Helmi Kekkonen: Valinta

Kuva: Avain

Helmi Kekkonen: Valinta

Kustantaja: Avain, 2011
Sivuja: 159

Valinta alkaa siitä, kun Aavan isä kuolee äkillisesti. Aavan lisäksi toisena kertojaäänenä toimii Aavan äiti, Ruut. Ruut päättää antaa talon vuokralle. Vuokralle siksi, että joku lapsista, Aava, Helena tai Ilja, voi tulevaisuudessa halutessaan muuttaa asumaan taloon. Aava-tytär kärsii parisuhdekriisistä ja menee joksikin aikaa majailemaan äitinsä luokse auttaakseen äitiä tavaroiden järjestelemisessä ja talon tyhjentämisessä.

Mystisenä hahmona jo heti alussa on Ilja, Aavan veli. Mihin veli on lähtenyt ja miksi? Mitä kaikkea salamyhkäistä veljeen liittyy?

Kaikilla on omat salaisuutensa, niin ikään Ruutilla. Kuka on se mies, jonka kanssa Ruut poseeraa vanhassa valokuvassa? Salaisuudet varjostavat koko perhettä ja työntävät heitä kauemmiksi toisistaan.

Kirjan kieli on runollisen suloista. Tekstistä huokuu, kuinka jokainen sana ja lause on harkittu tarkkaan. Monivivahteisuutta kirjaan olisi tuonut, jos kertojaäänet olisi paremmin tyylinsä puolesta erottanut toisistaan. Luvut oli nimetty kertojan mukaan, ilman sitä minun ainakin olisi ollut hankala tunnistaa, että kenen sielunmaisemissa nyt liikutaan. Kääntäessäni viimeisen sivun, ensimmäinen mieleeni tullut ajatus oli, että tässäkö tämä nyt oli. Tämä oli jopa minun makuuni hieman liian lyhyt kirja, 160 sivua (välissä on myös tyhjiä sivuja ja melkein tyhjiä sivuja kappaleiden loputtua).

Valinta oli hyvä, mutta ei mitenkään vavisuttavan hyvä. Parasta antia oli kaunis kieli ja kuvaus ihmisten välisistä suhteista. Alussa kysymyksiä nostettiin esiin paljon. Kirja olisikin ollut mukaansatempaavampi, mikäli lukijaa olisi enemmän viritelty kiinnostumaan vastauksista. Vastauksia annetaan lopussa, mutta niihin olisin kaivannut omaperäisyyttä. Tapahtumat ja selitykset asioille olivat hieman liian ennalta-arvattavia. Kirjassa oli paljon eri henkilöiden muistikuvia menneestä, osan niistä merkitys kirjan ja juonen kannalta oli mielestäni aika vähäistä. En tiedä, ehkä olin väärässä mielentilassa lukemaan tätä, ajatukseni lähtivät lukiessa monta kertaa lentelemään ihan muualle. Lukukokemus olisikin ollut takuulla syvempi ja mieleenpainuvampi, jos olisi pystynyt keskittymään lukemaansa paremmin. Tai ehkä minua vaivasi Jonnekin pois -jälkeinen syndrooma, jolloin mikään kirja ei tunnu oikeen miltään.

Sen verran vakuutuin kuitenkin, että suunnitelmissani on joskus lukea Kekkoselta novellikokoelma Kotiin.

Loppuun vielä lukunäyte (sivulta 131), joka sykähdytti minua jollakin tuntemattomalla tavalla:

”Minulle keväät ovat ahtaita, se kirkkaus ja opaalin värinen loputon taivas, lumen alta paljastuva uusi maa ja mullan haju. Kova valo joka valaisee kaiken eikä siksi mitään kaunista, joka ulottuu kaikkialle, läpi likaisten lasien ja verhojen. Syksyä vasten voi sentään sulkea ovet ja ikkunat, olla siinä pimenevässä, niin kuin jokin suojaisi.”

★★★ ½