 5 Haahtelan kirjaa) teoksista heikoin. Ei se silti tietenkään kehno ole, vaan hyvä, mutta silti hienoinen pettymys.

    VastaaPoista
  4. Maria, kirja on kyllä mielenkiintoinen, vaikkakin silti pieni pettymys.
    Riina ja Katja, saapi nähdä, onko Haahtela "minun kirjailijani", kun luen häneltä vielä lisää teoksia. Toisaalta hyvä kuulla ettei Traumbach ole parhaimmistoa Haahtelalta, se lisämotivoi lukemaan muita hänen teoksiaan.

    VastaaPoista
  5. Riina, Katoamispistekö tyyliltään hyvin samanlainen kuin tämä? Hmm, itse kyllä rinnastaisin Katoamispisteen ennemmin sitä edeltäneisiin kirjoihin, Traumbach tuntuu askeleelta uuteen suuntaan. Haahtela sanoi itsekin viime viikolla Huomenta Suomen haastattelussa, että halusi tässä kirjassa kokeilla vähän uudenlaista tyyliä. Ei mulla muuta, on vaan näköjään pakko kommentoida jotain jokaiseen Haahtela-juttuun... (Sitä paitsi kuinka olisin voinut olla kommentoimatta, kun sanavahvistuksena oli "fuspersu". Sopii oivallisesti näihin vastajytkyn jälkeisiin tunnelmiin! :)

    VastaaPoista
  6. Pekka, kiitos kommentistasi! Olen itsekin pariin otteeseen hihitellyt sanavahvistuksille, joita kone on tarjonnut :) Tuo oli kyllä jo varsin ajankohtainen sellainen!

    VastaaPoista
  7. Pekka, kyllä minun mielestäni osittain. Tyyliltään samanlainen ehkä siinä suhteessa, että etsitään ja käytetään kerronnassa lakonisempaa otetta kuin aiemmassa tuotannossa. Muuten tämä toki poikkeaa vahvastikin Katoamispisteen linjasta, koska tässä kuitenkin on sitä humoristisuutta (ja runollisempaa kieltä) kuin aiemmissa Haahteloissa. Siinä suhteessa siis tosiaan ei ehkä paras valinta ensimmäiseksi Haahtelaksi, koska tämä muuten kyllä poikkeaa totutusta lnijasta aika paljon. (Ja täytyy vielä todeta Katjan kommentin innoittamana, että tämä nousi omaksi suosikikseni siihen Katoamispisteen rinnalle ja mahdollisesti myös ohi.)

    VastaaPoista
  8. Ai sinullakin on tutustuminen Haahtelaan meneillään :) Mie en ole vielä ehtinyt herran kansia raottaa, mutta jonossa on Katoamispiste ja Elena. Täytyy sanoa, että odotukset ovat melkoiset kun Haahtela-faneja tuntuu löytyvän joka blogista...

    VastaaPoista
  9. Noora, minulla on myös Haahtelan suhteen kovat odotukset. Traumbachiin hieman petyin, mutta monet ovat olleetkin sitä mieltä, ettei tämä ole vahvimpia Haahtelan kirjoja.

    VastaaPoista