sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joyce Carol Oates: Putous

Kuva: Otava
Joyce Carol Oates: Putous
Kustantaja: Otava, 2006
Alkuteos: The Falls, 2004
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Sivuja: 567

Kirja alkaa, kun Gilbert Erskine, presbyteerikirkon pastori on häämatkalla Niagaran putouksilla tuoreen vaimonsa Ariahin kanssa. Gilbertin maailmassa naimisiin ei mennä rakkaudesta, ajan kanssa kumppaniaan oppii rakastamaan. Ariah olikin Gilbertille ja pastorille yleensäkin sopiva vaimo. Hääyönä Ariah on juonut itsensä humalaan ja yritti vietellä miehensä tavalla, jota Gilbert ei voinut sietää. Hän tunsi pikemminkin inhoa ja kuvotusta vastavihittyä vaimoaan kohtaan. Ahdistuneena Gilbert ottaa aamulla jalat allensa ja säntää kohti putouksia ja sanoo hyvästit maan päälliselle elämälle.

Alun tapahtuvat ovat vain sysäys kirjan tapahtumien alulle. Varsinaisesti kirja kertoo siitä, kun Ariahin elämä jatkuu. Ariah rakastuu sydänjuuriaan myöten ja perustaa perheen ja saa lapsia.Vuodet vierivät, tulee perheenlisäystä, avioliitto muuttuu. Ariahin lapsista kasvaa aikuisia, jotka alkavat kiinnostua menneisyydestään.

Kirja oli melko pitkä (lähes 570 sivua), vähän liiankin pitkä. Mielestäni kirja saa olla poikkeuksellisen hyvä, jotta mielenkiinto riittää lukea tälläistä ”tiiliskiveä”. Putous oli onneksi helppolukuinen, sujuvasti kirjoitettu ja piti kiinnostusta yllä. Alku kirjassa oli varsin mukaansatempaava ja lupaili hyvää. Valitettavasti kirjassa tuli kuitenkin jonkinlainen ”latenssivaihe”, joka kesti useita satoja sivuja. Kovasti halusin kuitenkin tietää, miten kirja päättyy ja jatkoin lukemista. Loppuun olin kuitenkin hivenen pettynyt.

Vaikka kirja olikin helpppolukuinen, nopealukuinen se ei missään nimessä ollut. Kappaleet olivat pitkiä ja luvut usein monia kymmeniä sivuja. Sivut olivat täynnä tekstiä. Välillä kun luulin lukeneeni jo hyvän tovin kirjaa, huomasin edenneeni vain parikymmentä sivua. Joissakin kohdissa tuntui, että kirjaa on lähes tahallisesti pidennetty: toisteltiin useita kertoja samoja asioita ja muisteltiin monien sivujen verran vanhoja tapahtumia, joilla ei kuitenkaan juonen kannalta ollut ratkaisevaa merkistystä. Koska kirja oli jollakin tavalla melko raskas, olin jopa huojentunut että se vihdoin loppui. Luin nimittäin kirjaa lähes pari viikkoa, mikä minun mittapuullani on pitkä aika yhdelle kirjalle. Korostan silti, ettei kirja missään nimessä ollut huono.

Kirjan parasta antia oli kertojaäänen vaihtuminen ja henkilökuvaukset. Tarinaa katsottiin vuoroin eri ihmisten näkökulmasta, mikä toi tarinaan monipuolisuutta. Kirjan tärkein henkilö, Ariah, on minusta kaikessa estyneisyydessään ja ylpeydessään varsin erikoinen ja mielenkiintoinen hahmo. Kirjassa seurataankin muun tarinan ohella Ariahin kasvamista nuoresta, uskonnollisessa perheessä kasvaneessa tytöstä hallitsevaksi ja julmaksikin äidiksi, jota elämä on matkan varrella koulinut kovalla kädellä. Vaikka Ariahin toiminta välillä suututtaa lukijan, ainakin minussa heräsi kuitenkin ymmärrys Ariahin inhimillisiäkin virheitä kohtaan.

Putous -kirjassa käsitellään rankkoja aiheita: vastenmielisyyden tunteminen kumppanin seksuaalisuutta kohtaan, ei-toivottu raskaus, pettymyksen ja inhon tunteet omaa lasta kohtaan, oman lapsen kiristys ja hylkääminen ja niin edelleen.

Niagaran putouksiin kirja tarjosi kyllä mielestäni melko karmivan näkökulman itsemurhaparatiisina, jota ainakaan minä en ollut tullut ajatelleeksi. Kirjan mukaan on olemassa termi hydrakromania, joka tarkoittaa lähes hypnostisiin lumoihin joutumista, jolloin ihmiselle tulee pakottava tarve heittäytyä tuhon omaksi putouksiin, jollei kukaan ole estämässä. Kirja tarjosi paljon maantieteellistä faktatietoa putouksista.

Oatesilta olen aiemmin lukenut vain Kosto: rakkaustarinan. Hyllyssä minulla on odottamassa Haudankaivajan tytär ja Blondi, aikamoisia tiiliskiviä nekin. Silti odotan innolla pääseväni niihin käsiksi, Oates on ehdottomasti vakuuttanut minut kirjoitustaidollaan.

★★★ ½ 

6 kommenttia:

  1. Onpas raskaan oloinen kirja! Haluaisin lukea, olen tosi kiinnostunut Oatesin tuotannosta, en vain vielä ole kerennyt tutustua...

    Ehkä tämä on sellainen kirja, jonka rinnalla olisi hyvä lukea jotain helppolukuisempaa kirjaa?

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä kirja oli melko raskas kaikinpuolin. Tosiaan vierellä voisi lukea jotain helpompaa kirjaa! Minulla olisi kyllä siinä tapauksessa mennyt tämän lukemiseen varmasti jo kuukausia :)

    VastaaPoista
  3. Minulla on yksi Oates lukulistalla. Kirjailijasta en ennen tiennyt mitään.

    Hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  4. Minä haluaisin lukea tämänkin.

    Haudankaivajan tyttäressä sivumäärää ei edes huomaa. Vuonna 2010 ko. kirja oli minulla vuoden toiseksi paras, mikä minun kirjameressäni on paljon.

    VastaaPoista
  5. Taidan tarttua seuraavaksi Oatesilta juuri tuohon Haudankaivajan tyttäreen. En ole kuullut muita kuin kehuja siitä!

    VastaaPoista