torstai 12. tammikuuta 2012

Iida Rauma: Katoamisten kirja + kirjoitusvirhe

Kuva: Gummerus
Iida Rauma: Katoamisten kirja
Kustantaja: Gummerus, 2011
Sivuja: 377

Kirjan päähenkilö, jonka nimi muuten ei selviä ollenkaan, on parikymppinen nuori nainen. Hän haluaisi taidekouluun, muttei vaan ole saanut aikaiseksi mennä pääsykokeisiin. Hän saa töitä vanhainkodista ensin laitosapulaisena ja sittemmin hoitoapulaisena. Päähenkilö elää lesbosuhteessa kumppaninsa Sofian kanssa. Parisuhde on hankala, halut ja toiveet eivät kohtaa. Työpaikallaan päähenkilö tutustuu pakolaisnaiseen, Zorkaan, ja pian he ystävystyvätkin. Päähenkilön äidillä on omalaatuinen pakkomielle ja isä on kadonnut.

Kirjan toinen aikataso kulkee päähenkilön muistoissa kouluajoilta. Muistoissa tärkeimpinä nousevat esille isä, eräs Susanna, kiusaaminen, väkivalta ja hyljeksityksi tuleminen.

Teksti on vetävää ja nopealukuista. Asiat kuvataan niin kuin ne ovat, ilman sanahelinää tai tekemällä tehtyä runollisuutta. Vaikkakin pidin kirjan realistisesta tunnelmasta, huomasin välillä jopa ärsyyntyneeni toistuvaan rivojen sanojen käyttämiseen. Ne tuntuivat jotenkin liian korostetuilta.

Katoamisten kirjan
tarina on koskettava, henkilöillä ei mene hyvin. Tarina etenee mukavalla tempolla, ja kirja tulee luettua parilta istumalta. Minua vaivasi kuitenkin pieni yllätyksettömyys, alkumetreillä jo aavistelin, miten kirjassa tulee käymään. Vanhojen aikojen muistelua oli mielestäni vähän liikaa. Ehkä olin kireällä tuulella lukiessani kirjaa, mutta päähenkilö ärsytti minua toiminnallaan. Hän ilmaisee jatkuvasti tyytymättömyyttään kumppaniinsa tekemättä kuitenkaan mitään. Koen Sofian puolesta harmistusta, kun hänelle soitetaan kesken juhlien ja tivataan, milloin hän on viimeksi halunnut seksiä ja kenen alapäätä Sofia nyt ajattelee. Päähenkilö on kyvytön keskustelemaan ongelmista rakentavaan sävyyn. Lisäksi hän on turhauttavan saamaton: oli pääsykokeet, eipä tullut mentyä, sain ajan psykologille, eipä tullut mentyä. Hän sekakäyttää, maalailee, napsii salaa Tenoxeja.


Kirjassa on paljon kaikkea, mikä kiinnosti ja kosketti minua erityisesti. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Turkuun, joka on minulle tärkeä kaupunki. Päähenkilön työskentely vanhainkodissa palautti minulle elävästi mieleen omat kesätyöni vanhainkodissa.

Katoamisten kirja
kertoo ihmisistä, jotka ovat kadonneet, kukin omalla tavallaan. Toiset konkreettisesti, toiset kuvainnollisesti. Toisilta on kadonnut muistot, toisilta järki ja toisilta rakkaus.  Kirjan lopussa jotain on löydetty, jotain taas ei.  Teemat (väkivalta, kiusaaminen, seksuaalisuus, mielenterveysongelmat, parisuhde ja niin edelleen) ovat vahvoja ja tärkeitä. Jokin kirjasta jäi kuitenkin uupumaan. Uskon, että kymmenen vuotta sitten olisin ihastunut kirjaan. Katoamisten kirja on kuitenkin vahva ja mieleenjäävä esikoisteos.

★★★ ½



Lopuksi vielä asia, joka on jaettava teidän lukijoiden kanssa. Kävin tänään kirjastossa (sain muuten Kirotun Istanbulin ja Traumbachin!) ja nappasin hyllystä John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään -kirjan, kiinnostuin kirjailijasta Kultatukka, tähtösen myötä. Vasta kotona huomasin tässä painoksessa hämmentävän yksityiskohdan, kirjan nimessä on kirjoitusvirhe! Että näin. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.







8 kommenttia:

  1. Yllättävissä paikoissa havaitut kirjoitusvirheet ilahduttavat aina. :)

    VastaaPoista
  2. Miten ihmeessä sä sait nyt jo Kirotun Istanbulin. :o Mä olen edelleen varausjonossa sen kanssa nimittäin. :( Oman Traumbachini kävin sen sijaan tänään hakemassa ja samalla mukaan lähti Little Been tarina, Eropaperit ja Punainen viiva.

    VastaaPoista
  3. Riina, varasin sen ilmeisesti lähes samantien, kun se ilmestyi tietokantaan. Hyviä kirjoja olet löytänyt kuitenkin!

    VastaaPoista
  4. Voi tuota kirjoitusvirhettä! Oli pakko tarkistaa, onko se myös kovkantisessa kirjassa, mutta siinä oli tarpeeksi älliä. :D

    VastaaPoista
  5. Katoamisten kirja on minulla vielä lukematta, vaikuttaa kiinnostavalta.

    Älytön (eli ällätön) virhe ;) Tekevälle sattuu :) Komppaan Pekkaa, tällaisia on hauska löytää.

    VastaaPoista
  6. Muistan joskus jonkun bloganneen tuosta Kuinka käsitellään kuolleita ja siinäkin kappaleessa oli kirjoitusvirhe. Muistan miettineeni kauan, että olenko minä nyt sekaisin vai kirjan nimi :D

    VastaaPoista
  7. Katri, minäkin jäin hetkeksi miettimään, että olenko se minä joka on väärässä ja kuuluuko se kirjoittaa noin :)

    VastaaPoista